Kylmän sodan salaisuudet??

Ja samalla, vaikka ymmärrän tässä esitetyn nuoremman sukupolven asenteen ja olen oikeastaan jopa iloinen siitä, niin ajatus meidän tavallisten suomalaisten rinnastamisesta natsi-saksaan tuntuu täysin poskettomalta. Toisaalta taas, .. se panee ajattelemaan myös saksalaisiin kohdistuvan kaunan oikeutusta ja sen kohdentumista.

Eihän suomettumista voi verrata natsien tai kommunistien hirmutekoihin tietenkään. Sen sijaan sama oman vastuun kieltämisen elementti näkyy molemmissa. Natsi-Saksassa ja kommunistidiktatuureissa valinnanvapaus oli huikeasti pienempää.

Suomi oli pitkälti demokratia jossa oli sananvapaus tietyin rajoituksin. Etenkin koulutetummalla väellä oli täysi pääsy ulkomaisiin tiedotusvälineisiin - vähemmän koulutetulla väellä varat ja kielitaito asetti rajoituksia. Siitä huolimatta suomettuneisuus valittiin vuosikymmenestä toiseen ihan omasta tahdosta monesta eri syystä johtuen. Taistolaiset idealismissaan, muut sitten enemmän tai vähemmän olivat mielestään realisteja tai opportunisteja. Valinnoista oli kuitenkin kyse. Urheat pisnesmiehet tekivät pitkällä tähtäimellä teollista itsemurhaa myydessään bulkkia itärajan taakse sen sijaan että olisivat pyrkineet länsimarkkinoille mikä itse asiassa onnistui niiltä firmoilta jotka tosissaan tähän pyrkivät, Vaisalasta alkaen. Pakosta ei ollut koskaan kyse vaan valinnoista.

Jäljet näkyvät edelleen. Nato-vastaisuus, puolustusmenojen pitäminen pieninä (nyt kiitos Sipilän ja Rinteen-Marinin hallituksen linja on erilainen), idänkaupan intressien pitäminen tärkeänä ym.
 
Kylmän sodan aikaisia ohjelmia tuntuu nousevan jatkuvasti.

YLE:llä julkaistu suomalaisista väestönsuojista radiosarja:


Jakso 1: Äärivasemmiston mielestä väestönsuojelu oli sodanlietsontaa


Jakso 2: Suomesta tuli pikku hiljaa väestönsuojelun suurmaa

 
Eihän suomettumista voi verrata natsien tai kommunistien hirmutekoihin tietenkään. Sen sijaan sama oman vastuun kieltämisen elementti näkyy molemmissa. Natsi-Saksassa ja kommunistidiktatuureissa valinnanvapaus oli huikeasti pienempää.

Suomi oli pitkälti demokratia jossa oli sananvapaus tietyin rajoituksin. Etenkin koulutetummalla väellä oli täysi pääsy ulkomaisiin tiedotusvälineisiin - vähemmän koulutetulla väellä varat ja kielitaito asetti rajoituksia. Siitä huolimatta suomettuneisuus valittiin vuosikymmenestä toiseen ihan omasta tahdosta monesta eri syystä johtuen. Taistolaiset idealismissaan, muut sitten enemmän tai vähemmän olivat mielestään realisteja tai opportunisteja. Valinnoista oli kuitenkin kyse. Urheat pisnesmiehet tekivät pitkällä tähtäimellä teollista itsemurhaa myydessään bulkkia itärajan taakse sen sijaan että olisivat pyrkineet länsimarkkinoille mikä itse asiassa onnistui niiltä firmoilta jotka tosissaan tähän pyrkivät, Vaisalasta alkaen. Pakosta ei ollut koskaan kyse vaan valinnoista.

Jäljet näkyvät edelleen. Nato-vastaisuus, puolustusmenojen pitäminen pieninä (nyt kiitos Sipilän ja Rinteen-Marinin hallituksen linja on erilainen), idänkaupan intressien pitäminen tärkeänä ym.
Periaatteessa ymmärrän pointtisi, mutta jokin tässä sinun tavassasi esittää tämä syyllisyys kyllä mättää.

Jotenkin lähdet siitä, että Suomessa olisi jotenkin rajoitettu vapauksia, ei niin ollut. Se, että kaikilla ei ollut kaikkea, kuten sinulla ja muilla suomalaisilla nykyään, johtui siitä että kaikki, myös eurooppa, ja muu maailma, olivat köyhempiä. Ei meillä tällä pallolla ollut niin paljon varallisuutta ja valinnanvapauksia kuin nykyään.
Kannattaa myös laittaa pari ajatusta sille, miten se sitten olikaan mahdollista että nyt on niin hemmetisti varaa omistaa vaikka mitä. Ja oli muuten jo 80-luvun lopussakin (ennenkuin tuli äkkipysäys). Ei se ole ilmaiseksi tullut, eikä vaikkapa Nokia lähtenyt tyhjästä, eikä moni muukaan suomalainen yritys, mukaanlukien se aivan käsittämätön määrä yrityksiä, jotka on noista ajoista lähtien myyty muihin maihin.
Aika monta hyvää ja viisasta asiaa tehtiin noina vuosina, joita ei selvästikään nykynuoret edes tajua, idänkauppa ei ollut mitenkään sieltä huonoimmasta päästä. Hyvistä asioista puhuen; minä muuten, veli Baikalista poiketen, en ole käynyt koskaan peruskoulua (tähän baikal viittasikin -- oli aika jolloin vanhemmat joutui laittamaan markat jonoon jos halusi saada lapsilleen kansakoulua paremman koulutuksen).. mutta silläkin, tuon ajan tuotteella on ollut valtava merkitys sille, että nyt on aika hyvä olla. Toki on meillä nykyisinkin todella suuriakin asioita, joista on syytä olla huolissaan ja joille pitää tehdä jotain.

Se, että tämä suomettumispolitiikka tunkeutui erilaisiin asioihin - no se oli sitä että se tunkeutui niihin. Vaikkapa siihen, että Urkki alkoi mouhuamaan siitä mitä piti tai sai kirjoittaa lehtiin ja mitä ei. Mutta ei Suomessa mitään estetty; estot tuli päälle jossain siellä, kun joku halusi briljeerata tässä neuvostoystävien ja neukkukaupan ringissä.. vaikkapa lehdistössä.

Suomi oli ihan täysi demokratia, mutta sen demokraattisesti vapaissa vaaleissa valitut edustajat tietyissä puolueissa päätti lähteä hankkimaan poliittisia papukaijamerkkejä - nämä samat tyypit edelleen heittelevät lausuntoja meidän nykypolitiikassa. Ja kun sinäkään et siis tälle stallari-hyödyllinen_idiootti-suomettumisporukan asialle mitään tee, olet siis yhtälailla suomettunut, omasta tahdosta, ja mitä lie opportunismia siinä lieneekään takana.

Me elämme aina nykyisyydessä, sinä ja minä nyt. Ja minä silloin joskus 70-luvulla. Nykyisyydessä mennään siinä maailmassa joka on olemassa, niillä tiedoilla taidoilla ja teknisillä vehkeillä. Mutta älä nyt luule, että maassa joka oli käynyt kolme sotaa MS2:ssa, ja joka lukeutui niihin kolmeen eurooppalaiseen sotaa käyneeseen valtioon, jonka pääkaupunkia ei koskaan vihollinen ottanut haltuunsa - ne kaksi muuta pääkaupunkia ovat Moskova ja Lontoo - ei olisi tiedetty mistä reiästä kana kusee. Se tiedettiin kyllä hyvin.. ehkä paremmin kuin nykyään edes sitä ymmärretään.
 
Viimeksi muokattu:
Suomi oli ihan täysi demokratia, mutta sen demokraattisesti vapaissa vaaleissa valitut edustajat tietyissä puolueissa päätti lähteä hankkimaan poliittisia papukaijamerkkejä - nämä samat tyypit edelleen heittelevät lausuntoja meidän nykypolitiikassa. Ja kun sinäkään et siis tälle stallari-hyödyllinen_idiootti-suomettumisporukan asialle mitään tee, olet siis yhtälailla suomettunut, omasta tahdosta, ja mitä lie opportunismia siinä lieneekään takana.

Kyllähän se näin on, varsinkin jos on koulutettu ja keski- tai sitä parempituloinen. Ihan itse niitä valintoja tekee nykyäänkin. Mitä puoluetta ja ketä ehdokasta äänestää? Ostaako kiinalaista vai muuta? Toimiiko työssään edistäkseen riippuvuutta Kiinan tai Venäjän markkinoista vai toimiiko epäilevänä tuomaana vaikka se vaikuttaisi urakehitykseen? Tai uskoopa sitten johonkin muuhun.

Eivät nämä valinnat pohjimmiltaan poikkea siitä mitä on ollut tehtävissä 70-luvulla, nykyään toki valintojen tekeminen on helpompaa. Ei vastuuta voi täysin ulkoistaa vapaassa tai hieman nykyistä vähemmän vapaassa 70-luvun yhteiskunnassa firman pomoille tai poliittisille päättäjille. Vapauteen kuuluu vastuu, kunnia kestävän palkka.

Enkä minä syytä sitä jonka selkäranka köyristyy, niin tekee meidän kaikkien isommissa tai pienemmissä asioissa mutta voi sen kuitenkin myöntää. Arkielämässä ihminen miettii asuntolainaa, asemaa vertaisryhmässä ym.
 
Yhdenlainen Kylmän sodan ilmiö olivat nämä Suomi-NL-seurat ja muut siihen liittyvät aktiviteetit. Aika moneksi sekin toiminta taipui. Anarkovallankumouksellisesta välirauhan ajan yhdistystoiminnasta:cool: myöhempien vuosien staattispysähtyneeseen propagandatorveen. Keräsi oheensa vasittujen aatteen ihmisten lisäksi tiedostavien ja tapetinvaihtajien joukkoja. Kylmän sodan aikaan laitavasemman julkaisuapparaatti tuotti paljon aviiseja. Mainostulojen kerääminen oli tehty helpoksi.:) Sputnikit ja muut idän ihmeet olivat todiste järjestelmän kaikkivoipuudesta ja ylivertaisuudesta unohtamatta neuvostourheilun suursaavutuksia, jumalattomia tuotantolukuja esiteltiin joka alalta ja oli konetta pojat saatana. Rauhanpanssarivaunutuotantoa ylistettiin ja lentokoneet olivat maailman parhaat.

Jos satunnainen neuvostokävijä kirjoitti paikallislehteen huomioistaan Naapurista, niin kolumni julkaistiin....jos julkaistiin. Jos julkaistiin, niin melkoisen annoksen uloa sai kirjoittaja ylleen takuulla.....neuvostovihamielisen leiman sai aika helposti ohtaansa. Ja kuitenkin suht selvin päin liikkunut turisti näki aivan selvästi, että propaganda ja todellisuus olivat aika kaukana toisistaan. Jos ajatteli niin, että propagandatotuus ja -neuvostovihamielinen- totuus olivat arvioitavissa lainkaan yhtä aikaa....että totuus oli jossain puolivälissä, niin erehtyi. Se totuus ei ollut edes puolivälissä vaan propaganda valehteli vielä enemmän kuin saattoi uskoa edes mielikuvituksessaan.

Todellisuutta voi kuvata vaikka näin: Tsaarin Venäjä oli viljan viejänä suurvalta. Neuvostoliitto oli jo kasarilla maailman suurin viljantuojavaltio. Kutakuinkin kautta linjan kehitys kulki noin monella alalla.
 
Yhdenlainen Kylmän sodan ilmiö olivat nämä Suomi-NL-seurat ja muut siihen liittyvät aktiviteetit. Aika moneksi sekin toiminta taipui.

Suomi-NL seura tosiaan toipui hyvinkin moneen.

Tiedän ihmisen kenelle seura oli ensisijaisesti poliittista toimintaa, toisen jolle seura tarjosi edullisen tavan päästä katsomaan korkeakulttuuria Lenskiin, ja kolmannen joka hyödynsi seuraa vodka-turismi -matkatoimistona.

Seuran paikallisosasto järjesti vuosittain bussimatkoja Lenskiin vielä 70-80 luvun vaihteessa. Niistä reissuista liikkui hassuja tarinoita. Juurikin tuosta jaosta kun matkanvetäjät yrittivät esitellä Neuvostoliiton mahtavuutta, mutta pääosa matkalaisista keskittyi ihan muihin aktiviteetteihin.
 
Kylmän sodan aikaisia ohjelmia tuntuu nousevan jatkuvasti.

YLE:llä julkaistu suomalaisista väestönsuojista radiosarja:
Itse itselleni vastaten, taas löytyi uunituore kylmän sodan aikaa valottava ohjelma, jossa kuunnellaan Migien ostosta ja lentäjien koulutuksesta.


Edit: Ei tuo uunituore olekaan, mutta yle on kaivanut sen kellaristaan. Hämärästi muistan tuollaisen joskus katsoneeni.
 
Viimeksi muokattu:
Itse itselleni vastaten, taas löytyi uunituore kylmän sodan aikaa valottava ohjelma, jossa kuunnellaan Migien ostosta ja lentäjien koulutuksesta.

Tuo oli hyvä, täytyypä vilkaista tuo uudestaan. Päässyt unohtumaan.

Edit. Katsottu uudestaan. Niin, minä olin apumekaanikkona paikalla, kun Hopeatorvella lennettiin viimeisen kerran.
 
Viimeksi muokattu:
Rankemman puoleisia oli sotaharjoituksetkin:
Huh, ja jos meno oli vuosittain tuollaista niin Taipalsaaren vuoden 91 BTR-turma jää kyllä varjoon.
No niinpä oli, koska harjoiteltiin sotaa varten. Korkeimmat komentajat oli vielä meillä ja muualla ite toiminu upseereina sodassa, joten he tiesi mitä sellainen onnettomuus sotilailta tulee vaatimaan. Tätä ajatellen laadittiin harjoitusten suunnitelmat. Aika usein NATO-harjoituksissa Norjassa kuoli sotilaita kylmään. Eihän Floridasta siirretyn kansalliskaartin johtajatkaan olleet koskaan lunta ja pakkasta nähneet. Tapahtui meilläkin yhtä ja toista, kuten alla olevasta kt:n talvileirin 1960 kertomuksen yhdestä sivustä käy ilmi. Rankimpaan kohtaan on PE:n Kt-toimistossa laitettu kysymysmerkki. Samanlaista tapahtui myöhemminkin; ilman hengen menetyksiä tietysti, koska nämä "erityisolosuhteemme" olivat kaikille tuttuja jo lapsuuden koulumatkoista. Harjoituskertomuksiin niitä nyt ei välttämättä kannattanu kirjata.

Tarkistin, että kirjoittaja kapt Toivo Helpi oli "tykkimiesten Koskela" eli käyny RUK in Välirauhan aikana ja jääny PV:n palvelukseen.
Kannattaa lukea; ei oo pitkä!

Talvileiri_1960.jpg
T
 
Viimeksi muokattu:
Napsaisen kuvan pois, kun se ei ole tässä olennainen.
No niinpä oli, koska harjoiteltiin sotaa varten. Korkeimmat komentajat oli vielä meillä ja muualla ite toiminu upseereina sodassa, joten he tiesi mitä sellainen onnettomuus sotilailta tulee vaatimaan. Tätä ajatellen laadittiin harjoitusten suunnitelmat. Aika usein NATO-harjoituksissa Norjassa kuoli sotilaita kylmään. Eihän Floridasta siirrettyn kansalliskaartin johtajatkaan olleet koskaan lunta ja pakkasta nähneet. Tapahtui meilläkin yhtä ja toista, kuten alla olevasta kt:n talvileirin 1960 kertomuksen yhdestä sivustä käy ilmi. Rankimpaan kohtaan on PE:n Kt-toimistossa laitettu kysymysmerkki. Samanlaista tapahtui myöhemminkin; ilman hengen menetyksiä tietysti, koska nämä "erityisolosuhteemme" olivat kaikille tuttuja jo lapsuuden koulumatkoista. Harjoituskertomuksiin niitä nyt ei välttämättä kannattanu kirjata.

Tarkistin, että kirjoittaja kapt Toivo Helpi oli "tykkimiesten Koskela" eli käyny RUK in Välirauhan aikana ja jääny PV:n palvelukseen.
Kannattaa lukea; ei oo pitkä!
Tuo "harjoiteltiin sotaa varten" on hyvä muistaa ja erittäin hyvin kiteytetty. Saksalaisten muistelmakirjallisuudessa on mainintoja harjoituksissa tapahtuneista kuolemantapauksista, jenkkien harjoitellessa Normandiaa varten, tappiot olivat jonkinmoiset jne. Ei niitä tavoiteltu tietenkään, mutta harjoiteltiin sotaa varten.
 
Napsaisen kuvan pois, kun se ei ole tässä olennainen.

Tuo "harjoiteltiin sotaa varten" on hyvä muistaa ja erittäin hyvin kiteytetty. Saksalaisten muistelmakirjallisuudessa on mainintoja harjoituksissa tapahtuneista kuolemantapauksista, jenkkien harjoitellessa Normandiaa varten, tappiot olivat jonkinmoiset jne. Ei niitä tavoiteltu tietenkään, mutta harjoiteltiin sotaa varten.
Silloin elettiin maailman sodan aikaa ja ihmishengen hinta alamaissa.

Ei sen ajan harjoitusten miestappioita voi verrata 80 ja 90 -luvun harjoituksiin.
 
Minkähän verran varusmiesten ns. palvelusturvallisuuden kehittyminen korreloi intin harjoittaman uuden alkopolitiikan kanssa? Veikkaan, että jonkin verran. Oman inttini aikana syntyi yksi ainoa muistettava vaaratilanne, sellainen oikea hetki, kun heikommalla tuurilla olisi tullut lehtiin juttuja. Ja kyllä: kapparit olivat kännissä kuin käet, kun antoivat -tehtävän-.

Kun olin pikkupoika, niin jatkuvasti sai kuulla, miten Sotinpurolla oli paleltunut vm:ltä varpaita, niitä sitten amputoida päkellettiin ja pienempiä paleltumia ei edes noteerattu. Tulipalopakkasilla kun viikonkin remuaa maastossa jatsareissa, niin kyllä siinä varpaat huutavat Hoosiannaa, ei siinä auta vaikka kyllä isätkin silloin ennen. Onko sen väärti, että -kova koulutus- ja silkka simputtaminen ovat syynä esim. itsariin? Tai ainakin ovat laukaisevana tekijänä.

Lähtökohtaisesti intin on kyettävä pitämään varusvelvolliset elossa....ainakin rauhan aikana. Sodan aikanahan niitä ei niin enää lasketa.

En mitenkään voi keksiä sitä juonta, miten esim. paleltuneet varpaat tai korvat ovat joku tae -kovasta ja asianmukaisesta kouluttamisesta- sodan oloihin?

Palaan silti tuohon intin alkokulttuuriin -silloin ennen wanhaan-. Nimim. tuli sitäkin malliksi nähtyä niin palveluksessa kuin ehkä muutenkin.
 
⭐⭐⭐⭐⭐


Toivottavasti tämä uudempi poliitikkojen sukupolvi Atten tapaan ajavat näitä vielä aktiivisia entisiä Neuvostoliiton palvojia seinää vasten. Vielä kun sama tehtäisiin toimittajille jotka yhä uudelleen käyttävät isänmaansa jo aiemmin pettäneitä asiantuntijoina tai kommenttaattoreina.
 
Viimeksi muokattu:
Back
Top