Yleisilmailu

nämä on ikäviä kaputteja, kun näistä nousee aina myös viranomaisten viha pienilmailua kohtaan ja ilmeisesti nytkin joku virkavirkamies on jo vaatinut että koulutusmäärät pitää kasvaa, jotta perustaidot olisivat parempia jo alusta alkaen..
Seuraavan luokan eli LAPL:n, alle 2000 kg koneet, lentotuntivaatimus lupakirjaan on 30 h, ultrilla 25 h. Käytännössä lahjakkaimmat voi selvitä helpolla koneella ultrilla minimillä, normikaveri vähänkään haasteellisemmalla koneella + 30 h.

Ei opettajat päästä puuttellisilla taidoilla ketään vaarantamaan itseään tai muita.

Lupakirja lähtee, kun homma on hanskassa, vaatii se sitten tunteja minimin päälle minkä verran tahansa.

Tässä mielessä viranomaisvaatimusten kiristäminen on tarpeetonta.
 
Mitä tapahtuu sakkauksessa, kone tulee todella nopeasti tonttiin jos ei ole korkeutta tarpeeksi.

Ei välttämättä. Sakkausominaisuudet ovat hyvin konetyyppi kohtaiset. Tämä videolla oleva kaatui sakkauksesta syöksykierteeseen, jonka oikaisu vaatii korkeutta.

Kaikki isotkaan koneet ei pyri kaatumaan kierteeseen sakkauksesta, fransmannit veti kymppikilsasta Airbussin mereen täydessä sakkauksessa. Eivät koskaan tulleet käsittäneeksi tilannetta, perämies veti hulluna sauvaa taakse ja muuta ei koneen pelastamiseksi olisi tarvinnut tehdä kuin irrottaa ote sauvasta. Aikaa oli käytössä monta minuuttia. Tästä on tehty yksi pätkä Lentoturmatutkinta sarjaakin.

Pienkoneista useimmat sakkaa hyvin säyseästi. Kohtauskulman kasvaessa virtaus irtoaa siiven pinnasta. Osa koneista pudottaa sakkauksesta selvästi nokkaa, osa vain hiukan horisontin alle. Ilmanopeus pienenee, vajoamisnopeus kasvaa.

Sakkauksen oikaisu: vedon löysäys sauvasta. Nokkaa alas, vauhtia lisää, virtaus kiinnittyy jälleen siipeen, varovainen oikaisuveto ja lopuksi tehon lisäys.
 
Kapteeni ei kerinnyt tarpeeksi ajoissa ohjaamoon. Olisiko hänestä sitten kuitenkaan ollut apua en tiedä. Nopeustiedot kuitenkin näyttivät Härän pyllyä.
 
Ne antoi perämiehen vetää sauvaa taakse monta minuuttia. Kapteenin ehti ohjaamoon ja hänen tehtävänsä olisi ollut ottaa ohjaimet. Samalla he olisivat tajunneet, että perämieshän vetää paniikissa sauvasta.
 
Mieleen jäänyt tapaus jota seurasin aktiivisesti. Upeasti löysivät hylyn pitkän etsinnän päätteeksi, vaikka minkäänlaista signaalia ei enää kuulunutkaan
laatikoista. Koneessa oli muutama matkustaja joilla oli kontakteja terroristisiin järjestöihin. Tästä syystä tutkintalinjaa oli myös sinne suuntaan.
 
Sakkauksia on monenlaisia. Eräät koneet sakkaa kiltisti, jos kaikki "reunaehdot" on kunnossa, mutta meno muuttuu arvaamattoman rajuksi, kun jokin pikkujuttu on pielessä.
Pari esimerkkiä. Pik 3C kajava, sakkaa suoraan ja kaarteissa just pilkulleen kuin oppikirjoissa kerrotaan, mutta painappas kokeeksi jalkaa senverran reilummin, tai riittämättömästi, että kuula on poskellaan ja kone pyörähtää vastakkaiseen kierteeseen niin nopeasti ja rajusti, että aurinkolasit lähtee päästä lentoon.
Socata Rallye Commodore, sakkaa nokka pystyssä, rauhallisesti väristen vaikka tekisit mitä ohjaamossa. Oikeaa sakkauksesta lisäämällä tehoa hieman, tai löysäämällä vetoa hieman.
Lentotilan tunnistaminen on joskus vaikeaa, ellei seuraa jatkuvasti, mitä co-pilot tekee olemalla vaikka mukana ohjaimissa kevyesti. Rinnan istuttavassa koneessa opetustilanne on haastava siksi, kun ei voi pitää ohjaussauvasta kiinni toisen huomaamatta ja oppilaalle tulee tunne, että tuo ope ei luota oppilaan taitoihin, vaikka ope haluaa vain pysyä "kartalla" miten oppilas käsittelee ohjaimia. Peräkkäin istuttavat koneet ovat yleensä niin rajuja rasteja, ettei ensioppilaat ole kykeneviä hallitsemaan niitä ja peräkkäinen istumajärjestys vaikeuttaa oppilaan huomion osoittamista oikeisiin kohtiin alkeislentovaiheessa.
Jokatapauksessa sakkaamisen kokeilu kuuluu jokaisen konetyypin opetteluun ja ensilentoon, jotta tietää lähestyessään ensimmäisen kerran rataa laskuun mennessä mikä on kynnysnopeus.
 
Ei välttämättä. Sakkausominaisuudet ovat hyvin konetyyppi kohtaiset. Tämä videolla oleva kaatui sakkauksesta syöksykierteeseen, jonka oikaisu vaatii korkeutta.

Kaikki isotkaan koneet ei pyri kaatumaan kierteeseen sakkauksesta, fransmannit veti kymppikilsasta Airbussin mereen täydessä sakkauksessa. Eivät koskaan tulleet käsittäneeksi tilannetta, perämies veti hulluna sauvaa taakse ja muuta ei koneen pelastamiseksi olisi tarvinnut tehdä kuin irrottaa ote sauvasta. Aikaa oli käytössä monta minuuttia. Tästä on tehty yksi pätkä Lentoturmatutkinta sarjaakin.

Pienkoneista useimmat sakkaa hyvin säyseästi. Kohtauskulman kasvaessa virtaus irtoaa siiven pinnasta. Osa koneista pudottaa sakkauksesta selvästi nokkaa, osa vain hiukan horisontin alle. Ilmanopeus pienenee, vajoamisnopeus kasvaa.

Sakkauksen oikaisu: vedon löysäys sauvasta. Nokkaa alas, vauhtia lisää, virtaus kiinnittyy jälleen siipeen, varovainen oikaisuveto ja lopuksi tehon lisäys.

Kuten itsekkin sanot niin jos ei tiedä mitä tehdä kun kone sakkaa niin tonttiin tulee.

Tuo Air Fancen lento 447 oli kyllä hämmentävä, kaksi uunoa saa ehjän koneen alas sakkaamalla, koulutuksessa iso aukko kun perus asioista ei selvitä!

4,5min aikana varoitettiin sakkauksesta 75 kertaa
 
Viimeksi muokattu:

Tuossa taisi bussin sakkausvaroitinjärjestelmässä olla sellainen ominaisuus että se kytkeytyi pois päältä jos sensoritieto katsottiin epäluotettavaksi. Järjestelmä ilmeisesti tulkitsi koneen lentotilan (syvän sakkaustilan) niin omituiseksi ettei se voinut pitää paikkansa. Sitten kun lentäjä pukkasi sauvasta ja sai vähän vaakanopeutta, niin sakkausvaroitin heräsi, huomasi koneen olevan edelleen sakkaustilassa ja alkoi huutaa. Lentäjä siis 'palkittiin' oikeasta toimenpiteestä sakkausvaroittimen ulvonnalla. Lentäjät eivät ymmärtäneet tällaista eivätkä päässeet ulos tästä tuhoisasta 'luupista'.
 
Bloomberg: Iranin mukaan ukrainalaiskoneen alasampuminen tammikuussa johtui hajamielisyydestä aiheutuneesta ketjureaktiosta
Iranin ilmailuviranomaisten lauantaina julkaiseman raportin mukaan ilmatorjuntayksikön koneenkäyttäjä olisi unohtanut säätää tutkajärjestelmänsä vaihdettuaan paikkaa. Tämä aiheutti ketjureaktion, jonka seurauksena yli 170 ihmistä kuoli lentoturmassa.

83763a6444b544549d9308771bf19715.jpg

Pelastustyöntekijät raivasivat onnettomuuspaikkaa Teheranin Imam Khomeinin lentokentän läheisyydessä 8. tammikuuta. Kuva: AKBAR TAVAKOLI / AFP

Kuten itsekkin sanot niin jos ei tiedä mitä tehdä kun kone sakkaa niin tonttiin tulee.

Tuo Air Fancen lento 447 oli kyllä hämmentävä, kaksi uunoa saa ehjän koneen alas sakkaamalla, koulutuksessa iso aukko kun perus asioista ei selvitä!

4,5min aikana varoitettiin sakkauksesta 75 kertaa

Tuossa vielä tutkijoiden julkaisema mustien laatikoiden dataan perustuva animaatio tapauksesta.
 
Bloomberg: Iranin mukaan ukrainalaiskoneen alasampuminen tammikuussa johtui hajamielisyydestä aiheutuneesta ketjureaktiosta
Iranin ilmailuviranomaisten lauantaina julkaiseman raportin mukaan ilmatorjuntayksikön koneenkäyttäjä olisi unohtanut säätää tutkajärjestelmänsä vaihdettuaan paikkaa. Tämä aiheutti ketjureaktion, jonka seurauksena yli 170 ihmistä kuoli lentoturmassa.

83763a6444b544549d9308771bf19715.jpg

Pelastustyöntekijät raivasivat onnettomuuspaikkaa Teheranin Imam Khomeinin lentokentän läheisyydessä 8. tammikuuta. Kuva: AKBAR TAVAKOLI / AFP

Respect kaikesta huolimatta kun tunnustivat.
 
Näitä lukiessa tulee mieleeni miten kuormittavaa on lentää, etenkin kun kokemusta ja tunteja on oppilaana vielä vähän ja ensimmäiset yksinlennot on kyseessä. Siitä on leikki kaukana jos rupeaa tilannetta pukkaamaan eikä ole kokemusta ko. tilanteista ja etenkään opea vieressä back uppina.

Itselläni oli jo yksi kesä lentoa kaverin kanssa ympäri suomea takana, kun aikoinaan pahvin lensin. Eli kokemusta oli jo alla hieman ennen lentokoulua.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top