HX-hankkeen suorituskyvyn ulkopuoliset päätösalueet

Laitetaanpa viimein jotain hyödyllistä tähänkin ketjuun. ;)

Löysin näet yhden alueen, jossa on syytä olettaa nykytiedon pohjalta Gripukan olevan toistaiseksi suorastaan suvereeni.

Teollisen yhteistyön ensisijaisena tavoitteena on turvata koti- ja ulkomaisen puolustusteollisuuden sotilaallinen huoltovarmuus ja varmistaa kriittisen teknologian saatavuus kaikissa olosuhteissa. Toissijaisena tavoitteena on varmistaa suomalaisen teknologian ja huippuosaamisen kehittäminen ja ylläpito myös tulevaisuudessa.

HX-hanke osallistuu teollisen yhteistyön rakentamiseen suunnittelemalla ja neuvottelemalla jokaiselle ehdokkaalle Suomen olosuhteisiin soveltuva ylläpito-, tuki- ja koulutusratkaisu, jossa osa järjestelyyn sisältyvistä huoltokyvyistä, tarvittavasta tiedosta tai koulutuksesta on todennäköisesti tarkoituksenmukaista hankkia suoran teollisen yhteistyön osana.

Epäsuoralla teollisella yhteistyöllä voidaan luoda kyvykkyyksiä puolustushallinnolle, tutkimus- ja tiedeyhteisöille sekä yliopistoille ja korkeakouluille. Tämän yhteistyön arvioinnissa kiinnitetään erityistä huomiota siihen, miten osaaminen tai teknologia liittyy Suomen puolustuksen kannalta kriittisiin suorituskykyihin sekä niiden turvaamiseen tarvittavan teknologisen ja teollisen perustan turvaamiseen.
http://ilmavoimat.fi/artikkeli/-/as...-puolustukseen-sopivan-hx-monitoimihavittajan

Lahjukset etelän korkeakouluille sekä Tampereelle perustettu tuotekehitystoiminto olivat tästä näkökulmasta täysosuma.
 
Laitetaanpa viimein jotain hyödyllistä tähänkin ketjuun. ;)

Löysin näet yhden alueen, jossa on syytä olettaa nykytiedon pohjalta Gripukan olevan toistaiseksi suorastaan suvereeni.

http://ilmavoimat.fi/artikkeli/-/as...-puolustukseen-sopivan-hx-monitoimihavittajan

Lahjukset etelän korkeakouluille sekä Tampereelle perustettu tuotekehitystoiminto olivat tästä näkökulmasta täysosuma.

Sanoisin että Gripukka pitää tässä peräsijaa, veikkaisin että Yhdysvallat, Britannia tai Ranska kykenevät boostaamaan kotimaista teknologiaa, tutkimusta ja tiedettä huomattavasti enemmän kuin piskuinen Ruotsi.
 
Noita ei ehkä lasketa kuuluvan tämän kilpailun piiriin, mutta toki Saab pystyy tekemään paljon lisää tuolla saralla.

Kannattaa katsoa myös miten Eurofighter ja Dassault ovat markkinoineet omia koneitaan, teknologiansiirtojen lisäksi panostetaan tutkimukseen koulutusalan ja pienyritysten kanssa ja valmistajien sekä suurempien alihankkijoiden perustamia tutkimuskeskuksia ym. Jopa 100% tai yli kauppahinnan olevat suorat sijoitukset ostajamaahan teollisen yhteistyön muodossa ovat yleisiä.

Eurooppalaisilla valmistajilla on selkeästi parhaimmat edellytykset tällä osa-alueella, vaikka kyllä Boeing ja Lockheed pystyvät toimimaan osin samalla tavalla.
 
Noita ei ehkä lasketa kuuluvan tämän kilpailun piiriin, mutta toki Saab pystyy tekemään paljon lisää tuolla saralla. Kannattaa katsoa myös miten Eurofighter ja Dassault ovat markkinoineet omia koneitaan, teknologiansiirtojen lisäksi panostetaan tutkimukseen koulutusalan ja pienyritysten kanssa ja valmistajien sekä suurempien alihankkijoiden perustamia tutkimuskeskuksia ym. Jopa 100% tai yli kauppahinnan olevat suorat sijoitukset ostajamaahan ovat yleisiä. Eurooppalaisilla valmistajilla on selkeästi parhaimmat edellytykset tällä osa-alueella, vaikka kyllä Boeing ja Lockheed pystyvät toimimaan osin samalla tavalla.

HX-sopimukset tehdään valtioiden välillä, ei Suomen ja konevalmistajan välillä. On siis syytä tarkastella tarjoajavaltioiden potentiaalia ja tässä Yhdysvallat on ylivoimainen ykkönen ja vastaavasti Ruotsi ylivoimainen perässähiihtäjä.
 
Tässä teollisessa yhteistyössä pitää myös katsoa asioita Suomesta päin, eli minkä hävittäjävalmistajan kanssa Suomalaiset teknologiayritykset tekisivät mieluiten yhteistyötä. Mitä isompi ulkomainen kumppani sen parempi, ei kaikissa tapauksissa päde kuin pieni 10 hengen suomalaisyritys etsii luotettavaa ja sopuisaa kumppania pienellä kulttuuri-etäisyydellä.

Teollisen yhteistyön aiesopimukset tehdään normaalisti yritysten välillä, nämä sitten realisoituvat sen mukaan kuka voittaa kisan. Aiesopimukset ovat sitovia, näin varmistetaan 30% toteutuminen. Oletettavasti kilpailun loppuvaiheessa hävittäjävalmistajat esittävät kukin, monenko miljardin edestä heillä on esittää sitovia sopimuksia, tämän paperipinon paksuudesta erityisesti SDP on kiinnostunut.

Saabin toimintojen laajentumista Suomessa rajoittaa vain ja ainoastaan pätevien insinöörien saatavuus, kaikki kelvolliset palkataan ketä ikinä saadaan. Muilla valmistajilla ei ole edes mitään rekryä menossa, tässä on aika iso ero.
 
Viimeksi muokattu:
HX-sopimukset tehdään valtioiden välillä, ei Suomen ja konevalmistajan välillä. On siis syytä tarkastella tarjoajavaltioiden potentiaalia ja tässä Yhdysvallat on ylivoimainen ykkönen ja vastaavasti Ruotsi ylivoimainen perässähiihtäjä.

Niin tehdään, mutta niin tehdään oikeastaan kaikkialla muuallakin. Varsinkin Ranska ja Iso-Britannia neuvottelevat lähtökohtaisesti valtiotasolla, ja paketteihin kuuluu paljon muutakin kuin mitä pelkkä hävittäjävalmistaja voi tarjota.

Yhdysvalloilla on varmasti eniten potentiaalia, mutta kyllä sitä muiltakin löytyy tarpeeksi, erityisesti kun kaikilla mailla on omaa, kehittynyttä ja kilpailukykyistä puolustusteollisuutta. Yhdysvallat ei myöskään ole ollut hirveän halukas luovuttamaan omiaa teknologioitaan tai tekemään teollista yhteistyötä läheskään samassa määrin kuin muut, tämä on nähty käytännössä kaikissa hävittäjähankinnoissa.

Yhtenä esimerkkinä E-Korean F-35-kauppa, Lockheed lupasi tehdä teknologiansiirtoja, jotka sitten myöhemmin torpattiin hallintotasolla kun vientilupaa ei myönnetty. Yhdysvalloilla oli muutenkin vaikeaa saavuttaa luvattua investointisummaa. Lopulta Lockheed osti ranskalaisia tiedustelusatelliitteja Korealle, tosin siinäkin alettiin sitten kiistelemään rahasta.
 
Viimeksi muokattu:
Saabin toimintojen laajentumista Suomessa rajoittaa vain ja ainoastaan pätevien insinöörien saatavuus, kaikki kelvolliset palkataan ketä ikinä saadaan. Muilla valmistajilla ei ole edes mitään rekryä menossa, tässä on aika iso ero.

Eipä varmaankaan ole Lockheedilla, Boeingilla, Northropilla, Raytheonilla, Pratt & Whitneylla, BAElla, Airbusilla, Eurojetilla, Leonardolla, Dassaultilla, Thalesilla, Safranilla tai Snecmalla minkäänlaisia rekryjä menossa.

Kaikki nuo ovat muuten tehneet uusia myyntisopimuksia koneista ja niiden komponenteista myös vuoden 2014 jälkeen.
 
Laitetaanpa viimein jotain hyödyllistä tähänkin ketjuun. ;)

Löysin näet yhden alueen, jossa on syytä olettaa nykytiedon pohjalta Gripukan olevan toistaiseksi suorastaan suvereeni.

http://ilmavoimat.fi/artikkeli/-/as...-puolustukseen-sopivan-hx-monitoimihavittajan

Lahjukset etelän korkeakouluille sekä Tampereelle perustettu tuotekehitystoiminto olivat tästä näkökulmasta täysosuma.
Ei kyllä f-35 sekoilu vie tässä kirkkaan voiton.
Kun miettii pelkästään yhdysvaltojensisällä kuinka järjettömän moneen paikkaan on osa valmistusta jaettu että saatiin senaattoreita hankkeen kannattajiksi ,ja siihen päälle vielä yhteistyömaat.
 
Sanoisin että Gripukka pitää tässä peräsijaa, veikkaisin että Yhdysvallat, Britannia tai Ranska kykenevät boostaamaan kotimaista teknologiaa, tutkimusta ja tiedettä huomattavasti enemmän kuin piskuinen Ruotsi.
Älä nyt heti lannista kun minä F-35 fanipoikana yritän väkisin saada irti jotain positiivista Gripukasta. :p
 
Siirtolentoja ei juuri tarvi tehdä kun valtaosa koneista tullaan kokoamaan Patrian toimesta Suomessa osana tietotaidon ja täyden huoltokyvyn siirtoa.
 
Siirtolentoja ei juuri tarvi tehdä kun valtaosa koneista tullaan kokoamaan Patrian toimesta Suomessa osana tietotaidon ja täyden huoltokyvyn siirtoa.
Äläs ny! Lämäri huomaa Patrian kovan laadun ja siirtää liki koko kolmevitosen valmistuksen Halliin. :)
 
Äläs ny! Lämäri huomaa Patrian kovan laadun ja siirtää liki koko kolmevitosen valmistuksen Halliin. :)

Tuo olisi parempi turvatakuu kuin Nato-jäsenyys. Mikäli F-35:n hankinta tuo tuon mukanaan, niin olen puolesta enkä vastaan saati varsinkaan päinvastoin. :cool:
 
Saabin toimintojen laajentumista Suomessa rajoittaa vain ja ainoastaan pätevien insinöörien saatavuus, kaikki kelvolliset palkataan ketä ikinä saadaan.
No, eipä niitä päteviä insinöörejä näytä Suomessa sitten ihan hirveästi olevan saatavilla jos kymmenen vasta löytynyt.

https://saab.com/fi/region/finland/...eknologiakeskus---insinooritaidon-keskittyma/

Saab on hiljattain havainnut Suomen valtavan insinööritaidon potentiaalin ja perustanut uuden tuotekehityslaitoksen, jonka tehtävä on kehittää teknologioita useisiin Saabin keskeisiin ohjelmiin. Tampereella sijaitsevassa Saab Teknologiakeskuksessa (STC) työskentelee kymmenkunta insinööriä, ja työntekijöiden määrä kasvaa nopeasti keskuksen saadessa uusia tehtäviä.

"Palkkaamme tällä hetkellä lisää työntekijöitä ja tarkoituksemme on kaksinkertaistaa henkilökuntamme vuoden loppuun mennessä."
 
HX-valinnassa teollisuusyhteistyössä katsotaan vain minimitaso, eli jos kaikki toimittajat täyttävät minimitason niin joku yksittäinen valmistaja ei saa lisäpisteitä vaikka sen teollisuusyhteistyötarjous olisi tsiljoona kertaa muita parempi.
 
Viime kerralla voitti valmistaja jolla oli ilmeisesti toiseksi huonoin teollisuusyhteistyöpaketti...
 
Back
Top