90-vuotias SS-mies kertoo katkeruudesta: Meistä tuli Suomessa toisen luokan kansalaisia

Sanon myös omasta puolestani että Wiesenthal sai hyvin vähän aikaan, olen aikaisemminkin mm. Israel-ketjussa kirjoittanut miksei noilta paskiaisilta otettu laajemmin nuppia pois kun kotiosoitteetkin tiedettiin. Itse olisin toiminut toisin.

Taitaa olla rahoitus/ rahastus -kierros päällä näin raadollisesti sanottuna kun rupeaa hiekka valumaan vähiin takuutyöpaikan hillomittarissa... tuollakin on pari sataa byrokraattia duunissa joista yhdestäkään ei ole Jumalan vasaraksi vetämään koston liipaisimesta.

Olis palkanneet saatana Törnin siihen hommaan, olis ruvennut lihaa jäähtymään.

Melkein jo kirjoitin, että lahjoituksella "hyvään tarkoitukseen" ehkä lopettaisi selvittelyt..
 
Sanon myös omasta puolestani että Wiesenthal sai hyvin vähän aikaan, olen aikaisemminkin mm. Israel-ketjussa kirjoittanut miksei noilta paskiaisilta otettu laajemmin nuppia pois kun kotiosoitteetkin tiedettiin. Itse olisin toiminut toisin.

Taitaa olla rahoitus/ rahastus -kierros päällä näin raadollisesti sanottuna kun rupeaa hiekka valumaan vähiin takuutyöpaikan hillomittarissa... tuollakin on pari sataa byrokraattia duunissa joista yhdestäkään ei ole Jumalan vasaraksi vetämään koston liipaisimesta.

Olis palkanneet saatana Törnin siihen hommaan, olis ruvennut lihaa jäähtymään.

Monestihan noilla organisaatioilla on taipumus unohtaa oma perustehtävänsä ja aletaan keksimään oikeustusta olemassaololle vaikka se maailman muuttuessa katoaa. Veteraani järjestöt kotimaassa ovat hyviä esimerkkejä. Kuvittelisin tässä Wiesenthal keskus kärsii samasta organisaatio syövästä.
 
Monestihan noilla organisaatioilla on taipumus unohtaa oma perustehtävänsä ja aletaan keksimään oikeustusta olemassaololle vaikka se maailman muuttuessa katoaa.

Tanskassa toimii järjestö joka oli alunperin sotaveteraanien järjestö. Kyseinen sota käytiin Preussia vastaan vuonna 1864. Viimeiseen iltahuutoon veteraanit on kutsuttu jo yli 70 vuotta sitten.
 
Juutalaisjärjestö kiittelee Niinistön SS-päätöstä ja "erityisesti mainintaa oikeustoimien tarpeesta, jos rikollista toimintaa paljastuisi"

Jerusalemissa toimiva juutalaisjärjestö kiittelee kannanotossaan Suomen tasavallan presidentin Sauli Niinistön päätöstä selvittää suomalaisten SS-miesten epäilty osuus juutalaisten joukkotuhoon.

Waffen-SS:n riveissä 1941-43 palvelleiden suomalaisten vapaaehtoisten uskottiin vuosikymmeniä pysyneen erossa holokaustista, mutta eräät viime aikojen tutkimukset ovat viitanneet muuhun.

Natsien jahtaamiseen elämänsä omistaneen juutalaisaktiivin Simon Wiesenthalin nimikkojärjestö anoi tammikuun alussa Suomelta varoja tarkemman selvityksen tekemiseen. Presidentti Sauli Niinistö vastasi pyyntöön myöntävästi.

– Jerusalemin Simon Wiesenthal Center on tänään vastaanottanut tyytyväisenä Suomen presidentin Sauli Niinistön päätöksen rahoittaa riippumattoman tutkimuksen tekemistä suomalaisten SS-vapaaehtoisten toiminnasta sen jälkeen, kun uusin tutkimus on viitannut siihen, että heitä on osallistunut juutalaisten joukkomurhaan Ukrainassa 1941.

– Suuret kiitokset kirjeestänne ja myönteisestä päätöksestänne, toteaa Wiesenthal-keskuksen johtava natsien jäljittäjä ja holokausti-historioitsija, tohtori Efraim Zuroff.

Pidämme erityisen tervetulleena mainintaanne oikeustoimien tarpeesta, jos rikollista toimintaa paljastuisi, Zuroff kiittelee.

– Suomi voi olla ylpeä alttiudestaan tutkia vilipittömästi herkkiä asioita toisen maailmansodan vaikeilta vuosilta. Päättäväisyys toimia niin osoittaa rehellisyyttä ja vaatii tietyn askeista rohkeutta, joista kumpikaan ei monissa yhteiskunnissa ole nykyään yleistä, Zuroff toteaa.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/38...arpeesta+jos+rikollista+toimintaa+paljastuisi
 
Taitaa olla kyseessä lähtölaskenta suomalaisten omalle erityiselle Waffen-SS suhteelle. Toisaalta sellaistahan uumoilin jo aikaisemmassa viestissä.

Suomalaiset SS-miehet ajettiin aika tarkkaan viroista pois kun Suomi meni rauhan tekemään. Sama kohtalo tuntuu olevan kautta aikain erilaisilla poliittisilla sotilailla, jotka menevät häviämään sotansa. Tuoreessa tutkimuksessa sitten valotettiin SS-miesten kohtaloita. Useimmat tekivät uran yksityisellä sektorilla päätyen esimiehiksi, toimihenkilöiksi ja johtajiksi. Politiikassa kohottiin jopa ministereiksi.

Epäilen, että Ruotsia, Espanjaa, Portugalia ja Ruotsia lukuunottamatta useimmat entiset SS-miehet olisivat vallan hyvin vaihtaneet oman roolinsa suomalaisten SS-miesten kanssa. Monissa maissa näitä Meine Ehre Heisst Treue miehiä odotti hirttoköysi, vankila, työleiri tai haulikkojaan lataavat naapurit. Esimerkiksi Peiper päätti päivänsä ranskalaisten kommunistien kuolemanpartion käsissä. Entisten SS-vapaaehtoisten akanvirta kulki suurkaupunkien nimettömyyteen ja siirtomaihin.

Tietenkin kaikin puolin parempi olisi ollut, että suomalainen pataljoona olisi päätynyt Heerin riveihin, eikä natsi adikan omaan puoluearmeijaan. Miksi SS-miehistä ei sitten pidetä maailmalla? Yksinkertaisesti vastaus on se, että jäljet hirvittävät. Suomessahan on mahdollista selittää, että "juu mut kun bolsutkin oli kauheita". Kannattaa oikeasti vierailla vaikka jossain museossa puolan vierailun yhteydessä, niin saa vähän toisenlaista näkökulmaa. Yksinkertaisesti sanottuna puolalaiset oli tarkoitus orjuuttaa herrakansan uskollisiksi orjiksi. Ihmisiä orjuutettiin, murhattiin ja käytettiin hyväksi sumeilematta ja se ei muuksi muutu vaikka kaikki projektin tekijämiehet osoittelisivat aina jotain toista organisaatiota sormella. Esimerkikis Generaplan Ostin mukaan puolalaisista 85% piti joko karkoittaa tai murhata. Loput 15% piti jättää orjiksi. Suunnitelmaa ei ehditty laittaa toteen mutta siitä huolimatta esimerkiksi 200 000 kidnapattua lasta, 3 000 000 saksassa työskenteleväää orjaa olivat aikamoinen osoitus siitä mikä oli puolalaisten osa. Toki kaikista kaapatuista lapsista ei tullut germaaneja lääkäreiden arjalaisuus arvionneista huolimatta ja he päättivät päivänsä koe-eläiminä, keskitysleirivankeina tai orjatyöläisinä.

Toki mitäpä näistä suomessa tiedetään. Waffen-SS:n sivistysritarithan taistelivat rintamalla ali-ihmisbolsuja vastaan. Wolan verilöylyssä Waffen-SS murhasi 30 000-50 000 ihmistä. Siitä ei löydy edes artikkelia suomenkielisestä wikipediasta. Pikanttina yksityiskohtana kerrottakoon, että kun SS-joukot tunkeutuivat alueen sairaalaan, niin potilaina olleet saksalaiset sotavangit yrittivät estää potilaiden ja henkilökunnan tappamisen. Murhaamiseen puuttuneet haavoittuneet saksalaiset sotilaat tapettiin muitta mutkitta. Heidän kohtalonsa toki oli helpompi kuin esimerkiksi naishoitajien jotka joukkoraiskattiin ennen murhaamista.
 
Eiköhän tässä ole takana raha ja sitä pitäisi tuolle Kalifornialaiselle organisaatiolle jokunen miljoona antaa...

edit: Simon Wiesenthal had nothing to do with the operation or activities of the SWC other than giving it its name.
 
Näin jälkikäteen todettuna olisi tosiaan ollut varmasti parempi, että suomalaisvapaaehtoiset olisivat päätyneet Saksan maavoimiin. Ja tätähän ilmeisesti myös yritettiin ihan senkin takia, että se olisi korostanut historiallista yhteyttä jääkäreihin. Olet oikeassa tuossa kun kirjoitit miten Waffen-SS:n riveissä palvelleita noin yleensä kohdeltiin. Varsinkin Saksan miehittämistä maista värvättyjä odotti yleensä tyly kohtalo. Ja oikeassa olet siinäkin, ettei Waffen-SS:n sotarikoksia pidä mitenkään väheksyä tai hymistellä. Tuon mainitsemasi Wolan joukkomurhan suorittivat käsitykseni mukaan Dirlewangerin ja Kaminskin rikollisporukat.
 
Tuon mainitsemasi Wolan joukkomurhan suorittivat käsitykseni mukaan Dirlewangerin ja Kaminskin rikollisporukat.

Tarkalleen ottaen SS-Sturmbrigade RONA ja SS-Sturmbrigade Dirlewanger. Varsovan kansannousun kukistamista johti SS-Obergruppenfuhrer Erich von dem Bach-Zelewski.

Toki mukana murhaamisessa oli myös poliisin ja Heerin joukkoja.
 
Taitaa olla kyseessä lähtölaskenta suomalaisten omalle erityiselle Waffen-SS suhteelle. Toisaalta sellaistahan uumoilin jo aikaisemmassa viestissä.

-NIPS-

Tietenkin kaikin puolin parempi olisi ollut, että suomalainen pataljoona olisi päätynyt Heerin riveihin, eikä natsi adikan omaan puoluearmeijaan.

-NIPS-

Toki mitäpä näistä suomessa tiedetään.

-NIPS-
Kommentoin sinänsä ansiokkaasta viestistä vain paria kohtaa.

Ensinnäkin väittäisin, että tässä ketjussa on oltu aika hyvin hajulla sen perinteisen "Panttipataljoona"-kuvan oikeellisuudesta. Edelleenkin väitän, että suomalaisten vapaaehtoispataljoona ei ollut mikään Einsatzgruppe, mutta samalla väitän, että se Jokipiin(kin) esittämä puhtaan valkea kuva ei pidä täysin paikkaansa. Koska itärintamalla se vain ei oikein voinut mennä niin, että Waffen-SS:n riveissä taistelleet 1407 (lähde Veljesapu) miestä olisivat säilyneet täysin "puhtaina", etenkin kun osa porukasta osallistui Barbarossan alkuvaiheisiin -41 ja osa vielä sekaantui LAH:n matkaan. Epäilen myös hieman sitä Jokipiin esittämää poliittista jakaumaa.

Toiseksi väittäisin, että sinänsä varmaan parempi olisi ollut päätyä Wehrmachtin riveihin, mutta kuten jo tässäkin ketjussa on mainittu, sekään ei olisi välttämättä pelastanut porukkaa sotkeutumasta sotarikoksiin. Edelleenkin jo mainittuna, myös Wehrmacht sotkeutui Holocaustiin, Ost Planiin ja muihin "vekkuleihin" suunnitelmiin heti Barbarossan alusta lähtien.

Mutta kolmanneksi uskaltaisin väittää, että Suomessa SS:n toiminnasta tiedetään aika paljon, ainakin riittävästi. Tietysti jotkin yksittäiset hirmuteot ovat voineet välttyä ns. yleiseltä tietoisuudelta, mutta noin niin kuin "normaalit ihmiset" käsittääkseni tietävät, että SS-joukot eivät olleet hirvittävän mukavaa porukkaa. Lähinnä se valkopesu kohdistuu niihin suomalaisiin vapaaehtoisiin (sikäli kun niistä edes nykyään edes tiedetään), ja sekin lähinnä automaatiotasolla. Eihän me suomalaiset nyt sellaista. Kuten minäkin nyt väitän.
 
Onko tässä hässäkässä edes teoreettista mahdollisuutta, että jotain konkreettista uutta tietoa löytyisi? Tunnustuksia kuolinvuoteelta, polttamatta jääneitä kirjeitä tai ullakolle unohtuneita muistikirjoja? YYA-Suomessa asiaa kai penkoi yksi jos toinenkin "tutkija" eikä mitään todisteita löytynyt.

En halua loukata ketään palstaveljistä, mutta koko touhussa on sellainen Green Peace:n haju. Sopiva lahjoitus ja asia häviää otsikoista...
 
Suomalaisesta panttipataljoonasta on kirjoitettu paljon, sen sijaan tutkimusta siitä on vähemmän. Tässä vähän aikaa sitten esimerkiksi Suomen sotilaassa oli juttu tutkimuksesta, jossa selvitettiin entisten SS-miesten sijoittumista yhteiskuntaan sodan jälkeen.

Mitään suuria yllätyksiä en usko tutkimuksissa paljastuvan. Tuskinpa on porukkaa teljetty kirkkoon ja poltettu rakennusta ihmisineen. Sen sijaan SS-miesten taustat ja motiivit yms. seikat tulevat nousemaan varmaankin tutkimuksen valokeilaan. Entistä enemmän ryhdytään myös tutkimaan myös sitä minkälaista koulutusta annettiin suomalaisille. Perinteinen näkemys on ollut se, että SS:n koulutus oli kovaa ja hyvää. Ongelma tuossa on se, että noita lausuntoja ovat usein antaneet miehet joiden SS:ää edeltävä sotilaskoulutus rajoittui viikonloppu harjoituksiin paikallisessa suojeluskunnassa. Ammattiupseereiden arviot SS-joukkojen taisteluteknisestä ja taktisesta osaamisesta olivat välillä murskaavia. Tyyliin - suurgermaaninen hurraahenki korvaa verellä osaamisen puutteet. Komppanianpäällikön täytyy johtamisen sijaan toimia esitaistelijana, että komppania ylipäätänsä pystyy hyökkäämään.

Panttipataljoona on tarjonnut suomalaisille aivan oman erityisen näkökulman Waffen-SS:ään. Meille sattui hyvä "oma" divisioona jota osattiin johtaa ja joka ei osallistunut käytännössä lainkaan sotarikoksiin ja sikailuun. Se ei kuitenkaan ole koko kuva Waffen-SS joukoista.
 
Ammattiupseereiden arviot SS-joukkojen taisteluteknisestä ja taktisesta osaamisesta olivat välillä murskaavia. Tyyliin - suurgermaaninen hurraahenki korvaa verellä osaamisen puutteet. Komppanianpäällikön täytyy johtamisen sijaan toimia esitaistelijana, että komppania ylipäätänsä pystyy hyökkäämään.

Panttipataljoona on tarjonnut suomalaisille aivan oman erityisen näkökulman Waffen-SS:ään. Meille sattui hyvä "oma" divisioona jota osattiin johtaa ja joka ei osallistunut käytännössä lainkaan sotarikoksiin ja sikailuun. Se ei kuitenkaan ole koko kuva Waffen-SS joukoista.

Muistelen suomalaisten talvisodan kokeneiden vapaaehtoisten jouduttua suoraan etulinjan yksiköihin todenneen juuri tuota, SS:n taktinen osaaminen oli perseestä eikä kalustokaan ollut kovin erikoista. Taistelumoraali ja motivaatio oli toisaalta kovaa, ainakin alkuvaiheissa. Hyökkäykset olivat alussa puhtaita rintamahyökkäyksiä vastustajan valmisteltuihin asemiin ja tappiot suuria.
 
Onko tässä hässäkässä edes teoreettista mahdollisuutta, että jotain konkreettista uutta tietoa löytyisi? Tunnustuksia kuolinvuoteelta, polttamatta jääneitä kirjeitä tai ullakolle unohtuneita muistikirjoja? YYA-Suomessa asiaa kai penkoi yksi jos toinenkin "tutkija" eikä mitään todisteita löytynyt.

En halua loukata ketään palstaveljistä, mutta koko touhussa on sellainen Green Peace:n haju. Sopiva lahjoitus ja asia häviää otsikoista...

Sitähän Kansallisarkisto nyt alkaa juuri selvittämään että löytyykö missä määrin uusia lähteitä. Se kirkkohistorian tutkijahan oli löytänyt jotain yksityistä kirjeenvaihtoa johon perusti tämän kohua herättäneen uuden tulkintansa. Tiedä vaikka löytäisivätkin jotain uutta.
 
Asiaa nyt aiemmin seuraamattomana, onko kirjeet todettu aidoiksi?
 
Asiaa nyt aiemmin seuraamattomana, onko kirjeet todettu aidoiksi?

Mahdotonta sanoa sellaisen, joka ei ole aineistoa nähnyt. Mutta oletan kyllä että ovat. Jos kerran tutkijakoulutuksen läpikäynyt henkilö niitä käytti lähteinä omassa julkistetussa tutkimuksessaan, niin kyllä hänen on täytynyt käsitellä materiaalia kaiken akateemisen lähdekritiikin pelisääntöjen mukaisesti.
 
Valtioneuvoston kanslia ilmoitti, että se teettää arkistoselvityksen SS-miehistä. Kansallisarkisto hoitaa.

http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/38...Simon+Wiesenthal+keskus+oli+esittanyt+pyynnon

Nonnis, valtioneuvoston selvitystyö alkaa. Tutkimuksia tullaan tekemään mm. Venäjällä ja Ukrainassa. Yksi päälähteistä on Mauno Jokipiin arkisto. Tähän mennessä epäillään kuutta tapausta, joissa suomalainen SS-mies olisi kenties ottanut osaa sotarikoksiin.

https://www.is.fi/kotimaa/art-2000005692376.html
 
Back
Top