Maamiinojen korvaaminen uusilla aseilla

Eipä se putkimiina mikään ihmeellinen Jumalan nyrkki ole. Vaikutus ei ole 360 astetta, koska normaali käyttötapa oli kiinnittää se rautalangalla esim. puuhun. Vaikutus rajautuu jollekin 200+ asteen alueelle. Putkimiina tuottaa erinomaisen epätasaisen sirpalepeiton, tämä tuli itsellekin selväksi, kun tutkimme maalitauluja räjäytyksen jälkeen Pahkajärvellä. Lisäksi yksi putkimiina ei kesää tee, niitä pitää olla se repullinen, jotta vaikutusta saa aikaiseksi ja silloin samalla vaivalla roudaa jo sen hyppyveitikan asemiin. Putkimiinakentän asentamiseen menee esim. ryhmältä ukkoja aikamoinen aika vs. yhden hyppypanoksen asentaminen ja maastottaminen.

Olet oikeassa, putkimiinan suorituskyvystä on dataa 1940-luvulta ja suorituskyky on sinne jäänytkin. En ole jäänyt kaipaamaan putkimiinoja, vaikkapa nykyinen viuhkapanos on aivan eriluokan ase!

En nyt välttämättä tajua kaikkien tähän keskusteluun osallistuvien pointtia. Esim. sitä miksi siitä putkimiinasta pitää napista koko ajan. Ne on romutettu pitkälti kaikki ja korvaaja pitäisi kuitenkin suunnitella uudelleen, jos niitä haluttaisiin uudelleen käyttöön.

Onko joku sitä mieltä, että putkimiinojen isoimpia vikoja ja varmaan niitä pienempiäkin ei voisi korjata kohtuu helposti? Jos miinalla ei ole täydellistä 360 asteista vaikutusta, niin onko se nyt niin iso ongelma? Harvassa on ne maaston kohdat mihin viuhkamiinan saa asetettua esteettömästi, joten en näe ongelmaa. Putkimiinalla saa hyvin helposti täydennettyä niitä aukkoja mitä viuhkan vaikutusalueella on. Ja jos putkimiina suunniteltaisiin uudelleen nyt, niin mikä estää tekemästä niihin esim. muovisia naamiokuoria, joilla naamioidaan ne paremmin ympäristöön häviäviksi. Myös muita asennustapoja voidaan miettiä. Esim. sen sijaan, että ne kiinnitetään johonkin puun kylkeen (oma koulutukseni oli, että ne pitää asentaa ranteen paksuiseen taimeen tms.), niin entäpä jos se ripustetaan roikkumaan puun oksalta (käyttäen esim. R-tulilankaa)? Tai sen sijaan, että miina kiinnitetään siihen puuhun rautalangalla, niin miinan naamiokuori voisi myös mahdollistaa kiinnittämisen nitojalla tms.

Ja jos miinan sirpaloituminen oli epätasaista, niin uusi putkimiina voisi olla ihan hyvin PFF tyyppisellä kuorella. Eli sirpaleet olisi valmiiksi muovikuoren sisässä ja räjähdysenergiaa menee ainoastaan sen muovikuoren rikkomiseen.
 
Minulla putkimiinakokemus rajoittuu kivääri-RUKissa ampumaleirillä muutamaan asennettuun, räjäytettyyn ja jälkitarkasteltuun miinaan. Kyllä niitä joskus kanniskeltiin repussa lähinnä kuntoa kohottamassa, Uutta viuhkamiinaa ei ole päässyt kuin hypistelemään, mutta se on vakuuttava. Koko on sopiva, että mahtuu esim. rintataskuun. Tulenteho on aivan omaa luokkaansa vanhaan putkimiinaan verrttuna, vastaa kuulemma ryhmän muiden aseiden tuliylläkköä. Näitä voi olla tällä hetkellä kymmeniä tuhansia, mutta laite on simppeli ja halpa ja niitä todennäköisesti tulee vuosittain lisää. Minusta viuhkapanos korvaa enmmän kuin hyvin putkimiinan.

Sakaramiina sen sijaan oli peli, jota jäin kaipaamaan. Vanhan koulukunnan laitteena se oli täysin metalliton ja hankalasti löydettävä. Niitä oli mukava viritellä vaikka tuliylläkköä suorittavan ryhmän suojaksi tai tellujen raivausta hankaloittamaan. Täydellisen siitä teki yhteensopivuus tellun räjäytinaukon kanssa! Sakaramiinakin on tosin saatu aika hyvin korvattua tellujen raivauksenestopanoksilla.
Ok, sitten ymmärrän sinun väitteesi. Kohteliaasti sanottuna, sinun perusyksikkösi taistelutapa ei nojannut noihin miinoihin kuten minun. Siksi luotan omiin perusteisiini enemmän. Tuli r-aineiden kanssa ja miinojen kanssa jumpattua pääosa intistä, joten luottamus niiden tehoon on nähty leireillä, harjoituksissa sekä taktisesti kiistattomasti.

Tuo uusi viuhka on varmasti hyvä laite, kun jenkitkin siitä kiinnostuivat. Vanhemmat oli muistaakseni Itävallasta. Viuhkaa et voi asentaa passiiviseksi kuitenkaan, joten siihen se ei taivu.

Pidän edelleen kiinni siitä että putkimiinoista luovuttiin turhaan ja se oli virhe. Samanlailla sissikoulutus olisi kannattanut jättää pariin joukko-osastoon omana yksikkönä. Voihan olla että kohtuukuntoisia nuoria miehiä ei enää löydy tarpeeksi kun saapumiserät ovat pienentyneet tuhansilla ja erikoisjoukot vievät omansa?
 
Kysehän on nyt siitä saako meillä olla autonomisia järjestelmiä vai pitääkö ihmisen olla osa järjestelmää.
Nykyinen teknologia mahdollistaa hyvinkin älykkäitä miinajärjestelmiä tai vaikka automaattikonekivääreitä.
 
automaattikonekivääreitä.
Virolaisten Themis-minitankki varustettuna konekiväärillä ja kauko-ohjauksella = etuvartio/tukikohtasuojaus.
c6c058e6dcaa83afc228f43dae21ee17
 
Ok, sitten ymmärrän sinun väitteesi. Kohteliaasti sanottuna, sinun perusyksikkösi taistelutapa ei nojannut noihin miinoihin kuten minun. Siksi luotan omiin perusteisiini enemmän. Tuli r-aineiden kanssa ja miinojen kanssa jumpattua pääosa intistä, joten luottamus niiden tehoon on nähty leireillä, harjoituksissa sekä taktisesti kiistattomasti.

Tuo uusi viuhka on varmasti hyvä laite, kun jenkitkin siitä kiinnostuivat. Vanhemmat oli muistaakseni Itävallasta. Viuhkaa et voi asentaa passiiviseksi kuitenkaan, joten siihen se ei taivu.

Pidän edelleen kiinni siitä että putkimiinoista luovuttiin turhaan ja se oli virhe. Samanlailla sissikoulutus olisi kannattanut jättää pariin joukko-osastoon omana yksikkönä. Voihan olla että kohtuukuntoisia nuoria miehiä ei enää löydy tarpeeksi kun saapumiserät ovat pienentyneet tuhansilla ja erikoisjoukot vievät omansa?

Ottawan sopimushan ei kohdistunut kuin putkimiinan sytytinratkaisuun. Itse miinojen poistaminen perustui johonkin muuhun. Päätöstä ei kaiketi ole avattu joten syitä voi vain arvuutella.
 
Pitää muistaa että elämä jatkuu sodan jälkeenkin, haluammeko muun maailman syytteet niskaamme sotarikoksista? Tähän asti Suomella melko hyvä maine ulkomailla.

Onko mitään ehdotonta estettä miinasopimuksesta irtisanoutumiseen lyhyellä - vaikka neljän minuutin - varoitusajalla jos tilanteet muuttuvat?

Miinojen - edes henkilömiinojen - käyttö sinänsä ei taida olla sotarikos. Siviiliväestön tahallinen altistaminen miinoille on sitten ihan eri asia.
 
Virolaisten Themis-minitankki varustettuna konekiväärillä ja kauko-ohjauksella = etuvartio/tukikohtasuojaus.
c6c058e6dcaa83afc228f43dae21ee17

Onko Viron puolustusvoimat ostanutkin näitä vai onko tämä vain teollisuuden projekti? Hinta? Hankittu määrä?

Jotenkin tuo näyttää olevan suunniteltu enemmän jenkkiarmeijan hiekkasotiin kuin etelänaapurin kotimaan puolustukseen. Tai no, ehkä tässä vain ollaan kehityksen eturintamassa, onhan robotti helpompi laittaa jollekin erittäin riskialttiille tehtävälle kuin ihminen.
 
Sellaisen käsityksen olen saanut että Virolla on niitä käytössä. Oli lehdessä kuvia kesällä jostain sotaharjoituksesta jossa näkyi tuommoinen Themis konekivääri päällä ja mies ohjaamassa kauko-ohjaimella.
 
Onko mitään ehdotonta estettä miinasopimuksesta irtisanoutumiseen lyhyellä - vaikka neljän minuutin - varoitusajalla jos tilanteet muuttuvat?

Miinojen - edes henkilömiinojen - käyttö sinänsä ei taida olla sotarikos. Siviiliväestön tahallinen altistaminen miinoille on sitten ihan eri asia.

Erossa on 6 kk odotusaika, eikä ero astu voimaan, jos maa on aseellisessa konfliktissa.

Withdrawal
The first Austrian draft text had provided for withdrawal from the treaty on 90 days’ notice if a State decided that “extraordinary events [had ] (...) jeopardized [its ] supreme interests.” At the Vienna Expert Meeting a number of different approaches to this question were already emerging. Some States were of the opinion that no right of withdrawal should be permitted in view of the danger that it might be used when a country was engaged in an armed conflict, which was precisely when compliance with the treaty’s provisions was most important. Mexico made a proposal along the lines of the withdrawal clause contained in 1977 Additional Protocol I whereby withdrawal was possible but would not be effective during an ongoing armed conflict [35 ] . Other States proposed a straightforward withdrawal clause similar to that contained in the Austrian draft text. At the Oslo Diplomatic Conference there was extensive negotiation on this issue. Finally, agreement was reached on a provision that allows effective withdrawal six months after receipt of the relevant instrument by the Depositary. If, however, at the end of that six-month period the withdrawing State Party is engaged in an armed conflict, the withdrawal will not take effect before the end of the armed conflict. [36 ]

Sellaisen käsityksen olen saanut että Virolla on niitä käytössä. Oli lehdessä kuvia kesällä jostain sotaharjoituksesta jossa näkyi tuommoinen Themis konekivääri päällä ja mies ohjaamassa kauko-ohjaimella.
Sellaisen käsityksen olen saanut että Virolla on niitä käytössä. Oli lehdessä kuvia kesällä jostain sotaharjoituksesta jossa näkyi tuommoinen Themis konekivääri päällä ja mies ohjaamassa kauko-ohjaimella.

Eikös tästä ole siis kyse ?

Ja tässä ilmeisesti pätkää harjoituksista ?

Tuskin sentään. Laillisuushan on kiinni laukaisumenetelmästä joka ei tuohon välineeseen edes kuulu vaan jää käyttäjän vastuulle. Ei mitään eroa vaikkapa viuhkamiinaan. Eiku panokseen.

sitä voisi myös kuvitella, että tekohetkellä laillista asiaa ei voi tuomita tekohetken jälkeen säädetyllä lailla. Valtakunnansyyttäjä on toista mieltä. Toiviainen on niin luova, että löytää varmasti tavan tulkita Ottawan sopimusta uudelleen. Päämääränä tietenkin Suomen vahingoittaminen kuten näissä toisinajattelijoiden vainoissakin, joita hän nyt järjestää
 
Kaikkea voi tapahtua. Se kannattaa tietysti muistaa ettei tutkinta ole syyte eikä syyte tuomio. Vainokin on subjektiivinen kokemus.
 
Virolaisten Themis-minitankki varustettuna konekiväärillä ja kauko-ohjauksella = etuvartio/tukikohtasuojaus.
c6c058e6dcaa83afc228f43dae21ee17
Olisihan tuo oikein hyvä.
 
Back
Top