HS tietovuoto Puolustusvoimien tiedustelusta

Elä jo muuta virka. Kovin paljon jää näistä asioista ns. herran haltuun. Avoimuus on sikäli aina fantsua, että se sitoo myös omien tahmatassujen kännyt....

Jos tarkoitat omilla tahmatassuilla isänmaan puolella olevia ja sen hyväksi työskenteleviä, harrastavia ja/tai muuten puuhaavia niin ei pidä paikkansa.

Toistan taas kerran itseäni: info/hybridivaikuttamisen vastatoiminnassa pitää suunnata omaa toimintaa siihen edelliseen tai varhaisempaan vaiheeseen.

Jos suuntaa siihen aktiiviseen, jota haluaa torjua, niin päätyy liian helposti vahvistamaan ilkimysten tavoitteiden toteutumista sen vuoksi, että hybridivaikuttaminen on aina kaksikerroksista: avoin ja piilotettu.

Lisäksi on myös toinen toiminnan kohdistamista koskeva hyvä kaava, mutta en laita sitä tänne näkyviin.

Molemmat vastatoiminnan laatuun ja kohdistamiseen liittyvät peruskaavat tuovat esille saman: Pitää hyödyntää taiteen, kulttuurin, tieteiden, viihteen, tiedonvälityksen... keinoja ja mahdollisuuksia silloin, siten ja sillä yleisyyden tasolla, että haluttu tavoite alkaa täyttyä. Pitää hyödyntää autokatalyyttisiä prosesseja. Pitää olla viaton kuin kyyhkynen ja ovela kuin käärme.

Jos käsitin oikein sen, mitä tarkoitit tahmatassuilla, niin heillä on kai omat työkalunsa, metodinsa, normatiiviset käsirautansa, ajattelun ja toiminnan mallinsa sekä tavoitteensa. Jos tavoitteeseen pääsy ei onnistu niillä lähtökohdilla ja siitä asemasta, niin sitten pitää ulkoistaa se osa toiminnasta, jonka ulkoistaminen on järkevää, hyödyllistä ja usein jopa välttämätöntä.

Tekisi mieli laittaa tähän esimerkkejä siitä, miten sitä voi tehdä helposti ja halvalla, mutta julki laittaminen heikentäisi juuri niiden hyödyllisyyttä.
 
Minulle puhunut parhaimmillaan kuljettaja julkisissa Helsingissä englantia ja muille suomea matkustajille matkustaessani yksin puhumatta mitään. :D

Mulle puhutaan Israelissa miltei järjestään venäjää....
 
Kannattaa huomata se, että vaikuttamislinjoja tarkasteltaessa ei pidä jähmettyä kuin kinkunrasva pellille. Uutta pukkaa...

Kätevin yksittäinen vastapeli tuolle on se, että vaikuttamisen ja vaikutuslinjojen tunnistamisen keinoja viedään suurelle yleisölle taiteen, tieteen, kulttuurin, uutisoinnin.... keinoin.

Jos esim. tässä Yurin videossa olevaa tietoa muutetaan suurelle yleisölle helposti omaksuttavaan, täydennettyyn, ajankohtaistettuun, viihteellistettyyn ja kiinnostavampaan muotoon sellaisella tavalla, että suora levikki on kuusinumeroinen ja epäsuora jopa sitä isompi, niin vaikuttamisverkostojen toiminta, leviäminen, peittäminen... vaikeutuvat hyvin, hyvin paljon.

 
jos tämän kotietsinnän kohteeksi joutuneeseen Laura Halmisen ajatteluun tutustuu, niin ihan tiedusteluviranomaisten bestis ei ole ollut

Laura Halminen ihailee kovasti tietovuotajia kuten Snowdenia sekä sitä aikaisempaa "Glen or Glenda?" -tyyppiä. Tästä varmaan on foorumilla myös sellaisia käsityksiä, että kyseiset tyypit pitäisi vetää lähimpään lyhtypylvääseen, mutta itse en oikein näe asiaa näinkään. Ne asiat mitä nämä tyypit paljastivat eivät ole kovin mairittelevia. Se on tavallaan luonnon laki, että kun suurvalta toimii aseellisesti niin siinä tulee asioita, joita ei pitäisi tapahtua. Se on sitten oma juttunsa, että tavalla tai toisella, tiedostaen tai tiedostamatta nämä paljastajat ovat päätyneet Venäjälle hyödyllisiksi henkilöiksi. Väitän että Wikileaks-Assange on ihan tietoisesti tällainen henkilö, ei ole paljoa Venäjästä paljastuksia näkynyt siellä, vaikka sieltä jos mistä niitä eniten tarvittaisiin. Snowden ja Manning taas ovat henkilöitä, joiden henkilökohtaista rohkeutta on vaikea kiistää, vaikka ainakin Snowden on ironisesti päätynyt Venäjälle ja joutuu syömään Putinin kädestä ettei häntä heitetä susille. Näitä jälkimmäisiä pidän eräänlaisina "Pekurisina", lähinnä hyvässä mielessä.

Asia on niin, että vaikka Venäjä toimii äärimmäisen epäeettisesti, terroristeista puhumattakaan, niin joku kontrolli täytyy olla näitä vastustaessakin. Shit happens, mutta asian ratkaisu ei ole pimittää kaikki ja vetää jokainen pilliinpuhaltaja hirteen, koska isänmaan etu. Jos taistelee hirviöitä vastaan ottaen jatkuvasti käyttöön vähän lisää ja lisää hirviöiden metodeja, niin hyvin äkkiä on itse hirviö. USA ei saa muuttua Neuvostoliitoksi. Itse en pidä isänmaallisuutta itseisarvona, vaan se on vahvasti sidoksissa siihen isänmaahan ja sen arvokkuuteen. Itse olen mielestäni isänmaallinen, mutta se ei ole minun ansiotani vaan sen, että Suomi on ollut sellainen että se on ollut isänmaallisuuden arvoinen. Isänmaallinen neuvostokansalainen tai Pohjois-Korealainen? En tunne mitään yhteyttä sellaisiin. Jos Snowden hirtetään lyhtypylvääseen, niin varmaan samaisten tyyppien mielestä Litvinenkon poloniumteekutsut olisivat olleet ihan OK, jos olisivat sattuneet väärällä puolen rajaa syntymään.

Jos ajatellaan Vietnamin sotaa, niin kyllähän monen jenkin mielestä My Lain murhaper**ilyn paljastaminen oli varmaan tosi epäisänmaallinen teko siltä helikopteriyksiköltä. Liittyy yleiseen itkuun siitä, miten media ja poliitikot hävisivät sodan. Kun sodan tarkoituksena oli kuitenkin vapauttaa maata kommunistien hirmuvallasta ja pelastaa se länsimaisten arvojen ihanuuteen, niin kyllä minä näen että My Lai on hyvä esimerkki siitä, että tehdään aivan päinvastaista ja jos sota hävitään tällaisen takia, ei siitä voi syyttää siitä että joku on paljastanut asian. Hirmuvalta on hirmuvaltaa vaikka se olisi etukäteen hyvinä tyyppeinä pidettyjen toimesta.

Sainko jo monta vihervasemmistopistetta? ;)

...tästä tullaan sitten pitkän alustuksen kautta takaisin Halmiseen ja Suomeen. Halminen on varmasti tavoitellut jonkinlaista Snowden-gloorian kevytversiota tässä jutussa. Se on kiinnostanut niin paljon, että on ollut valmis menemään mukaan juttuun jonka toinen kirjoittaja on Bäckmanin "kavereita", mikä itsessään jo selittänee HÄNEN tarkoitusperänsä. "Ongelmana" tässä vain se, että Suomen salainen tieto ei (edit: ainakaan tässä tapauksessa) sisällä mitään epäkohtia, ei minkäänlaisia piiloteltuja videonpätkiä siviilien tappamisesta tai edes mitään sinnepäin. Ei edes rahojen väärinkäytöstä paitsi tietyn poliittisen suunnan edustajille, jotka näkevät PV:n varustamisen ja vanhusten ruokkimisen toisensa poissulkevina ja ikään kuin eri suuntiin olevina asioina. Suomi on rauhantahtoinen ja naapurilleen riskitön valtio, jonka asevarustelu ja sotilastiedustelu tähtää vain ja ainoastaan oman eksistentiaalisen uhan negatointiin, mieluiten ilman sotaa. Siksi asia on niin, että tällainen Snowden-glooria ei ole mikään vaihtoehto Suomessa. Tällainen asenne mitä Halminen on osoittanut, on vain ja ainoastaan toimittajaegon pöhöttämisen ja jonkinlaisen narsismin ilmentymä. Samoja ominaisuuksia näen valtaosassa niistä tsemppiviesteistä ja kirjoituksista mitä nämä tyypit ovat tuekseen saaneet. Ervastin kirjoitus on malliesimerkki asiasta ja Ervasti on myös hyvä esimerkki narsistisesta, isoegoisesta toimittajasta, vaikka hän kyllä osaa veistellä ihan hyvin, sitä en kiistä.

Suomalaiset eivät vaan pääosin katso hyvällä edes "leikkimielistä" pallottelua asian kanssa, joka liittyy eksistentiaalisen uhan torjumiseen. Ei, vaikka siitä ei olisi todennäköisesti mitään haittaa. Koska tietoihin ei liity mitään väärinkäytöksiä tai "likaisia salaisuuksia". Emme hyppäisi myöskään kaivoon, vaikka meidät ongittaisiin sieltä ylös 95% todennäköisyydellä, jos meille ei tarjottaisi tästä riskinotosta jotakin merkittävää hyötyä.
 
Viimeksi muokattu:
Otan kenen tahansa yksilön tai lähes minkä tahansa organisaation käytettävissä olevan vastapeliesimerkin, joka nojaa tuohon Yurin videolla esille tuotuun kokonaisuuteen.

Tässä esimerkissä lähtökohtana on yksi niistä asioista, joita aina jankutan: älkää keskittykö liikaa substanssiin vaan huomioikaa dynamiikka ja rakenteet.

Lähtee...

Tuo neuvostoliittolainen/venäläinen vaikutuskaava menee alussa niin, että ensin sukupolven verran subversiota, sitten epävakauttaminen, sitten kriisiyttäminen ja neljäntenä vaiheena "normalisointi" eli kohdealueen väkivaltamonopolin vihamielinen haltuunotto.

Tämän kaavan käytännön toteuttaminen tuohon asti ja siitä eteenpäin seuraavat kolme vaihetta on nähty mm. Tsetseniassa, osassa Moldovaa, Ukrainassa, osassa Georgiaa, osassa staneja... (Kaikkia noita yhdistää jokin muukin. Kun vain saisi päähänsä, että mikä...?)

Suomessa maan epävakauttamista toteuttavia henkilöitä ja ryhmiä yhdistää dynamiikan ja asemoitumisen tasolla tämä:

1. Eräänlainen pseudoälymystö rakentaaa toinen toistaan tukien itselleen aseman palvottuna mielipide- ja asennevaikuttamisen verkostona.
2. Tämä vaikuttajaverkosto luo itse itsestään vaikutelman laajuudesta, vakavastiotettavuudesta ja yleistä mielipidettä lähellä olemisesta siten, että se hyödyntää somea, mediaa ja sosiaalisia kanavia floodaamalla soopaa sellaisilla tavoilla, jotka uppoavat ulkoa ohjautuviin ja massan mukana kulkeviin typeryksiin - eli suureen yleisöön.
3. Syntyy kollektiivinen tunnetason ohjautumisprosessi, jossa "palvonta todistaa että he ovat oikeassa ja heitä palvotaan siksi koska he osaavat ja uskaltavat tuoda rohkeasti esille oikeassa olevat mielipiteensä + voivat vetää uhriutuvan sankarimarttyyrin viitan päälleen jos heitä vastustetaan ja lisätä näin itseensä kohdistuvaa palvontaa".
4. Kaikki epäasiallinen, epäkohtelias, liioitteleva, epäuskottava jne. vastustus jota he kohtaavat kääntyy vahvistamaan heidän asemaansa, tavoitteitaan ja keinojaan.

Esimerkki pienimuotoisesta, kenen tahansa toteutettavissa olevasta vastatoiminnasta:

1. Vain täysin korrektia, asiallista, todistettavissa oleviin tosiasioihin pohjautuvaa viestintää. Seassa saa ja pitääkin toki olla vinoilua, piikittelyä yms. mutta sen pitää olla perusmuodoltaan vähintään yhtä asiallista ja älykästä kuin vastapuolella.
2. Palvonta on hyvä pääkohde. Tuo porukka menettää vaikutusvaltaansa vauhdilla jos se osoittautuu epärehelliseksi, opportunistiseksi, vihamieliseksi, tahallaan marttyyriyteen hankkiutuvaksi...
3. Lukumäärä on toinen hyvä pääkohde. Jos suuri yleisö huomaa että laajan älymystön sijaan kyse onkin pienestä määrästä "wanna-be-älymystöä", niin massan mukana menijät alkavat empiä. Ja sillä on iso merkitys.
4. "Wanna-be" -luonne on kolmas hyvä pääkohde. Suomalaiset eivät tykkää sairaalloisen huomiohakuisuuden varaan rakentuvasta pyrkyryydestä, jota toteutetaan muiden hyvinvoinnin ja rehellisyyden kustannuksella.
5. Tahallinen uhriutuminen on hyvä pääkohde. Suomessa ei tykätä siitä, että joku hakee epäterveellä tavalla itselleen ja agendalleen huomiota heittäytymällä aina uudelleen ja uudelleen itselleen vaarattomalla tavalla poliisiauton/maalittamisen/viranomaistoiminnan/minkälie uhriksi.
6. Toiminnan ja vaikuttamisen verkosto on hyvä kohde, mutta vai jos tietää mitä tekee, osaa ja hoitaa omat kotiläksynsä hyvin.

Ilkeily, sukulaisuuksiin, perheeseen tms. suuntautuvat kommentit, sukupuoleen, arkielämään tms. kajoamista pitää välttää. Se kääntyy väistämättä näiden eduksi. Voi tehdä vain lempeää komiikkaa sisältävällä tavalla.

Jos ette ole varmoja siitä, miten kannattaa tai ei kannata toimia, niin kattokaa muutama Andrew Klavanin videoklippi. Ne ovat hyviä esimerkkejä korrektista, tosiasiapohjaisuutta ja huumoria hyvin yhdistävästä ja usein varsin tehokkaasti suoraan maaliin iskevästä vastavaikuttamisesta.

Ja kannattaa muistaa sekin, että vastavaikuttamisen verkostoja alkaa syntyä vain vastavaikuttamisen kautta.

Pari esimerkkiä… (Huomioikaa ensimmäisen videon "if they have a hammer..." kohta.)


 
Sama juttu! Oli aina yllätys kun puhuttiin hepreaa...

Hieman alko jo vituttaa. Kun huomasivat, että mun hebrea ei riittäny, niin helvetti venäjää. Osaan kyllä sitäkin hieman, mutta en keskustelutasolla. Cyka Blat!
 
Lauran on aloittanut "seuraavan vaiheen" uudelleen tweettaamalla...


https://twitter.com/LauraHuu

Niin, Poliisi etsi hänen hallustaan varastettua tavaraa. Tai ainakin laittomasti (jopa varsin ankarasti sanktioitua) hankittua materiaalia. Sellaisen hallussapito on myös rikos. Ja tokihan HS on voinut tehdä rikoksia myös niitä hankkiessaan(esim. ostanut rikoksen avulla hankittuja asiakirjoja jne.) Mutta kaikki tämä selvinnee poliisin tutkimuksissa.

Lähdesuoja ei koske rikollisesti hankittua materiaalia..
 
Laura Halminen.. ..tietovuotajia kuten Snowden.. .."Glen or Glenda?" -tyyppiä.. ..Wikileaks-Assange.. ...Manning....

Halminen on varmasti tavoitellut jonkinlaista Snowden-gloorian kevytversiota...

...toinen kirjoittaja on Bäckmanin "kavereita"...

...Tällainen asenne mitä Halminen on osoittanut...

Jos haluaa käsittää tai tietää tietyllä tavalla toimivien ihmisten pään sisällä kieppuvaa härdelliä, niin kannattaa ihan oikeasti katsoa ajatuksen kanssa toi tohtori David L. Charneyn luento. Huipputason psykiatri joka oikeasti työskentelee hyvin syvällisellä tavalla ja tasolla sellaisten ihmisten kanssa, joilla on mennyt egot. lojaliteetit ja moraaliset kysymykset sekaisiin. Kiinnostava osuus alkaa seitsemän minuutin jälkeen.

 
Sale antaa asiassa kyykytystä:

https://www.savonsanomat.fi/kotimaa...y-salaisiksi-luokitelluilla-tiedoilla/1085913

Omasta mielestäni Suomella on hyvä presidentti:

Presidentti Niinistö kertoi lauantaina, että Helsingin Sanomien artikkeliin liittyvästä tietovuodosta aloitetaan rikostutkinta. Niinistö kertoo Aamulehdelle, että tieto tutkinnasta perustui komentaja Lindbergin kanssa käytyyn puhelinkeskusteluun.

– Puhuimme hyvin tarkkaan komentajan kanssa, että siitä (vuotamisesta) on jätetty rikosilmoitus.

Tuli kivaa sitten ihan yläportaasta.
 
1. Yksinkertaista. Suomi on läntinen demokratia jossa ei ole ennakkosensuuria.

Mitä luulet käyvän jos toteutan seuraavan suunnitelmani; minulla on pressikortti ja kuulun Journalistiliittoon (vaikka vain noin 1/3 työstäni on varsinaista journalismia), joten nakkaan dronen peräkonttiin ja menen lennättämään sitä Mäntyniemen yläpuolelle. Kun tulee tilinteon hetki, kerron että olen Hyvää Päivää -lehden toimeksiannosta duunissa, sanon tiukasti turvamiehille ja myöhemmin TPK:n Katri Mattilalle ja lakimiehille, että: "En anna, älkää kuulkaa käykö mulle, meillä ei Suomessa ole ennakkosensuuria!"

Äh, ajattelin huonosti ja ilmaisin itseäni vielä huonommin. Meillä ei ole ennakkosensuuria, mutta meillä on Euroopan ihmisoikeussopimus, ja sen 10. artikla ja sen 2. kohta, joka määrittelee, että myös suomalaisten toimittajien sananvapauteen voidaan puuttua syistä:

..jotka ovat välttämättömiä demokraattisessa yhteiskunnassa kansallisen turvallisuuden, alueellisen koskemattomuuden tai yleisen turvallisuuden vuoksi.. ..luottamuksellisten tietojen paljastumisen estämiseksi»

Olen vahvasti sitä mieltä, että Suomen ulkomaantiedustelu -jutun ilmestymistä ei olisi voitu estää, mutta hyshys-asioiden julkaisu olisi.

HS:llä ja sen toimittajilla on kyllä ollut melkoinen hybris päällä. Järki-ihminen olisi tehnyt tuon kyseisen artikkelin työryhmänä, jonka nimiä ei paljasteta. Silloin olisi tulilinjalla ollut vain päätoimittaja Niemi. Onneksi Laura ja Tuomo ovat ns. sankaritoimittajia, joilla on brändi. Pääesikunnan ja KRP:n hommat ovat nyt huomattavasti helpommat ja meille puolestaan aukesi mielikuvituksemme auki rävähtäneitten silmien eteen suomalaisen journalismin eeppisin tunarointi pääkaupunkimme vanhan kivitalon kellarista.

Mistäs muuten se joku sai tiedon, että Halminen on tehnyt juttua kolme viikkoa, häh?
 
No nyt on Lauran 15min Snowdenina...Suomen poliisivaltion likaiset salaisuudet julki.

Ainoa mikä tässä Lauran pelastaisi on Tikkakosken kansalaisiin ja poliitikkoihin kohdistaman laittoman vakoilun paljastaminen.

Sitä odotellessa.
 
Ainoa mikä tässä Lauran pelastaisi on Tikkakosken kansalaisiin ja poliitikkoihin kohdistaman laittoman vakoilun paljastaminen.
Sitä odotellessa.

Ajatellaanpas että olisikin noin. Mikä olisi juurisyy sille että olisi "vakoiltu" tiettyjä poliitikkoja? Sekö että myyriä saattaa olla enemmän kuin 70-luvulla. Viiden vuoden ajan on ollut kaikenlaista hämmentämistä ja muutoksia Venäjän toiminnassa mutta lakipykälät eivät pysy perässä.

Minusta tuntuu että sitten vasta alkaisi Helsingin Sanomien todellinen alamäki.
Sitä kannattaa omistajienkin miettiä.
 
Back
Top