Mitä jos?

StepanRudanskij

Kenraali
Lahjoittaja
Mannerheimin kello.

View attachment 22459

Kuvassa kello näkyy, mutta huomio kiinnittyy mieheen, jonka päätä särkee.



https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005723775.html
Vanha threadi, mutta kommentti. Kuva on myös siitä harvinainen, että Mannerheim oli useimmiten kameran takana. Tarttis selvittää kalusto, millä Mannerheim kuvasi, mutta eppäilen tuon olevan jonkinlainen sekuntaattori, valotusajat oli aikakauden emulsioilla laskettava usein sekunneissa ja joitakin emulsiotyyppejä esivalotettava jollakin tekniikalla. Mannerheim on kesken kuvauksen improvisoinut jonkun muun ottamaan kuvan ja tullut mukaan kuvaan.Valokuvauskalustoon kuuluva kello jäänyt ranteeseen näkyviin.
 

baikal

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
kuin Ilmavoimaa pitämään ilmatilaa hallussa.
Ja millä lihaksilla, venäjän toiseksitärkeimmän kaupungin vieressä.
Huomaa toki, että mainitsin mahdollisuuden siitä kuinka vastapeluri voi halutessaan kärjistää tilanteen aivan miten pitkälle tahansa. Se sama pätee minkä tahansa skenaarion kanssa.
 

Ottoville

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
90-vuotias SS-mies kertoo katkeruudesta: Meistä tuli Suomessa toisen luokan kansalaisia




Kannattaisiko tutkia onko näissä ”lapsissa” henkilöitä jotka ovat syyllistyneet sota rikoksiin?


Eihän alaikäisiä kyllä pysty tuomitsemaan.







ISIS committing war crimes in Iraq


Ps.

 
Viimeksi muokattu:

Ottoville

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Neljä viimeistä miestä
Jatkosodan upseeritappiot olivat niin suuret, että niitä korvaamaan piti aloittaa Suomen historian suurin kadettikurssi. Se tunnettiin nimellä ”suurin ja kaunein”. Yli 400 miehestä on jäljellä enää neljä






Jarmo Huhtanen HS
Julkaistu: 16.3. 2:00 , Päivitetty: 16.3. 6:05

NELJÄS kesäkuuta 1943 Presidentinlinnan valtiosalissa seisoi yli neljäsataa miestä. Kadettikurssi 26 oli päättymässä, ja uusia upseereita nimitettiin. Läsnä olivat tasavallan presidentti Risto Ryti ja ylipäällikkö Gustav Mannerheim.

Valtiosali oli ahdas tila satojen kadettien ylennystilaisuudelle. Miehet seisoivat yhdeksässä rivissä.

Ennen sotia kadettikurssien vahvuus oli tyypillisesti noin 90 miestä. Kurssilla 26 aloitti opiskelun 449 kadettia.

”Me olimme kadettiunivormussa ja kuin sillit suolassa siellä, koska meitä oli niin paljon. Piti jättää tilaa niille herroille, joita siellä edessä oli”, nauraa Olli Vuorio.

99-vuotias Vuorio muistelee, että kadetit harjoittelivat edellisenä iltana kättelyä ja esittäytymistä.

”Kouluttajat sanoivat, että muistakaa: marsalkka on jo vanha mies, hänen kättään ei saa kovasti puristaa.”

Vuorio sanoo, että hänelle on jäänyt poikkeuksellisen vahva muisto Mannerheimin kättelystä.

”Näen hänen piirteensä aina kun suljen silmäni.”




Olli Vuorio täyttää syksyllä 100 vuotta. (KUVA: MIKA RANTA / HS)
KURSSIN suuruuteen oli raadollisia syitä. Sodassa kaatui ja haavoittui erityisesti nuoria upseereita.
He olivat rintaman tykinruokaa.
Puolustusvoimat halusi myös valmistautua siihen, että sodan jälkeen alkaisi todennäköisesti taloudellinen nousukausi, joka houkuttelisi kantaupseereita siviiliin.

Suomen kansallisfilmografiassa on jatkosodan aikainen uutiskatsaus, jossa on käsitelty myös
Maasotakoulun kadettikurssi 26:n valmistumista. Se on katsottavissa tästä linkistä.


Kurssin loppujuhla järjestettiin Kalastajatorpalla 5. kesäkuuta 1943. Kuvassa Kirsti Kaira (vas.), Olli Vuorio, Alfa Gustavson, Erkki Wallenius, Sirkka Väisänen, Aarne Väisänen, Sirkka Pietinen ja Hannes Vesterinen. (KUVA: OLLI VUORION ARKISTO)

KADETTIKURSSIN 26 yhteensä yli 400 miehestä on jäljellä enää neljä. Heidän keski-ikänsä on 98 vuotta.

Viides elossa ollut kadettiveli Jaakko Hillo siunataan tänään lauantaina Helsingissä. Hän oli viimeinen suomalainen hävittäjä-ässä. Ilmavoimat kunnioittaa hänen muistoaan sään salliessa kahden Karjalan lennoston Hornet-hävittäjän ylilennolla.

Vanhin jäljellä olevista kadettiveljistä on juuri Vantaalla asuva Olli Vuorio. Hänen olohuoneessaan on sinivalkoinen kynttilä ja seinällä Suomen vaakuna.

Kirjahyllyssä on satoja sodasta kertovia historiakirjoja. Erityisen paljon on suomalaisten kenraalien ja sotilaiden elämänkertoja. Sota ja sen jälkeinen aika kiinnostavat, hän sanoo.

Vuorio haki ja pääsi Kadettikouluun jatkosodan alkuvaiheen jälkeen. Kadettikurssi 26 alkoi heinäkuun alussa 1942 Santahaminassa.


Kurssin käyneiden puheissa se on ollut vuosikymmeniä se ”suurin ja kaunein”.

Osasyynä pieneen omahyväisyyteen saattoi olla se, että kurssilla opiskeli viisi Mannerheim-ristillä palkittua: Matti Varstala, Arvo Pentti, Lauri Nissinen, Paavo Koli ja Yrjö Keinonen.

Peräti 13 kurssilaista yleni myöhemmin kenraalikuntaan.




Vänrikki Vuorio poseerasi pistooli kädessä kameralle sota-aikana. (KUVA: OLLI VUORION ARKISTO)



KADETTIKURSSI 26:N käyneet ovat pitäneet yhteyttä tähän päivään asti. Viimeisin kokoontuminen oli viime kesänä, kun kurssilaisilla oli 75-vuotistapaaminen.

Alkuperäisistä kurssilaisista paikalle jaksoivat Vuorion lisäksi Hillo ja Mauri Maunula.

Kurssin kokoontumisissa ovat viime vuosina auttaneet niin kutsutut ”pojat”.

Näiden poikien, eli kolmen jo eläkkeellä olevan kenraalin Juhani Kaskealan, Heikki Lyytisen ja Juha Mäkipään, isät olivat myös kadettikurssilla 26.

Puolustusvoimain entinen komentaja Kaskeala sanoo, että kurssi 26 piti tiiviisti yhteyttä. Hän itse kävi kurssitapaamisissa usein silloin, kun hänen vanhempansa olivat vielä elossa.

”Siellä oli vaimot ja lesketkin mukana, kun joukko viime vaiheessa supistui ja supistui”, Kaskeala muistelee.

Kaskealan mukaan useat kadettikurssi 26:n kokoukset pidettiin Haikon kartanossa. Tämä johtui siitä, että Suomen Yhdyspankin pääjohtaja Mika Tiivola oli kurssilaisia.

”Kun Mika Tiivolasta aika jätti, niin Satu Tiivola otti roolin kurssiemäntänä. Kurssilounaat olivat aina hienot”, Kaskeala kuvaa.

”Kurssin kaksi erittäin kantavaa voimaa, ja voi sanoa, että viimeiset mohikaanit ja varsinaiset tervaskannot, ovat Olli Vuorio ja Mauri Maunula.”

Viime vuosina tapaamisia on junaillut Vuorion poika Risto Vuorio.




Olli Vuorio (vas.), Heikki Lyytinen, Mauri Maunula, Juha Mäkipää ja Juhani Kaskeala kävivät viime kesäkuussa Hietaniemen sankarihautausmaalla. (KUVA: OLLI VUORION ARKISTO)



Olli Vuorio on toiminut kurssin sihteerinä yli 30 vuotta. Hän sanoo, ettei Kadettikoulun aikana millään ehtinyt tutustua kuin pieneen joukkoon muita kadetteja. Opiskelutoverit tulivat paremmin tutuiksi vasta sodan jälkeisissä tapaamisissa.

Vuorio naureskelee, että kokouksissa viestintä muuttui vuosikymmenten mittaan ”kovaääniseksi ja huonokuuloiseksi”. Hän ei muista, milloin ”suurin ja kaunein” vakiintui kurssin kutsumanimeksi.

”Kurssin alkuaikoina joku koiranleuka sen keksi.”

Vuorio sai toissa vuonna kutsun itsenäisyyspäivän Linnan juhliin.

”Se oli hieno käynti ja toi elävästi mieleen kurssin päättymispäivän.”

Alla on video Olli Vuorion haastattelusta hänen saapuessaan Linnan juhliin vuonna 2017.


MAURI MAUNULA, 97, on Suomen vanhin lentäjäupseeri. Hän sanoo, että kurssihenki ilmeni usein niin sotilaspalveluksessa kuin myöhemmin siviilissä.

”Kurssin harjoitukset olivat sitä mitä ne olivat. Ja simputukset sitä luokkaa, että niille on naurettu jälkeenpäin”, Maunula sanoo.

”Aina kun tuli puhetta, että oli kurssia 26, kaikki asiat rupesivat lutviutumaan mahdottoman hyvin.”

Maunula erosi Puolustusvoimien palveluksesta 1940-luvun lopulla ja loi uran siviililentäjänä. Syynä oli se, että hän halusi lentää, eikä Ilmavoimat tarjonnut sodan jälkeisinä vuosina siihen riittävästi mahdollisuuksia. Lentotunnit olivat vähissä.
”Kurssin harjoitukset olivat sitä mitä ne olivat. Ja simputukset sitä luokkaa, että niille on naurettu jälkeenpäin.”
MAUNULAN uran mieleen jäänein lento tapahtui tammi-helmikuun vaihteessa 1951. Hän oli perämiehenä Aeron DC-3-koneessa, joka haki Mannerheimin ruumiin Sveitsistä.

”Se on ainoa lento urallani, jonka miehistö on lentänyt kunniamerkit rinnassa.”

Menomatkalla tuli lisäksi tieto, että Maunulan raskaana ollut vaimo oli synnyttänyt pojan. Lennolla mukana ollut kenraali Kustaa Tapola poikkesi ohjaamoon onnittelemaan Maunulaa.

”Hän sanoi, että pojasta tulee tietysti Marskin kaima.”

Mannerheimin kaimaa pojasta ei kuitenkaan tullut.

”Se olisi ollut vähän hankalaa, että Carl Gustav Emil Maunula.”

MAUNULA nousi julkisuuteen viime itsenäisyyspäivän Linnan juhlissa, kun hän lauloi Jenni Haukiolle kameroiden edessä.

”Minulle tuli mieleen, kun kutsu tuli, että mitähän jos esittäisin Äänisen yö -balladin Jenni Haukiolle. Sanoin pojalleni, joka oli saattajana, että tokkopa viitsin siihen ryhtyäkään, kun on televisiokamerat ja kaikki”, Maunula muistelee.

”Poika sanoi, että jos et sitä nyt tee, niin kadut loppuelämäsi. Anna palaa. Ja minä annoin palaa.”

Maunula sanoo lauluhetken olleen ihana muisto.

”Me katsoimme koko lauluesityksen ajan toisiamme suoraan silmiin. Ja sitten se kerta kaikkiaan upea kysymys, että saanko halata. No ihan varmasti. Ja niin lämmin halaus oli että.”

Alla olevalla videolla Mauri Maunola laulaa Jenni Haukiolle Linnan juhlissa viime vuonna.
blob:https://www.hs.fi/0c0e9103-0965-4274-b588-ba9c6b22245e



OLLI VUORIOKIN lähti kesken sotilasuran siviiliin 1960-luvun lopussa. Myöhemmin eläkkeellä Vuorio toimi vaimonsa omaishoitajana hänen kuolemaansa asti.

”Sen jälkeen ei ole ollut päivää, etten tietäisi, mitä tekisin. Aina on ollut puuhaa”, hän sanoo.

Ajokorttikin on juuri uusittu. Se on voimassa vuoden 2024 tammikuulle.

Kuulo on heikentynyt vuosien mittaan ja kihti vähän vaivaa, mutta muuten seniorikadetti on terve.

Vuorio kertoo osallistuneensa vuosien ajan yhteislyseoajan luokkakokouksiin ravintola Mamma Rosassa, mutta myös koulukavereiden rivit ovat sittemmin harvenneet.

”Nyt ei ole enää pariin vuoteen ollut. Olen ollut siellä sitten yksinäni luokkakokouksessa”, hän sanoo.

”Vaikka on elämässä kolhuja ollut, niin siitä huolimatta täytyy sanoa, että kun Luoja on suojannut, niin olen aika tyytyväinen elämääni.”



Nuori vänrikki Vuorio rintamalla Messuhallin tukikohdassa jatkosodan ensimmäisenä talvena.(KUVA: OLLI VUORION ARKISTO)
 

Ottoville

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Taistele vai lamaannu – kuka pystyy toimimaan järkevästi hengenvaarassa?
Onnettomuuksissa kuolee ihmisiä, joiden ei tarvitsisi kuolla. Koulutettu taistelijakin voi mennä toimintakyvyttömäksi. Toisaalta katastrofeissa sukeutuu yllättäviä sankareita.

Annikka Mutanen HS
Julkaistu: 21.4. 2:00 , Päivitetty: 21.4. 6:53

AUTOLAUTTA Estonian keulavisiiri irtosi paukahtaen syyskuisessa yössä 1994. Myrskyaallot vyöryivät autokannelle ja laiva kallistui. Matkustajat pelästyivät ja lähtivät pyrkimään hyteistä ja ravintoloista kohti avoimia yläkansia. Eivät kuitenkaan kaikki.

Ulos selvisi enintään 300 laivalla olleista 989 matkustajasta ja miehistön jäsenestä. Osa ei ymmärtänyt lähteä ajoissa, osa loukkaantui matkalla, toisilla olosuhteet estivät ulospääsyn tai voimat loppuivat kesken.

Onnettomuustutkinnassa henkiinjääneet kertoivat, että osa ihmisistä ei kyennyt järkevään toimintaan. Jotkut kivettyivät, vaikka ulos pääseminen näytti vielä mahdolliselta. Heitä ei saatu liikkeelle huutamalla eikä voimakeinoin. Toiset säntäilivät holtittomasti tajuamatta minne mennä ja mitä tehdä.

KUN ihminen joutuu hengenvaaraan, reaktio tulee aivojen vanhoista, syvistä osista. Tietoinen ajattelu ei ehdi siihen mukaan.

Aistihavainnot kulkevat suoraa tietä aivojen mantelitumakkeeseen, joka analysoi selviytymisen kannalta olennaista tietoa. Jos mantelitumake havaitsee uhan, se hälyttää aivorungon, joka säätelee tärkeimpiä elintoimintoja.

Syke kiihtyy, hengitys tihenee, lihasten energiansaanti tehostuu, ruoansulatus pysähtyy ja näkökenttä kapenee. Kipu lakkaa tuntumasta.

Ruumis keskittää kaikki resurssinsa henkiinjäämiseen. Koko olento on hetkessä valmis taistelemaan tai pakenemaan.

Näillä voimilla henkiinjääneet kamppailivat itsensä ulos laivasta ja kampeutuivat hyisistä aalloista kohdalle kelluneisiin pelastuslauttoihin. He kiskoivat niihin lisää ihmisiä ja äyskäröivät lautoilta vettä vaikka kengillään.

USEIN pelastuminen vaatii myös älyllistä toimintaa. Uppoavan laivan alimmalta hyttikannelta piti osata suunnistaa ylös.

Aikaa oli vaaran merkkien jälkeen vain 15–20 minuuttia, ennen kuin kasvava kallistuma teki ulos kiipeämisen mahdottomaksi.

Ongelmana on, että fysiologinen pelkoreaktio vie osan aivokuoren toimintakyvystä.
Ihminen saattaa ennen taistelua tai pakoa jähmettyä kuin leijonan uhkaama antilooppi. Ruumiissa on täysi valmiustila, mutta tuokioksi syke laskee ja liikkuminen estyy.

Jos jäätyminen ei veny liian pitkäksi, se voi auttaa valitsemaan oikean toimintatavan. Aistitieto ehtii saavuttaa myös aivokuoren, joka tuottaa tietoisen kokemuksen ja pystyy tiedolliseen analyysiin, tilanteen tulkintaan ja järkeilyyn.

Jos pystyy.

ONGELMANA on, että fysiologinen pelkoreaktio vie osan aivokuoren toimintakyvystä. Työmuistin toiminta heikkenee, ja yhteys pitkäkestoiseen muistiin katkeilee. Toiminnanohjaus saattaa jumittua.



Seurauksista kertoo esimerkiksi tilasto laskuvarjohyppääjien kuolemaan johtaneista onnettomuuksista. Yhdessätoista prosentissa varavarjon laukaisukahvasta ei ollut lainkaan vedetty.

Tehtävä on ollut hätäännyksen iskiessä liian vaativa suorittaa, ennen kuin maa on tullut vastaan.

Juuri kukaan Estoniasta pelastunutkaan ei onnistunut pukemaan pelastusliivejä oikein päälle. Ne olivat hätätilanteessa liian hankalat ymmärtää.

PAKENEMISEN ja taistelemisen lisäksi meillä on kolmas, kehityshistoriallisesti ikivanha puolustusreaktio: lamaantuminen.

Sitä esiintyy hyönteisillä, kaloilla, matelijoilla, linnuilla ja nisäkkäillä, eikä se ole harvinainen ihmisilläkään.

Lamaantuminen on tyypillistä saaliseläimille, kun pako ei onnistu. Laboratoriotutkimuksissa se on tavallinen reaktio, kun koe-eläin pelkää ja sen liikkuminen estetään.

Tunto-, asento- ja sisäelinaistimukset yhdessä pelon kanssa laukaisevat lamaannuksen. Mantelitumake lakkaa toimimasta, ja taistele tai pakene -reaktio sammuu. Syke putoaa, ruumiinlämpötila laskee, ja hengitys hidastuu. Lihakset lakkaavat tottelemasta.

Saalis käy siis pedon hampaissa elottomaksi. Se saattaa harhauttaa saalistajan tappamisvaiston. Kaikki pedot eivät myöskään mielellään syö kuollutta lihaa.

Ihmiskunnassa lamaantumisreaktio on tyypillinen seksuaalisen väkivallan uhreilla. Raiskauksessa yhdistyvät pelko ja kiinni pitäminen.

LAMAANTUMINEN ei ole harvinaista myöskään sotilailla. Harvard Review of Psychiatry -lehdessä ilmestynyt katsaus ottaa esimerkiksi 21-vuotiaan amerikkalaisen Paulon, joka joutui ensimmäiseen tulitaisteluunsa Irakin sodassa.

Paulo kertoi maanneensa tulituksessa pelosta halvaantuneena ja omituisesti irrallaan todellisuudesta. Hän ei pystynyt nostamaan päätään, liikuttamaan raajojaan eikä tarttumaan kivääriinsä. Hän kuuli komentajan ohjeet radiosta, mutta ei kyennyt reagoimaan.

Hänen ruumiinsa alkoi taas totella, kun muut sotilaat tulivat hänen luokseen, kopauttivat häntä kypärään ja käskivät ampua takaisin. Lopulta ryhmä palasi vahingoittumattomana tukikohtaan.

Vasta silloin Paulo huomasi, että hänen rakkonsa ja suolensa olivat tyhjentyneet taistelun aikana.

”Luonnolliset tarpeet huilasivat täysin estottomasti sotilaan housuihin.”
Alleen laskeminen kuolemanvaarassa on normaali ruumiintoiminto, kirjoittaa Yhdysvaltain armeijan everstiluutnantti Dave Grossman kirjassa On Combat.

”Sitä voi sanoa voimavarojen uudelleen suuntaamiseksi”, Grossman sanoo.

Toisen maailmansodan yhdysvaltalaisten sotilaiden kokemuksia kartoittanut raportti The American Soldier kertoo, että neljäsosa sotilaista ilmoitti kyselyssä menettäneensä rakkonsa hallinnan ja joka kahdeksas suolen tyhjentyneen tahattomasti.

Koska kaikki vastaajat eivät osallistuneet koviin taisteluihin, niissä osuus on ollut vähintään kaksinkertainen, Grossman arvioi.

Samaa tapahtui Suomen talvisodassa, Teemu Keskisarja kertoo kirjassa Raaka tie Raatteeseen sotapäiväkirjoja lainaten:

”Luonnolliset tarpeet huilasivat täysin estottomasti sotilaan housuihin.”

HÄMMÄSTYTTÄVIN kaikista pelkoreaktioista on se, että osa ihmisistä kuolee vapaaehtoisesti.

Estonian onnettomuustutkinnassa jotkut pelastuneista kertoivat tunteneensa halua luovuttaa, vaikka ruumiinvoimia oli jäljellä. Tunne valtasi heidät, kun tuntui, että tilanne oli toivoton. Raportti summaa kertomukset:

”He kadottivat tyrmistyneinä kaikki henkiset ja fyysiset voimavaransa ja muuttuivat passiivisiksi. He saivat voimansa ja tahdonvoimansa takaisin sen jälkeen, kun olivat tulleet ajatelleeksi rakkaimpiaan, varsinkin lapsia.”

”Eläminen on kovaa, kuoleminen helppoa.”
Luovuttamista tapahtuu myös välittömän vaaran väistyttyä. Brittitutkija John Leach Portsmouthin yliopistosta kuvaa Medical Hypotheses -lehdessätapauksia, joissa sotavangit ja onnettomuuteen joutuneet vaipuvat avun viipyessä apatiaan ja heittävät henkensä muutamassa päivässä – ilman mitään ilmeistä syytä.

Näin kävi pienlentokoneen pudottua Sierra Nevadaan 1994. Loukkaantunut lentäjä tarpoi 11 päivää lumisessa vuoristossa, pääsi tielle ja sai hankittua muille uhreille apua.

Pelastusmiehistön saapuessa molemmat odottamaan jääneet kumppanit olivat menehtyneet. Toisella ei ollut huomattavia vammoja.

Juomavettä oli saatavilla, mahdollisuus tehdä tuli ja ainekset suojan rakentamiseen. Yhdessätoista päivässä ei näänny nälkään. Miksi molemmat kuolivat?

”Eläminen on kovaa, kuoleminen helppoa”, kiteyttää Britannian asevoimien henkiinjäämiskouluttajana toiminut Leach The Psychologist -lehdessä.

MISTÄ ihmisen reaktio hengenvaaraan riippuu?

Psykologista haavoittuvaisuutta ja kykyä toimia ääritilanteissa on yritetty ennakoida monien maiden asevoimissa. Menestys on ollut kehnoa.

Testeillä on onnistuttu hyvin ennustamaan, ketkä suoriutuvat sotilaallisesta peruskoulutuksesta. Älykkyydeltään alhaiset ja psykoottiset eivät pärjää. Toimintakyvyn säilymistä todellisissa taisteluissa testit ovat sen sijaan ennustaneet huonosti.

Aiemmat mielenterveyden ongelmat altistavat kyllä psyykkiselle romahtamiselle sodassa, mutta toisaalta 60 prosenttia riskitapauksiksi arvioiduista osoittautui tehokkaiksi sotilaiksi.

KOKEELLISESTI ei ole tutkittu, millaiset henkilökohtaiset ominaisuudet ennustavat tarkoituksenmukaista käyttäytymistä hengenhädässä. Koehenkilöiden pelottelua uskottavalla kuolemanvaaralla ei pidetä eettisenä tutkimusasetelmana.

Erilaisissa pelastautumis- ja henkiinjäämisharjoituksissa on kuitenkin mitattu aivojen välittäjäaineita ja hormonitasoja. Niillä on ollut yhteys älylliseen toimintakykyyn harjoituksen aikana sekä stressistä palautumiseen, ja niiden on todettu vaihtelevan eri ihmisillä.

Aivojen reaktioita on tarkkailtu näyttämällä koehenkilöille pelottavia kuvia tai elokuvia. Sen verran tiedetään, että persoonallisuuden piirteet ja aiemmat kokemukset vaikuttavat. Ne taas kietoutuvat ihmisessä toisiinsa.



Ahdistuneisuus tekee tutkimusten mukaan jähmettymisreaktiosta todennäköisemmän. Aggressiivinen mielentila taas lisää taisteluun ryhtymisen mahdollisuutta.

”Suurta kokonaiskuvaa ei vielä ole, koska tutkimuksia on toistaiseksi niin vähän”, sanoo emootioihin perehtynyt aivotutkija Heini Saarimäki Aalto-yliopistosta.

ARVIONA on toisteltu, että vain 10–20 prosenttia tavallisista ihmisistä pystyy toimimaan rationaalisesti katastrofitilanteessa. Luku pohjaa kuitenkin vain yhden havainnoitsijan havaintoihin yhdessä todellisessa onnettomuudessa, huomauttaa Puolustusvoimien tutkimuskeskuksen tutkija, sosiaalipsykologi Liisa Eränen.

”Kukaan ei voi tietää etukäteen, miten kukin reagoi”, Eränen sanoo.

Suomen armeija joutui toisessa maailmansodassa vaihtamaan koulutettuja johtajia, jotka eivät pystyneetkään toimimaan taisteluissa. Edes ystävät eivät pysty etukäteen arvaamaan, miten heidän toverinsa käyttäytyvät tosipaikassa.

”Ihmiset ovat hermostolliselta rakenteeltaan ja temperamentiltaan erilaisia. Jotkut ovat nopeita reagoimaan yllättäviin tilanteisiin, toiset hitaita ja rauhallisia. Aina osa pystyy toimimaan järkevästi ja osa hätääntyy.”

”Yleinen pelokkuus ennustaa jähmettymistä, mutta varmasti ei voi tietää. Jotkut terästyvät, ja esiin putkahtaa yllättäviä sankareita.”

Reaktio riippuu paitsi ihmisen ominaisuuksista myös tilanteesta ja tulkinnasta, jonka ihminen siitä tekee.

Karhun hampaissa tai aseistautuneen hyökkääjän edessä lamaantuminen voi säästää hengen ennemmin kuin epätoivoinen taistelu tai paon yritys.

Kaikki vaihtoehdot ovat säilyneet evoluutiossa, koska jokainen niistä on pelastanut ihmisiä jatkamaan sukua.

ARVUUTTELUN sijaan omaa kriisivalmiutta on mahdollista parantaa.

Sotilaiden, poliisien ja pelastajien toimintakyky perustuu ennen muuta harjoitteluun. Pelkoa se ei poista. Tarkoitus on tehdä toiminnasta osin automaattista.

Esimerkiksi turvavälineiden käyttöä kannattaa harjoitella niin, että se onnistuu liikemuistin varassa. Silloin pelastautuminen ei tyssää, vaikka työmuisti halvaantuisi.



Kaikki eivät halua ajatella elämän vaaroja, mutta Eräsen mukaan kannattaisi. Jos on edes miettinyt, mitä tulipalon tai onnettomuuden sattuessa tekisi, on tositilanteessa helpompi toimia.

Jotkut panevat aina laivaan tai hotelliin mennessään merkille poistumistien. Heidän ei hälytyksen tullessa tarvitse rynnätä liikkeelle umpimähkään tai pysähtyä jo hytin ovella miettimään, kääntyäkö oikealle vai vasemmalle.

FYYSISELLÄ suorituskyvyllä on merkitystä. Estonian 138 pelastuneesta suurin osa oli nuoria miehiä.

Ruumiillisen kyvykkyyden merkityksestä osa on henkistä. Jos pitää itseään heikkona, luopuu helposti yrittämästä.

”Veikkaan, että Eva Wahlström panisi raiskaajalle vastaan”, Eränen sanoo.

Riskiretkelle kannattaa varata varusteet, jotka takaavat juoman, ruuan ja lämpimänä pysymisen. Nestehukka, ravinnon puute, hypotermia ja univaje heikentävät sekä ruumiillista että älyllistä suorituskykyä.

KAIKKI harjoitus, fyysiset kyvyt ja varusteet voivat lopulta olla yhtä tyhjän kanssa, jos järki sakkaa. Pelko terästää ja auttaa selviämään, mutta kun se ottaa liikaa valtaa, aivot leikkaavat kiinni.

Tätä vastaan taitolentäjä ja toimittaja-kirjailija Laurence Gonzales esittää kirjassa Deep Survival yllättävän aseen. Se on huumori.

Kirjailija seurasi Yhdysvaltain lentotukialuksen kannelle laskeutuvia hävittäjälentäjiä ja laskeutumisen lennonjohtajaa. Tämän tehtävä oli seistä kannella ja antaa merkit, jotka opastivat lentäjän joko laskeutumaan tai vetämään Hornetin takaisin ylös.

Rata on lyhyt ja siihen on osuttava juuri oikein 240 kilometrin tuntinopeudella. Koneen perässä oleva koukku tarttuu pysäytysvaijeriin ja toppaa koneen kannelle. Se ei aina onnistu.

Muuan lentäjä oli laskeutunut, vaikka hänelle oli ilmoitettu, ettei lupaa ole vaan hänen täytyy lähestyä uudelleen. Kaikki koneen merkkivalot huusivat, että hän lähestyy liian matalalla.

Hän ei pystynyt noudattamaan ohjetta. Hän oli jäätynyt. Kone iskeytyi kanteen ja katkesi kahtia. Lentäjä jäi silti henkiin.

”Se on kuin puukkotappelu puhelinkopissa.”
Lennonjohtaja pelleili kannella pitääkseen muut lentäjät järjissään. Hän puhui heille yksinkertaisin slangitermein, jotka stressireaktion vallassakin ymmärtää, ja höysti käskyt mustalla huumorilla.

Hän pani lentäjät katsomaan tilannetta silmiin ja silti hymyilemään.

”Olet neljännesmailissa ja joku kysyy, kuka äitisi on: et kerta kaikkiaan tiedä. Niin keskittynyt sinä olet. – – Se on kuin puukkotappelu puhelinkopissa. – –Älykkyysosamääräsi laskee apinan tasolle.”

LENTONSA edellä lentäjät eivät itsekään puhuneet riskeistä vakavasti. He vitsailivat niistä.

Nauru leikkaa pelosta pahimman terän. Leikki palauttaa pelkoonsa vajoavan ihmisen yhteyteen toisten ihmisten ja muun maailman kanssa.

Jos huomaan olevani uppoavassa laivassa, ajattelin murjaista hyttitovereille näin: Let’s go luteet, sänky palaa.
 

Ottoville

Ylipäällikkö
Lahjoittaja

Helsinkiläinen ”Avesta” on 25-vuotias. Suomessa hän opiskeli hierojaksi ja työskenteli terveydenhoitoalalla. (KUVA: NIKLAS MELTIO)

Syyriassa aatteen tiellä
Nuori nainen Helsingistä lähti Syyrian kurdialueelle tekemään vasemmistolaista vallankumousta. Ensin piti kuitenkin raivata tieltä Isis.




Suomalaisnainen käyttää YPJ-joukoissa taistelijanimeä Avesta, joka viittaa zarathustralaisten pyhiin kirjoituksiin.
Oikeaanimeään hän ei halua julki.(KUVA: NIKLAS MELTIO)



Sami Sillanpää HS
Julkaistu: 28.4. 2:00 , Päivitetty: 28.4. 6:19
KIVÄÄRI olalle ja kukkia poimimaan!

Koillis-Syyrian aavikolle astelee nuori nainen Helsingistä. Aavikko on puhjennut kevääseen. Vihreätä heinikkoa täplittävät valkoiset kamomillan kukat.

Isisin kalifaatti on täällä lyöty. Viimeiset suuret taistelut jihadistiliikettä vastaan käytiin maaliskuussa, ja helsinkiläisnainen oli taisteluissa mukana. Ei etujoukoissa, mutta heti seuraavassa linjassa osana sotilasyksikköään. Hän piti yövartiota, nukkui Isisiltä vallattujen talojen lattioilla, etsi antautuneilta naisilta pommivöitä.

Siinä touhussa iski flunssa. Siksi kamomillateelle on nyt tarvetta. ”Kun mulla on tätä köhää”, Avesta sanoo astellessaan.



Avesta on taistelijanimi, jota helsinkiläisnainen käyttää kurdien aseellisessa naisjoukossa YPJ:ssä. Hän tuli Syyriaan runsas puoli vuotta sitten. Pääsyy siihen ei kuitenkaan ollut taistelu Isisiä vastaan.

”En tullut tänne vain taistelemaan, vaan kehittämään itseäni ja osallistumaan vallankumoukseen.”

AAVIKON takana häämöttävät jylhät vuoret. Ainoat ystävämme, sanovat kurdit. Kurdit ovat Lähi-idässä noin 30 miljoonan ihmisen kansa, jolla on oma kieli ja kulttuuri mutta ei omaa valtiota. Kahdeksan vuotta kestäneen Syyrian sodan aikana kurdit ovat kuitenkin saaneet uusia ystäviä.

Sota lähti vuonna 2011 syyrialaisten kansannoususta presidentti Bashar al-Assadin autoritaarista hallintoa vastaan. Kurdeilla oli paljon syitä liittyä kapinaan. He olivat pitkään olleet Syyrian arabihallinnon sorron kohteena. Kansannousun puhjettua kurdit kokosivat omat asejoukkonsa. Assadin armeija vetäytyi, kurdit laajensivat aluettaan.

Nyt kurdit pyörittävät Syyrian pohjois-ja koillisosassa omatekoista itsehallintoaan laajalla alueella, jota he kutsuvat Rojavaksi. Sen itsehallintoa ei virallisesti tunnusta Assadin hallitus eikä mikään ulkovalta. Käytännössä kurdit kuitenkin johtavat virastoja, ja heidän omat poliisinsa valvovat teiden tarkastuspisteitä.

Asejoukoissa kurdeilla on lähes 70 000 taistelijaa. He jakaantuvat miesten (YPG) ja naisten (YPJ) joukkoihin.

Suomalaisnainen käyttää YPJ-joukoissa taistelijanimeä Avesta, joka viittaa zarathustralaisten pyhiin kirjoituksiin. Oikeaanimeään hän ei halua julki.(KUVA: NIKLAS MELTIO)
Rojavan vallankumous tavoittelee sekä kurdien oikeuksia että radikaalivasemmistolaista yhteiskuntaa. Ideologia on sekoitus marxilaisuutta, anarkismia ja ennen kaikkea Turkin vangitseman kurdien kapinajohtajan Abdullah Öcalanin visioita.

Niistä ajatuksista kiinnostui myös nainen Helsingissä. Avesta kertoo pohtineensa asiaa kolmisen vuotta ennen kuin viime vuonna lähetti sähköpostia YPJ:lle: Haluaisin liittyä.

PIILOPAIKKA on pitkän tien päässä, puomin takana, tavallisen näköisessä pienessä maalaistalossa. Ollaan keskellä aavikkoa ja lähellä sekä Turkin että Irakin rajoja. Täällä toimii salainen YPJ:n kansainvälisten taistelijoiden koulutuskeskus.

Tontilla on kasvimaa, muutama puu ja kolme pientä rapistunutta kivitaloa. Keittiörakennuksen ulkoseinässä on ranskalaisen naisen kuva. Hän kuoli taistelussa.

Pihakatoksen alle pöydän ääreen kokoontuu muutama parikymppinen nainen. Yksi heistä on Saksasta, yksi Balkanilta. Yksi ei halua kertoa, mistä on kotoisin, koska olennaisempaa hänen mielestään on, että hän on rajattomuutta kannattava ”internationalisti”. Naiset puhuvat Rojavan vallankumouksesta. Siinä maailmankuvassa huonoja asioita ovat kapitalismi, valtio, patriarkaalisuus, nationalismi. Hyviä asioita: yhteisöllisyys, tasa-arvo, paikallinen päätöksenteko, ympäristöystävällisyys.

”Täällä rakennetaan sellaista yhteiskuntaa, jonka arvoja kannatan”, Avesta sanoo.

Hän on 25-vuotias. Suomessa hän opiskeli hierojaksi, työskenteli terveydenhoitoalalla ja harrasti thainyrkkeilyä. Hän toimi kansalaisaktivistipiireissä ja oli mukana yhteisöhankkeissa, ympäristöprojekteissa ja talonvaltauksessa.

Muutaman viime vuoden aikana kurdien YPG- ja YPJ-joukkoihin on liittynyt arviolta 400–500 vapaaehtoista eri puolilta maailmaa. Heitä on tullut muun muassa Saksasta, Ranskasta, Kiinasta ja Australiasta. Mukana on ollut kurdiaktivisteja, sotaintoilijoita ja niitä, jotka ovat kuulleet aatteen kutsun.

Avesta kertoo parhaan sotamuistonsa Syyriasta
”Tämä on kansainvälinen vallankumous”, sanoo koulutuskeskuksen naisten kurdikomentaja, taistelijanimeltään Asmin. ”Kuka tahansa voi liittyä.”

Komentaja myöntää, että kaikki ulkomaalaiset eivät ole viipyneet pitkään. Väkeä on tullut ja mennyt. Avesta on ensimmäinen Suomesta tullut naistaistelija. Miestaistelijoiden YPG-joukkoon on liittynyt ainakin kaksi suomalaista.

Kurdijohtaja Öcalan luonnehtii aatettaan demokraattiseksi konfederalismiksi. Se torjuu valtiohierarkian ja ajaa tilalle paikallisten itsehallinnollisten yhteisöjen verkostoa. Komentaja Asminin mukaan järjestelmä olisi vastaus kurdien ikuisuusongelmaan, valtiottomuuteen. Kurdeja asuu Syyriassa, Turkissa, Irakissa ja Iranissa, eikä yksikään salli itsenäistä Kurdistania.

”Valtio ei ole meille ratkaisu. Uskomme, että demokratia voi toimia ilman valtiota”, Asmin sanoo.

VALLANKUMOUKSELLA on päiväohjelma. Avesta nukkuu koulutuskeskuksessa samassa huoneessa muiden naisten kanssa. Herätys on kello 5.30. Yhdessä käydään aamulenkillä, yhdessä tehdään aamiaista. Sitten mennään sotilaskoulutukseen, esimerkiksi ampumaan läheiselle radalle.

Avesta ei ole käynyt armeijaa Suomessa. Syyriassa hän on saanut koulutusta käsiaseiden, kiväärien ja kranaattien käsittelyyn.

Päiväohjelmaan kuuluu myös ideologista koulutusta. On luentoja kurdien historiasta, vallankumouksen periaatteista ja valtarakenteista. Sitten asioista keskustellaan.

”Pohditaan esimerkiksi sitä, miten patriarkaalisuus on vaikuttanut oman persoonan muodostumiseen”, Avesta sanoo.

Avesta pilkkoo salaattia YPJ:n koulutuskeskuksessa. (KUVA: NIKLAS MELTIO)
Hän pukeutuu aina asepukuun. Päivät ja yöt kuluvat YPJ:n tukikohdissa tai leireissä. Kaupungeissa siviilien parissa hän käy vain, jos siellä on määrätty tehtävä. Hän on käynyt muun muassa vetämässä nyrkkeilytunteja.

Ulkomaiset taistelijat ovat olleet kurdijoukoille hyvä pr-työkalu. Rojava esittää heidät osoituksena muun maailman tuesta ideologialle.

Vallankumouksen ihanteisiin Rojava ei kuitenkaan ole yltänyt. Paikallisiltakin kuulee valitusta hallinnon korruptiosta ja tehottomasta byrokratiasta, jossa virkamiehet sulkevat konttorinsa kahdelta iltapäivällä.

Ympäristöstä huolehtiminen on jäänyt puheeksi: oikeasti ihmiset heittelevät roskansa auton ikkunasta tienposkeen.

Naisten vapautumisen merkkinä voi ehkä pitää sitä, että kaduilla kulkee nuoria kurdinaisia revityissä farkuissa, mutta ei miesten valta-asema ole mihinkään kadonnut.

Moni asia Rojavassa on toki muuttunut Assadin sortovallasta, joka rajoitti kurdien kansalaisoikeuksia, oman kielen käyttöä ja esimerkiksi kiinteistöjen omistamista.

Ja moni asia on ehdottomasti paremmin kuin vielä äsken, jolloin näitä kulmia hallitsi Isis.

Isis valtasi Syyrian pohjoiset ja koilliset osat vuonna 2014. Sen jälkeen kurdijoukot alkoivat kansainvälisen tuen avulla hiljalleen vallata aluetta jihadisteilta.

Avesta komennettiin sotaan viime talvena parin kuukauden asekoulutuksen jälkeen.

Hänet lähetettiin Deir ez-Zourin maakuntaan, jossa Isisiä ajettiin pois kylistä ja pikkukaupungeista.

”Aluksi ei tapahtunut mitään. Oli tylsää. Pelattiin lentopalloa. Istuttiin sisällä. Venailtiin”, Avesta sanoo.

Sitten raketit räjähtelivät, konekivääri papatti, luodit vinkuivat. Moni Avestan kavereista kuoli.

Ammuitko itse taisteluissa?

Siihen Avesta ei halua vastata.

Avesta kertoo päiväohjelmastaan asejoukoissa
ISIS-TAISTELIJAT olivat vallanneet tavallisten ihmisten taloja piilopaikoikseen. Kun jihadistit pakenivat, Avesta tovereineen meni nukkumaan niihin samoihin taloihin samoille patjoille. Öisin oli viileä, sade piiskasi.

Lopulta, runsas kuukausi sitten maaliskuussa, viimeiset Isis-taistelijat saarrettiin Baghouzin pikkukaupunkiin lähelle Irakin rajaa. Kalifaatti oli jo kumottu Irakissa, nyt sen rippeet lyötiin Syyriassa.

”Se oli suuri hetki”, Avesta sanoo. ”On iso asia, että Daeshilla ei enää ole omaa aluetta”, hän sanoo käyttäen Isisistä sen arabiankielistä lyhennettä.

Avestan lempiruoka
Kun Isis-taistelijoiden perheenjäseniä – naisia ja lapsia – pakeni Baghouzista, Avesta oli yksikkönsä kanssa aavikolla ottamassa heitä vastaan. Monet tulijat olivat nälkiintyneitä ja sairastuneita. Heidät tarkastettiin. Isis-naisten vaatteista löytyi aseiden osia, vauvan vaipoista luoteja. Yksi naisista räjäytti pommivyönsä, mutta Avesta sattui olemaan kauempana.

Eräänä päivänä Avesta kuuli ohimennen, kun kaksi mustaan kokokaapuun pukeutunutta Isis-naista puhui englantia. Puheessa oli tuttu vivahde.

Syyrian aavikolla kohtasi kolme naista Suomesta. Kaksi Isisin puolesta, yksi vastaan.

”Oli se jännä tilanne. Yhtäkkiä me puhuttiin kuin oltaisiin kavereita”, Avesta sanoo.

Keskustelu jäi lyhyeksi. Suomalaiset Isis-naiset ohjattiin suljetulle al-Holin leirille. Avesta lähti voitonjuhliin kurdien kanssa.

NYT kurdit pelkäävät, että käy niin kuin aina ennenkin. Heidät hylätään.

Taistelussa Isisiä vastaan kurdeilla on ollut ulkomaisia tukijoita sekä Syyriassa että Irakissa. Kansainväliseen Isisin vastaiseen liittoumaan kuuluu kymmeniä maita, myös useita Lähi-idän arabimaita. Suomen merkittävin panos on ollut kouluttaa kurditaistelijoita Irakissa.

Isisin asemia ovat pommittaneet ilmasta muun muassa Yhdysvallat, Britannia ja Ranska. Yhdysvaltain johtama liittouma on myös antanut kurdeille tiedustelutietoa ja auttanut heitä erikoisjoukoillaan.

Nyt kun Isisin kalifaatti on kaadettu, muun maailman kiinnostus hiipuu. Syyriassa kurdien vankina on yli tuhat ulkomaista Isis-taistelijaa noin 50 maasta. Leireillä pidätettynä on ainakin 9 000 ulkomaisten Isis-taistelijoiden omaista. HS:n tietojen mukaan heidän joukossaan al-Holin leirillä on ainakin neljä suomalaista naista ja heidän kahdeksan lastaan.

Ulkomaat eivät halua ottaa Isisiin kuuluneita kansalaisiaan takaisin. He ovat jäämässä kurdien riesaksi Rojavaan.

Lisäksi Isis on yhä uhka. Sen soluja piileskelee Rojavan arabikylissä. Isis tekee edelleen päivittäin aseellisia iskuja kurdijoukkoja ja siviilejä vastaan. Mutta Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump väittää, että Isis on kukistettu. Hän haluaa vetää valtaosan noin 2 000 amerikkalaissotilaasta pois Syyriasta.

Rojavan kurdien mielestä se on todella huono ajatus. Isis saattaa vahvistua uudelleen. Ja amerikkalaisjoukkojen lähtö jättää kurdit alttiiksi myös muille vihollisilleen.

Rojava pelkää nyt hyökkäystä kahdesta suunnasta: pohjoisesta Turkista tai etelästä Syyrian hallituksen joukoilta.

Turkki on jo tuonut joukkojaan rajan yli Syyriaan. Turkki pitää Syyrian YPG:tä osana Öcalanin perustamaa Kurdistanin työväenpuoluetta PKK:ta, jonka myös EU luokittelee terroristijärjestöksi.

Syyrian hallitus puolestaan haluaa koko maan kontrolliinsa. Nyt Assad hallitsee noin kahta kolmasosaa Syyriasta. Kurdihallinnon asemasta neuvotellaan, ainakin toistaiseksi.

Mutta Rojava voi olla uuden kansainvälisen sodan alku.



(KUVA: NIKLAS MELTIO)
TARKKANA pitää olla. Kamomillan kukat on helppo sekoittaa päivänkakkaroihin. Avesta kerää kukkia kourallisen ja työntää ne asepukunsa rintataskuun.

Aurinkoisella rinteellä kurdiperhe viettää eväsretkeä. Kana kärisee grillissä. Avesta käy kättelemässä jokaisen ja vaihtaa muutaman sanan kurdiksi.

Avesta aikoo toistaiseksi jäädä Rojavaan. Vallankumous jatkuu.

”Minua kiinnostaa nähdä, miten täällä organisoidaan elämä yhteiskunnassa tiettyjen arvojen perusteella. Siitä voi oppia jotain elämään Suomessakin.”

Avesta on mielestään oppinut paljon. Elämä YPJ-joukossa on hänen mielestään mahtavan yhteisöllistä. Taistelut Isisiä vastaan ”kehittivät vallankumouksellista persoonallisuutta”. Hienoa hänestä on ollut myös se, että rahaa ei ole tarvinnut käyttää lainkaan. YPJ:n ulkomaalaisille ei makseta. Ruoka, majoitus ja varusteet järjestetään.

Suomessa poliisi on ollut yhteydessä Avestan äitiin. Kysellyt, mitä tytär oikein puuhaa.

Syyriaan konfliktialueelle matkustaminen ei sinänsä ole rikos. Mutta se, mitä taisteluissa tekee, voi olla. Britanniassa ainakin kaksi YPG:n riveissä sotinutta miestä on saanut syytteet.

”Olen pitänyt sen mahdollisuuden mielessä, mutta en usko, että mitään tulee. Sen tiedän, että ei ole rikos olla täällä”, Avesta sanoo.

Esimerkiksi Ranskassa on keskusteltu siitä, ovatko Rojavassa taistelleet uhka kotiin palatessaan. Avesta sanoo, ettei tarkoitus ole levittää aseellista vallankumousta muualle.

”En taistele toisten puolesta, vaan myös oman itseni puolesta. Isoin vaikutus tällä on minuun. Tämä tekee minusta paremman ihmisen.”

Avesta siirtää kivääriä olallaan, kun pitää kiivetä ylös puroa reunustavia kiviä. Koulutuskeskuksessa taistelutoverit jo odottavat. Katoksen varjoon on katettu salaattia, leipää ja linssikeittoa. Kunhan flunssa hellittää, Avesta siirretään keskuksesta taas kentälle. Komentaja päättää, millaiseen taisteluun.

 

hansai

Ylipäällikkö

Helsinkiläinen ”Avesta” on 25-vuotias. Suomessa hän opiskeli hierojaksi ja työskenteli terveydenhoitoalalla. (KUVA: NIKLAS MELTIO)

Syyriassa aatteen tiellä
Nuori nainen Helsingistä lähti Syyrian kurdialueelle tekemään vasemmistolaista vallankumousta. Ensin piti kuitenkin raivata tieltä Isis.




Suomalaisnainen käyttää YPJ-joukoissa taistelijanimeä Avesta, joka viittaa zarathustralaisten pyhiin kirjoituksiin.
Oikeaanimeään hän ei halua julki.(KUVA: NIKLAS MELTIO)



Sami Sillanpää HS
Julkaistu: 28.4. 2:00 , Päivitetty: 28.4. 6:19
KIVÄÄRI olalle ja kukkia poimimaan!

Koillis-Syyrian aavikolle astelee nuori nainen Helsingistä. Aavikko on puhjennut kevääseen. Vihreätä heinikkoa täplittävät valkoiset kamomillan kukat.

Isisin kalifaatti on täällä lyöty. Viimeiset suuret taistelut jihadistiliikettä vastaan käytiin maaliskuussa, ja helsinkiläisnainen oli taisteluissa mukana. Ei etujoukoissa, mutta heti seuraavassa linjassa osana sotilasyksikköään. Hän piti yövartiota, nukkui Isisiltä vallattujen talojen lattioilla, etsi antautuneilta naisilta pommivöitä.

Siinä touhussa iski flunssa. Siksi kamomillateelle on nyt tarvetta. ”Kun mulla on tätä köhää”, Avesta sanoo astellessaan.



Avesta on taistelijanimi, jota helsinkiläisnainen käyttää kurdien aseellisessa naisjoukossa YPJ:ssä. Hän tuli Syyriaan runsas puoli vuotta sitten. Pääsyy siihen ei kuitenkaan ollut taistelu Isisiä vastaan.

”En tullut tänne vain taistelemaan, vaan kehittämään itseäni ja osallistumaan vallankumoukseen.”

AAVIKON takana häämöttävät jylhät vuoret. Ainoat ystävämme, sanovat kurdit. Kurdit ovat Lähi-idässä noin 30 miljoonan ihmisen kansa, jolla on oma kieli ja kulttuuri mutta ei omaa valtiota. Kahdeksan vuotta kestäneen Syyrian sodan aikana kurdit ovat kuitenkin saaneet uusia ystäviä.

Sota lähti vuonna 2011 syyrialaisten kansannoususta presidentti Bashar al-Assadin autoritaarista hallintoa vastaan. Kurdeilla oli paljon syitä liittyä kapinaan. He olivat pitkään olleet Syyrian arabihallinnon sorron kohteena. Kansannousun puhjettua kurdit kokosivat omat asejoukkonsa. Assadin armeija vetäytyi, kurdit laajensivat aluettaan.

Nyt kurdit pyörittävät Syyrian pohjois-ja koillisosassa omatekoista itsehallintoaan laajalla alueella, jota he kutsuvat Rojavaksi. Sen itsehallintoa ei virallisesti tunnusta Assadin hallitus eikä mikään ulkovalta. Käytännössä kurdit kuitenkin johtavat virastoja, ja heidän omat poliisinsa valvovat teiden tarkastuspisteitä.

Asejoukoissa kurdeilla on lähes 70 000 taistelijaa. He jakaantuvat miesten (YPG) ja naisten (YPJ) joukkoihin.

Suomalaisnainen käyttää YPJ-joukoissa taistelijanimeä Avesta, joka viittaa zarathustralaisten pyhiin kirjoituksiin. Oikeaanimeään hän ei halua julki.(KUVA: NIKLAS MELTIO)
Rojavan vallankumous tavoittelee sekä kurdien oikeuksia että radikaalivasemmistolaista yhteiskuntaa. Ideologia on sekoitus marxilaisuutta, anarkismia ja ennen kaikkea Turkin vangitseman kurdien kapinajohtajan Abdullah Öcalanin visioita.

Niistä ajatuksista kiinnostui myös nainen Helsingissä. Avesta kertoo pohtineensa asiaa kolmisen vuotta ennen kuin viime vuonna lähetti sähköpostia YPJ:lle: Haluaisin liittyä.

PIILOPAIKKA on pitkän tien päässä, puomin takana, tavallisen näköisessä pienessä maalaistalossa. Ollaan keskellä aavikkoa ja lähellä sekä Turkin että Irakin rajoja. Täällä toimii salainen YPJ:n kansainvälisten taistelijoiden koulutuskeskus.

Tontilla on kasvimaa, muutama puu ja kolme pientä rapistunutta kivitaloa. Keittiörakennuksen ulkoseinässä on ranskalaisen naisen kuva. Hän kuoli taistelussa.

Pihakatoksen alle pöydän ääreen kokoontuu muutama parikymppinen nainen. Yksi heistä on Saksasta, yksi Balkanilta. Yksi ei halua kertoa, mistä on kotoisin, koska olennaisempaa hänen mielestään on, että hän on rajattomuutta kannattava ”internationalisti”. Naiset puhuvat Rojavan vallankumouksesta. Siinä maailmankuvassa huonoja asioita ovat kapitalismi, valtio, patriarkaalisuus, nationalismi. Hyviä asioita: yhteisöllisyys, tasa-arvo, paikallinen päätöksenteko, ympäristöystävällisyys.

”Täällä rakennetaan sellaista yhteiskuntaa, jonka arvoja kannatan”, Avesta sanoo.

Hän on 25-vuotias. Suomessa hän opiskeli hierojaksi, työskenteli terveydenhoitoalalla ja harrasti thainyrkkeilyä. Hän toimi kansalaisaktivistipiireissä ja oli mukana yhteisöhankkeissa, ympäristöprojekteissa ja talonvaltauksessa.

Muutaman viime vuoden aikana kurdien YPG- ja YPJ-joukkoihin on liittynyt arviolta 400–500 vapaaehtoista eri puolilta maailmaa. Heitä on tullut muun muassa Saksasta, Ranskasta, Kiinasta ja Australiasta. Mukana on ollut kurdiaktivisteja, sotaintoilijoita ja niitä, jotka ovat kuulleet aatteen kutsun.

Avesta kertoo parhaan sotamuistonsa Syyriasta
”Tämä on kansainvälinen vallankumous”, sanoo koulutuskeskuksen naisten kurdikomentaja, taistelijanimeltään Asmin. ”Kuka tahansa voi liittyä.”

Komentaja myöntää, että kaikki ulkomaalaiset eivät ole viipyneet pitkään. Väkeä on tullut ja mennyt. Avesta on ensimmäinen Suomesta tullut naistaistelija. Miestaistelijoiden YPG-joukkoon on liittynyt ainakin kaksi suomalaista.

Kurdijohtaja Öcalan luonnehtii aatettaan demokraattiseksi konfederalismiksi. Se torjuu valtiohierarkian ja ajaa tilalle paikallisten itsehallinnollisten yhteisöjen verkostoa. Komentaja Asminin mukaan järjestelmä olisi vastaus kurdien ikuisuusongelmaan, valtiottomuuteen. Kurdeja asuu Syyriassa, Turkissa, Irakissa ja Iranissa, eikä yksikään salli itsenäistä Kurdistania.

”Valtio ei ole meille ratkaisu. Uskomme, että demokratia voi toimia ilman valtiota”, Asmin sanoo.

VALLANKUMOUKSELLA on päiväohjelma. Avesta nukkuu koulutuskeskuksessa samassa huoneessa muiden naisten kanssa. Herätys on kello 5.30. Yhdessä käydään aamulenkillä, yhdessä tehdään aamiaista. Sitten mennään sotilaskoulutukseen, esimerkiksi ampumaan läheiselle radalle.

Avesta ei ole käynyt armeijaa Suomessa. Syyriassa hän on saanut koulutusta käsiaseiden, kiväärien ja kranaattien käsittelyyn.

Päiväohjelmaan kuuluu myös ideologista koulutusta. On luentoja kurdien historiasta, vallankumouksen periaatteista ja valtarakenteista. Sitten asioista keskustellaan.

”Pohditaan esimerkiksi sitä, miten patriarkaalisuus on vaikuttanut oman persoonan muodostumiseen”, Avesta sanoo.

Avesta pilkkoo salaattia YPJ:n koulutuskeskuksessa. (KUVA: NIKLAS MELTIO)
Hän pukeutuu aina asepukuun. Päivät ja yöt kuluvat YPJ:n tukikohdissa tai leireissä. Kaupungeissa siviilien parissa hän käy vain, jos siellä on määrätty tehtävä. Hän on käynyt muun muassa vetämässä nyrkkeilytunteja.

Ulkomaiset taistelijat ovat olleet kurdijoukoille hyvä pr-työkalu. Rojava esittää heidät osoituksena muun maailman tuesta ideologialle.

Vallankumouksen ihanteisiin Rojava ei kuitenkaan ole yltänyt. Paikallisiltakin kuulee valitusta hallinnon korruptiosta ja tehottomasta byrokratiasta, jossa virkamiehet sulkevat konttorinsa kahdelta iltapäivällä.

Ympäristöstä huolehtiminen on jäänyt puheeksi: oikeasti ihmiset heittelevät roskansa auton ikkunasta tienposkeen.

Naisten vapautumisen merkkinä voi ehkä pitää sitä, että kaduilla kulkee nuoria kurdinaisia revityissä farkuissa, mutta ei miesten valta-asema ole mihinkään kadonnut.

Moni asia Rojavassa on toki muuttunut Assadin sortovallasta, joka rajoitti kurdien kansalaisoikeuksia, oman kielen käyttöä ja esimerkiksi kiinteistöjen omistamista.

Ja moni asia on ehdottomasti paremmin kuin vielä äsken, jolloin näitä kulmia hallitsi Isis.

Isis valtasi Syyrian pohjoiset ja koilliset osat vuonna 2014. Sen jälkeen kurdijoukot alkoivat kansainvälisen tuen avulla hiljalleen vallata aluetta jihadisteilta.

Avesta komennettiin sotaan viime talvena parin kuukauden asekoulutuksen jälkeen.

Hänet lähetettiin Deir ez-Zourin maakuntaan, jossa Isisiä ajettiin pois kylistä ja pikkukaupungeista.

”Aluksi ei tapahtunut mitään. Oli tylsää. Pelattiin lentopalloa. Istuttiin sisällä. Venailtiin”, Avesta sanoo.

Sitten raketit räjähtelivät, konekivääri papatti, luodit vinkuivat. Moni Avestan kavereista kuoli.

Ammuitko itse taisteluissa?

Siihen Avesta ei halua vastata.

Avesta kertoo päiväohjelmastaan asejoukoissa
ISIS-TAISTELIJAT olivat vallanneet tavallisten ihmisten taloja piilopaikoikseen. Kun jihadistit pakenivat, Avesta tovereineen meni nukkumaan niihin samoihin taloihin samoille patjoille. Öisin oli viileä, sade piiskasi.

Lopulta, runsas kuukausi sitten maaliskuussa, viimeiset Isis-taistelijat saarrettiin Baghouzin pikkukaupunkiin lähelle Irakin rajaa. Kalifaatti oli jo kumottu Irakissa, nyt sen rippeet lyötiin Syyriassa.

”Se oli suuri hetki”, Avesta sanoo. ”On iso asia, että Daeshilla ei enää ole omaa aluetta”, hän sanoo käyttäen Isisistä sen arabiankielistä lyhennettä.

Avestan lempiruoka
Kun Isis-taistelijoiden perheenjäseniä – naisia ja lapsia – pakeni Baghouzista, Avesta oli yksikkönsä kanssa aavikolla ottamassa heitä vastaan. Monet tulijat olivat nälkiintyneitä ja sairastuneita. Heidät tarkastettiin. Isis-naisten vaatteista löytyi aseiden osia, vauvan vaipoista luoteja. Yksi naisista räjäytti pommivyönsä, mutta Avesta sattui olemaan kauempana.

Eräänä päivänä Avesta kuuli ohimennen, kun kaksi mustaan kokokaapuun pukeutunutta Isis-naista puhui englantia. Puheessa oli tuttu vivahde.

Syyrian aavikolla kohtasi kolme naista Suomesta. Kaksi Isisin puolesta, yksi vastaan.

”Oli se jännä tilanne. Yhtäkkiä me puhuttiin kuin oltaisiin kavereita”, Avesta sanoo.

Keskustelu jäi lyhyeksi. Suomalaiset Isis-naiset ohjattiin suljetulle al-Holin leirille. Avesta lähti voitonjuhliin kurdien kanssa.

NYT kurdit pelkäävät, että käy niin kuin aina ennenkin. Heidät hylätään.

Taistelussa Isisiä vastaan kurdeilla on ollut ulkomaisia tukijoita sekä Syyriassa että Irakissa. Kansainväliseen Isisin vastaiseen liittoumaan kuuluu kymmeniä maita, myös useita Lähi-idän arabimaita. Suomen merkittävin panos on ollut kouluttaa kurditaistelijoita Irakissa.

Isisin asemia ovat pommittaneet ilmasta muun muassa Yhdysvallat, Britannia ja Ranska. Yhdysvaltain johtama liittouma on myös antanut kurdeille tiedustelutietoa ja auttanut heitä erikoisjoukoillaan.

Nyt kun Isisin kalifaatti on kaadettu, muun maailman kiinnostus hiipuu. Syyriassa kurdien vankina on yli tuhat ulkomaista Isis-taistelijaa noin 50 maasta. Leireillä pidätettynä on ainakin 9 000 ulkomaisten Isis-taistelijoiden omaista. HS:n tietojen mukaan heidän joukossaan al-Holin leirillä on ainakin neljä suomalaista naista ja heidän kahdeksan lastaan.

Ulkomaat eivät halua ottaa Isisiin kuuluneita kansalaisiaan takaisin. He ovat jäämässä kurdien riesaksi Rojavaan.

Lisäksi Isis on yhä uhka. Sen soluja piileskelee Rojavan arabikylissä. Isis tekee edelleen päivittäin aseellisia iskuja kurdijoukkoja ja siviilejä vastaan. Mutta Yhdysvalloissa presidentti Donald Trump väittää, että Isis on kukistettu. Hän haluaa vetää valtaosan noin 2 000 amerikkalaissotilaasta pois Syyriasta.

Rojavan kurdien mielestä se on todella huono ajatus. Isis saattaa vahvistua uudelleen. Ja amerikkalaisjoukkojen lähtö jättää kurdit alttiiksi myös muille vihollisilleen.

Rojava pelkää nyt hyökkäystä kahdesta suunnasta: pohjoisesta Turkista tai etelästä Syyrian hallituksen joukoilta.

Turkki on jo tuonut joukkojaan rajan yli Syyriaan. Turkki pitää Syyrian YPG:tä osana Öcalanin perustamaa Kurdistanin työväenpuoluetta PKK:ta, jonka myös EU luokittelee terroristijärjestöksi.

Syyrian hallitus puolestaan haluaa koko maan kontrolliinsa. Nyt Assad hallitsee noin kahta kolmasosaa Syyriasta. Kurdihallinnon asemasta neuvotellaan, ainakin toistaiseksi.

Mutta Rojava voi olla uuden kansainvälisen sodan alku.



(KUVA: NIKLAS MELTIO)
TARKKANA pitää olla. Kamomillan kukat on helppo sekoittaa päivänkakkaroihin. Avesta kerää kukkia kourallisen ja työntää ne asepukunsa rintataskuun.

Aurinkoisella rinteellä kurdiperhe viettää eväsretkeä. Kana kärisee grillissä. Avesta käy kättelemässä jokaisen ja vaihtaa muutaman sanan kurdiksi.

Avesta aikoo toistaiseksi jäädä Rojavaan. Vallankumous jatkuu.

”Minua kiinnostaa nähdä, miten täällä organisoidaan elämä yhteiskunnassa tiettyjen arvojen perusteella. Siitä voi oppia jotain elämään Suomessakin.”

Avesta on mielestään oppinut paljon. Elämä YPJ-joukossa on hänen mielestään mahtavan yhteisöllistä. Taistelut Isisiä vastaan ”kehittivät vallankumouksellista persoonallisuutta”. Hienoa hänestä on ollut myös se, että rahaa ei ole tarvinnut käyttää lainkaan. YPJ:n ulkomaalaisille ei makseta. Ruoka, majoitus ja varusteet järjestetään.

Suomessa poliisi on ollut yhteydessä Avestan äitiin. Kysellyt, mitä tytär oikein puuhaa.

Syyriaan konfliktialueelle matkustaminen ei sinänsä ole rikos. Mutta se, mitä taisteluissa tekee, voi olla. Britanniassa ainakin kaksi YPG:n riveissä sotinutta miestä on saanut syytteet.

”Olen pitänyt sen mahdollisuuden mielessä, mutta en usko, että mitään tulee. Sen tiedän, että ei ole rikos olla täällä”, Avesta sanoo.

Esimerkiksi Ranskassa on keskusteltu siitä, ovatko Rojavassa taistelleet uhka kotiin palatessaan. Avesta sanoo, ettei tarkoitus ole levittää aseellista vallankumousta muualle.

”En taistele toisten puolesta, vaan myös oman itseni puolesta. Isoin vaikutus tällä on minuun. Tämä tekee minusta paremman ihmisen.”

Avesta siirtää kivääriä olallaan, kun pitää kiivetä ylös puroa reunustavia kiviä. Koulutuskeskuksessa taistelutoverit jo odottavat. Katoksen varjoon on katettu salaattia, leipää ja linssikeittoa. Kunhan flunssa hellittää, Avesta siirretään keskuksesta taas kentälle. Komentaja päättää, millaiseen taisteluun.

Samaa tukijajoukkoa Erkki Tuomioja ja Emma Kari..


 
Viimeksi muokattu:

Ottoville

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Mannerheimin varjot
Mannerheimia suojeli salaperäinen henkivartijaryhmä, jonka toiminta oli yllättävän harrastelijamaista. Keitä olivat sota-aikana Mikkelin Päämajan kulmilla liikkuneet kavaljeerit, smyykit ja snuussarit?
Jarmo Huhtanen HS
Julkaistu: 5.5. 2:00 , Päivitetty: 5.5. 6:24




Ryhmäkuva Mannerheimin turvamiehistä keväältä tai kesältä 1943. (KUVA: SA-KUVA)

OSOITTELIKO suomalainen henkivartija pistoolillaan Adolf Hitleriä Imatralla kesäkuussa 1942?

Riippuiko Natsi-Saksan johtajan henki vain yhden suomalaisen henkivartijan liipaisinsormesta?

Keitä olivat sota-aikana Mikkelin Päämajan kulmilla liikkuneet kavaljeerit, smyykit ja snuussarit?

Näihin ja moniin muihin kysymyksiin on etsinyt vastauksia tutkija Mikko Tynituoreessa tutkimuksessaan.

TYNIN artikkeli ”Marsalkan varjot: ylipäällikön henkilösuojaus talvi- ja jatkosodassa” (Sotahistoriallinen aikakauskirja 38) kertoo uutta tietoa Mikkelissä toimineesta salaperäisesti Erikoisryhmästä. Sen tehtäviin kuului varjella marsalkka Gustaf Mannerheimin henkeä jatkosodan aikana.

”Marsalkan varjot” eli Mannerheimin henkivartio-osasto on unohdettu ja huonosti tunnettu osa Suomen sotahistoriaa.

”Yleensä henkivartiointia on ruvettu tutkimaan vasta kun jotain on mennyt pieleen”, Tyni sanoo.



Turvamiehiä työssään heinäkuussa 1941. Taustalla Erik Blåfield (vas.) ja todennäköisesti etsivä Veikko Unnasjärvi. Edessä Mannerheimin autonkuljettaja Kauko Ranta. (KUVA: SA-KUVA)


Turvamiehillä oli pistooli taskussa, mutta esimerkiksi heidän ampumataitoonsa ei kiinnitetty huomiota.

MANNERHEIMIN henkivartijat olivat vaiteliaita miehiä. Monet näistä ”smyykeiksi, snuussareiksi tai kavaljeereiksi” kutsutuista miehistä eivät kertoneet edes perheelleen palveluksestaan Mikkelin Päämajassa.

Myöskään Mannerheimista sotien aikana otetuissa lukemattomissa valokuvissa ei juuri nimetä taustalla näkyviä turvamiehiä. Henkivartijoista on säilynyt ylipäätään hyvin vähän kuvia.

Tutkijoilla on ollut myös kovin vähän dokumentteja mihin tarttua, koska armeijan sisäisestä turvallisuudesta vastanneen valvontaosaston arkistot hävitettiin syyskuussa 1944.

Se tiedetään, että Neuvostoliitolla oli suunnitelmia Mannerheimin surmaamiseksi. Tunnetuin tapaus tapahtui maaliskuussa 1943, kun Mikkelin lähistölle pudotettiin kolme desanttia.

Desantit jäivät nopeasti kiinni. Heidän joukossaan oli virolainen Karl Vahter, jonka tehtäväksi oli annettu Mannerheimin tappaminen. Vahter loikkasi kuitenkin Suomen vastavakoilun leipiin.

MANNERHEIMILLE asetettiin ensimmäiset turvamiehet juuri ennen talvisodan alkua. Tynin arvion mukaan yleisesikunnan valvontatoimiston asettamia henkivartijoita lienee ollut kymmenkunta.

Turvamiehet seurasivat vuorollaan Mannerheimin kannoilla. Suurin osa heistä oli liikekannallepanon ulkopuolelle jääneitä helsinkiläisiä suojeluskuntalaisia.

Henkilösuojaus oli tuolloin Suomessa aivan lapsenkengissään. Turvamiehillä oli pistooli taskussa, mutta esimerkiksi heidän ampumataitoonsa ei kiinnitetty huomiota.

Amatöörimäisyyttä kuvaa hyvin se, että turvamieheksi valittiin muun muassa kirjallisuuden opiskelija Atte Kalajoki, jolta oli varusmiespalveluskin suorittamatta. Hänelle tarjottiin turvamiehen tehtävää tuttavan kautta ennen talvisodan alkamista.

”Kalajoki oli siinä tilanteessa omien sanojensa mukaan rahaton ja kaikki työ, mitä tarjottiin, oli tervetullutta”, Tyni kertoo.

”Kyllähän se oli hämmentävä kontrasti, kun miettii, miten merkittävä henkilö Mannerheim oli. Että sellainen nuori suojeluskuntapoika pantiin siviilivaatteissa seuraamaan Mannerheimia mahdollisimman etäältä, ettei hän häiriintyisi, kun hän liikkui Yleisesikunnan, Kaivopuiston ja lukuisten ravintoloiden välillä.”

Kalajoki itse muisteli monia vuosikymmeniä myöhemmin lehtihaastattelussa, että ”kukaan ei koskaan kontrolloinut, osasinko edes käyttää asetta”.

Esimerkiksi talvisodan aikana Päämajan käytössä olleen Mikkelin Seurahuoneen pääovella oli kaksi vartiomiestä ja sisäpihalla oli poliisivartio. Lisäksi Mannerheimin asuinkerroksissa päivysti luotettavia suojeluskuntalaisia.

JATKOSOTAAN valmistauduttaessa Mannerheimille perustettiin erityinen turvallisuusvartio, josta käytettiin nimeä Erikoisryhmä. Siihen kuului aluksi 7–8 miestä, mutta myöhemmin se vahvistui 14-henkiseksi ryhmäksi.

Erikoisryhmä haki perustamisensa jälkeen muotoaan.

”Improvisaatio oli päivän sana. He joutuivat rakentamaan kokemuspääomansa aika lailla tyhjästä. Sen takia vaihtuvuus pyrittiin pitämään mahdollisimman vähäisenä.”

Erikoisryhmän turvamiehet olivat nimikkeeltään etsiviä, mutta he palvelijat joko upseerin arvollaan tai aliupseerit ja miehistö vänrikkiä vastaavina sotilasvirkamiehinä.

Oikeus käyttää sotilasvirkamiehen arvomerkkejä myönnettiin kaikille niille turvamiehille, jotka eivät olleet upseereita. Syynä oli se, että sotilasvirkamiehinä he saivat upseerin statuksen, vaikka eivät varsinaisesti olleetkaan upseereita.

”Jotta he uskottavasti pystyivät antamaan käskyjä muille sotilaille ja herättäisivät yleistä arvonantoa, heidän piti saada ulkoiset upseerin tuntomerkit eli esimerkiksi rähinäremmi”, Tyni sanoo.

TYNI ON tutkimustaan varten kerännyt 31 miehen otoksen Erikoisryhmässä varmuudella palvelleista turvamiehistä.

Miesten tunnistaminen on ollut työlästä, koska yhdenkään kantakortissa ei lue, että he olisivat toimineet Mannerheimin turvallisuusvartioryhmässä. Erikoisryhmän olemassaolo pyrittiin salaamaan aikalaisasiakirjoissa.

Ryhmän jäseniä näyttää yhdistäneen nopea käsityskyky, taito soveltaa toimintaansa eri tilanteiden mukaan ja useat olivat menestyneitä urheilijoita.

”Tyypillinen Erikoisryhmän mies oli hieman mitoiltaan keskimääräistä suomalaista sotilasta kookkaampi, mutta ei missään nimessä nykypäivän pintajulkkisten näkyvä gorilla”, Tyni kertoo.

Tynin otoksessa olevien miesten keskipituus oli 174,9 senttiä eli yli neljä senttiä yli tuolloisen suomalaisen sotilaan keskipituuden. Pituus ei kuitenkaan ollut määräävä kriteeri, sillä lyhin turvamies oli vain 165 senttiä pitkä.

Yhdenkään kantakortissa ei lue, että he olisivat toimineet Mannerheimin turvallisuusvartioryhmässä.
Turvamiesten keski-ikä oli ryhmään tullessa 31 vuotta. Lähteiden perusteella yksikään turvamiehistä ei ollut koskaan toiminut henkilösuojaustehtävissä, kuten esimerkiksi tasavallan presidentin vartiostossa.

Miehistä 65 prosenttia oli poliisitaustaisia, kuten rikosetsiviä kaupunkien poliisilaitoksissa tai lääninrikospoliisissa. Alkuvuodesta 1942 Erikoisryhmään alkoi tulla myös kunnostautuneita rintamasotilaita. Osasyynä saattoi olla se, että poliisitaustaisia alettiin vapauttaa asemasotavaiheessa siviilitehtäviin.

Aina eivät henkivartijoiden valinnat osuneet kohdilleen. Esimerkiksi tammikuussa 1944 eräs etsivä unohtui päivystystiloihin syömään eväitään ja laiminlöi Mannerheimin vartioinnin. Erilaista tohelointia sattui muillekin.

Tynin mukaan Erikoisosaston miehet olivat sopiva yhdistelmä poliittista ja yleistä luotettavuutta.

”Varmasti käytöstavoillakin oli osuutensa, että mies voitiin laittaa liikkumaan Päämajan käytäville. Sitten vielä osoitettu henkilökohtainen rohkeus ja hyvä aseenkäyttötaidot.”

Tammikuussa 1944 eräs etsivä unohtui päivystystiloihin syömään eväitään ja laiminlöi Mannerheimin vartioinnin.

Erik Blåfield (KUVA: SA-KUVA)

ERIKOISRYHMÄN pitkäaikaisin päällikkö Erik Blåfield antoi sodan jälkeen tiettävästi vain yhden lehtihaastattelun.

Blåfield kertoi vuonna 1959 Seuralle, että hänen tehtäväänsä oli asetettu vaatimukseksi muun muassa, että ”miehen tuli olla poliisitehtäviin tottunut, taitava ratsastaja, fyysillisesti hyvässä kunnossa, molempia kotimaisia kieliä hallitseva, automies ja esiintymiskykyinen”.

Kornetti Blåfield oli kunnostautunut rintamalla jo talvisodan aikana. Seuran haastattelussa hänen kerrotaan kuuluvan vanhaan aatelissukuun ja hänestä annetaan hiukan jopa jamesbondimainen vaikutelma.

Blåfieldiä kuvataan entisenä ”kaukopartionjohtajana, loistavana ratsastajana, tarkkana pyssymiehenä ja mestarikalastajana”.

Blåfield oli entinen Valtiollisen poliisin etsivä 1930-luvulta. Tarkemmin tutkittuaan Tyni on löytänyt hänen taustastaan myös säröjä.

Valpon henkilömapista selviää, että Blåfield oli saanut erilaisia kurinpito-ojennuksia milloin moottoripyörän rikkomisesta, milloin juopottelusta. Tyni kuitenkin huomauttaa, ettei juopottelu ollut silloisessa Valpossa mitenkään poikkeuksellista.

”Hän tuntuu olleen vähän rämäpäinen luonne. Hän oli ilmeisesti myös jotain pidätettyä pahoinpidellyt kuljetuksen aikana, ja siitä oli tulossa oikeusjuttu”, Tyni kertoo.

”Minun tulkintani on se, että Blåfield erosi Valposta sen sijaan, että olisi tullut erotetuksi. Hänen eropaperinsa ovat hyvin epäselvät.”



Nils Nilsson (KUVA: SA-KUVA)


Blåfield siirtyi huhtikuussa 1944 kenttäarmeijaan valvontaupseeriksi.
Hänen seuraajakseen valittiin luutnantti Nils Nilsson, joka oli toiminut Erikoisryhmässä jo 1,5 vuotta.



Nilsson oli ansioitunut rintamaupseeri, jota kuvattiin upseeriarvosteluissa luotettavaksi, huolelliseksi ja esiintymiskykyiseksi. Hän toimi turvallisuusvartioston päällikkönä helmikuuhun 1945.

Nilssonin seuraaja oli ryhmän entinen varajohtaja Unto Laitinen.


Unto Lahtinen (KUVA: SA-KUVA)

Hän jatkoi presidentin turvavartioston päällikkönä aina Urho Kekkosen aikakaudelle asti.

ERIKOISRYHMÄ valvoi Mannerheimin turvallisuutta ympäri vuorokauden. Etsiviä oli aina kaksi vuorossa ja vuoro kesti neljä tuntia.

Erikoisryhmän työtä vaikeutti ylipäällikön oma asenne: Mannerheim ei pitänyt suojavartiota tarpeellisena eikä halunnut turvamiesten liikkuvan liian lähellä häntä.

Turvamiesten piti pysytellä näkymättömissä mutta täydessä valmiudessa. Kaupungilla toinen turvamies kulki Mannerheimin edellä ja toinen parikymmentä metriä hänen perässään. Turvamiehillä oli tarpeen vaatiessa myös oikeus käyttää siviilivaatteita.

”Varmasti myös Marski oppi meidät kasvoilta tuntemaan, vaikka ei ollut meistä tietääkseenkään”, muisteli Atte Kalajoki.



Erikoisryhmään kuulunut Kalervo Paananen kertoi vuonna 1967 Seura-lehdelle, että Mannerheim saattoi kesken kaiken pyytää turvamiestä siirtymään toiselle puolelle katua.

Paanasen mukaan enimmät häiriöt aiheuttivat juopuneet, jotka pyrkivät Mannerheimin puheille.

”Innokkaimmat häiritsijät pyrkivät jopa Marskin autoonkin, varsinkin jos se seisoi vaikkapa parturin edessä tyhjänä. Silloin oli veto autoon kova ja suojaryhmä sai töitä”, kerrottiin Seuran haastattelussa.

Turvamiehillä oli aseina pääasiassa FN-merkkiset pistoolit. Lisäksi etsivillä oli koko ajan käytettävissään samanlainen Packard-auto kuin Mannerheimilla, jotta he pysyisivät joskus impulsiivisesti liikkuvan ylipäällikön perässä. Autossa oli tukiaseistuksena konepistooleja ja käsikranaatteja.

Mannerheim ei pitänyt suojavartiota tarpeellisena eikä halunnut turvamiesten liikkuvan liian lähellä häntä.
ENITEN HUOLTA aiheuttivat Mannerheimin rintamamatkat. Näillä matkoilla saattueen kärjessä ajoi Erikoisryhmän auto, joka tarkisti reitin.

Rintamamatkoille lähti sodan alkuvuosina 3–4 miestä ja keväästä 1944 lähtien jo pääosa ryhmästä.

Loppukesällä ja syksyllä 1944 Erikoisryhmä toimi vahvennetussa kokoonpanossa. Suomen irtautuessa sodassa nousivat uudeksi uhaksi saksalaiset.

Valtaosa Erikoisryhmästä oli Mannerheimin mukana, kun hän matkusti vuoden 1944 elokuun alussa Mikkelistä Helsinkiin. Mannerheimista oli tulossa tasavallan presidentti, ja suomalaiset pelkäsivät saksalaisten masinoimaa vallankaappausyritystä.



Adolf Hitlerin Suomen-vierailun aikana otetussa filmissä erottuvat taustalla Erik Blåfield (vas.) ja etsivä Into Karhimo. Etualalla Hitler (vas.), Wilhelm Keitel ja Mannerheim. (KUVA: PUOLUSTUSVOIMAIN KATSAUS 49)


”Mitähän jos pamautettaisiin tuo mies.”
ERIKOISRYHMÄN tehtäviin kuului myös suojella Mannerheimin korkea-arvoisia ulkomaisia vieraita. Näihin kuului myös Adolf Hitler, joka lensi Suomeen Mannerheimin syntymäpäiville kesäkuussa 1942.

Hitlerin vierailuun liittyy episodi, joka on askarruttanut Mikko Tyniä.

Tapaamisen suojeluvartiostoon kuului kersantti Pertti Paakkanen. Hän kirjoitti vuonna 1964 Nyrkki-nimiseen lehteen artikkelin nimeltä ”Sormi joka ei koukistunut”.

Artikkelissa Paakkanen kertoo seisoneensa mäen rinteellä katsomassa, kuinka Hitler, Mannerheim ja Wilhelm Keitel keskustelivat keskenään. Tuolloin Tauno K. -niminen turvamies olisi tullut hänen luokseen, vetänyt Walther-pistoolin esiin ja tähdännyt Hitleriä.

”Mitähän jos pamautettaisiin tuo mies”, hän oli sanonut.

Paakkanen oli kieltänyt, jolloin mies oli hetken mietittyään laittanut pistoolin koteloonsa.

Tauno K. oli suojeluvartiostoon kuulunut ylikersantti Tauno Kanerva. Hän oli siviiliammatiltaan toimittaja, eikä kuulunut varsinaiseen Mannerheimin henkivartijaryhmään, vaan hänet oli määrätty valvontaosastolta ylimääräisenä vartijana Hitleriä suojelemaan.

Tarinan uskottavuutta syö se, että artikkelin kirjoittanut Paakkanen oli värikäs persoona ja veijari, joka toimi siviilissä toimittajana ja kirjailijana ja syyllistyi sodan aikana ja sen jälkeen erilaisiin rötöksiin. Oli oikeastaan ihme, että hän sai edes palvella Erikoisryhmässä.

Lisäksi Nyrkki oli hiukan epämääräinen julkaisu, joka määritteli itsensä ”aikamiesten amerikkalaiseksi aikakauslehdeksi”.

”Alun perin ajattelin, että Paakkanen on akuutissa rahapulassaan halunnut kirjoittaa jotain raflaavaa”, Tyni sanoo.

”Mutta sitten haastattelin Pentti Karhimoa, jonka isä Into Karhimo oli henkivartioryhmässä ihan alusta saakka. Hän kertoi täsmälleen saman tarinan hieman eri sanoin. Hänen isänsä oli aseen kohottaneen henkilön toisella puolella.”

Hitlerin Suomen-vierailusta tehdyssä Puolustusvoimain katsauksessa numero 49 näkyy kohdassa 08.26, kuinka Hitler, Keitel ja Mannerheim keskustelevat. Taustalla seisoo turvamies Into Karhimo.

Tyni muistuttaa, että Paakkasen suhteen pitää olla hyvin kriittinen.

”Sinänsä en pitäisi täysin mahdottomana, että näin olisi voinut käydä. Paakkanen nimesi kuitenkin Tauno Kanervan, joka oli tuolloin hengissä. Hän on vähintään antanut luvan itsensä tunnistamiseen artikkelissa.”

Jatkosodan ensimmäisenä päivänä otettu kuva Punkasalmen asemalla. Kuvassa Vilho Nenonen (vas.), Gustaf Mannerheim, Alpo Marttinen, Erik Heinrichs ja Paavo Talvela. Taustalla auton luona on Erikoisryhmän päällikkö Erik Blåfield. (KUVA: SA-KUVA)


Erikoisryhmän jäseniä todennäköisesti keväällä 1942. Takana Anton Miikkulainen (vas.), Into Karhimo ja Erkki Niinivaara. Edessä Olavi Sinervä, Erik Blåfield ja Viljo Nikunen. (KUVA: SA-KUVA)
 

veeteetee

Eversti
Pistin kirjoittajalle viestin "SA-kuvia käytettäessä olisi mukavaa, jos kuvan numero näkyisi. Ainakin itse haen alkuperäisen ja sen lähettyvillä olevat kuvatkin koetan tarkistaa, ties mitä löytyy. Nyt tämän kuvan hakeminen on työlästä, kun ei ole mitään hakutietoa (numero, aika, paikka, alkuperäinen teksti)."
 

Herman30

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Kun katselee tuon ajan univormuhousuja niin mukavan löysiltä vaikuttavat. Miksi siis nykyään pitää olla niin tyköistuvia....
 

Ottoville

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio”, sanoo Isisin kalifaattiin lähteneen ja nyt Syyriassa vankileirillä olevan suomalaisnaisen äiti
Äitien mukaan poliitikot leimaavat heidän tyttärensä tutkimatta terroristeiksi. ”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio”, sanoo leirillä olevan äiti.
Sami Sillanpää HS
Julkaistu: 24.5. 19:44 , Päivitetty: 25.5. 7:17




Toistaiseksi vain muutama valtio – Venäjä, Kosovo, Kazakstan, Indonesia ja Ranska – on auttanut joitain kansalaisiaan pois al-Holin leiriltä. (KUVA: BÜLENT KILIÇ / AFP)

SYYRIASSA vankileirillä olevien suomalaisten naisten äidit ovat tyrmistyneet Suomen päätöksestä olla auttamatta aikuisia kansalaisia pois leiriltä.

HS selvitti naisten vaiheita ja keskinäistä verkostoa perjantaina julkaistussa laajassa artikkelissa: ”Hakevatko he meidät pois täältä?” Joukko Isisin kalifaattiin lähteneitä suomalaisnaisia joutui vankileirille Syyriassa, ja nyt HS kertoo, keitä he ovat

Al-Holin leirillä Itä-Syyriassa pidetään naisia ja lapsia, jotka pakenivat jihadistiliike Isisin viimeisestä tukikohdasta.

”Poliitikkojen kommentit ovat pöyristyttäviä äidin näkökulmasta. Se, että he ovat Suomen kansalaisia, jo velvoittaa lain mukaan auttamaan”, sanoo yksi HS:n haastattelemista omaisista.



Yle kertoi torstaina, että leirillä on yksitoista suomalaista aikuista naista ja heillä 33 lasta. Sisäministeri Kai Mykkäsen (kok) mukaan Suomi ei hae aikuisia leiriltä. Lasten osalta Suomi harkitsee toimia.

SUOMALAISET poliitikot ovat omaisten mielestä leimanneet heidän tyttärensä ja lapsenlapsensa terroristeiksi ja turvallisuusuhaksi ilman että näiden tekemisiä on tutkittu.

”Luulin, että Suomi on oikeusvaltio ja että valtio ryhtyy välittömiin toimiin naisten ja lasten pelastamiseksi kuoleman leiriltä Syyriassa ja selvittää vasta sen jälkeen heidän mahdollisen syyllisyytensä oikeusistuimessa”, sanoo äiti, jonka tytär ja lapsenlapsia on leirillä.

Sisäministeri Mykkänen sanoi Ylellä, että monet leiriin jääneet naiset ovat syvästi radikalisoituneita. Hän esitti, että heidät tuomittaisiin kansainvälisessä tuomioistuimessa.

”Kuka poliitikoista on keskustellut tytärtemme kanssa vuosien varrella nähdäkseen, mitä he oikeasti ajattelevat? Kuka heistä voi käsi Raamatulla sanoa, että minun lapseni on terroristi?” kysyy eräs omainen.

HAASTATELLUT omaiset eivät halua nimiään julki. Heidän mukaansa tilanne on perheille raskas, ja he pelkäävät reaktioita.

Moni haastatelluista äideistä sanoo, että heidän tyttärensä olisivat halunneet lähteä Syyrian sota-alueelta pois jo aiemmin mutta eivät pystyneet.

”Tyttäreni ainakin katuu lähtöään. Paluu on ollut sodan keskellä mahdotonta”, sanoo yksi äideistä.

”Kyllä, ihmiset tekevät virheitä, heitä johdetaan harhaan, he uskovat propagandaan. Mutta tuleeko yhteiskunnan ja valtion tämän takia kostaa näin julmasti näille naisille ja heidän lapsilleen?” kysyy toinen äiti.

SUOMI suhtautuu leirillä oleviin lapsiin lähtökohtaisesti uhreina. Lapset on viety alueelle vanhempiensa mukana, tai he ovat syntyneet siellä.

Mykkäsen mukaan Suomi selvittää keinoja saattaa leirin lapsia viranomaisten haltuun Suomessa.

”Lapsia ei saa erottaa äideistään. Joillain on enää vain äiti elossa, ja he ovat menettäneet kaiken normaalin elämässään. Lapsilla on oikeus vanhempiin”, sanoo äiti, jonka tytär on leirillä kahden pienen lapsen kanssa.

Al-Holin leirillä on yli 40 valtion kansalaisia. Vasta muutama valtio on tähän mennessä auttanut kansalaisiaan pois. Leiriä hallinnoi ja vartioi Syyrian kurdien johtama SDF-sotilasjoukko.

Suomen valtion pitäisi olla yhteydessä kurdiviranomaisiin sekä tukea naisten ja lasten kuljettamista esimerkiksi Pohjois-Irakin Erbiliin, vaatii yksi äideistä. Tätä reittiä pitkin leiriltä haettiin äskettäin seitsemän ruotsalaista orpoa.

SUOMALAISET omaiset ovat kuukausien ajan olleet tilanteesta yhteydessä muun muassa ulko- ja sisäministeriöön, lastensuojeluun ja kansainvälisiin järjestöihin. Omaiset ovat pettyneet viranomaisten toimettomuuteen.

”Mitään konkreettista tietoa toimista ei ole kerrottu. Mitään tuloksia ei myöskään ole syntynyt. Viranomaiset eivät ole pyrkineet auttamaan tai helpottamaan leirillä olevien olosuhteita, vaikka heille on lukuisia kertoja välitetty tietoa hengenvaarallisista oloista.”

Kyseinen äiti sanoo tehneensä ulkoministeriön ja lastensuojelun toiminnasta kantelun eduskunnan oikeusasiamiehelle.

Seitsemän sisarta
Jutun loppu osa (30000 kirjainta tuli täyteen)




AHTAALLA leirillä on enemmän väkeä kuin Rovaniemellä asukkaita. Avustusjärjestöt jakavat jotain peruselintarvikkeita, kuten riisiä, mutta leirillä olijat myös ostavat omaa ruokaansa. Leirin ulkopuolella on ruokatori, mutta ulkomaalaiset pääsevät sinne vain asemiesten vartioimana.

Leirin eri ryhmien välillä on kiistoja. Baghouzissa asui tavallisia syyrialaisia ennen kuin Isis ulkomaalaisineen tuli ja valtasi kaupungin. Monet kaupunkilaiset eivät pitäneet siitä, että Isis otti heidän kotinsa tukikohdakseen.

Kun kaupunki tuhottiin, myös alkuperäisiä asukkaita pakeni al-Holin leirille. Jotkut heistä suhtautuvat nyt vihamielisesti leirin ulkomaalaisiin. Toisaalta jotkut ulkomaisista naisista ovat pitäneet leirillä mielenilmauksia Isisin puolesta.

Suomalaiset viestittävät sekavasta tilanteesta:

Ainut ongelma on naa yolliset hulluudet. Hyokkaavat telttoihin puukkojen kanssa ja tappavat meikalaisia.

Kuulin vaan kovaa kiljuntaa keskella yota ja kavin kattoomassa niin teltta oli palanut maan tasalle mutta ihmiset oli jo poissa. Kai sairaalassa siis.

Mutta kiire on taalta pois. Taalla jotkut aariajattelijat tappaa ja varastaa ja hakkaa meita normimuslimeita. Onneks on hyvat naapurit mutta silti nukun veitsi tyynyn alla.

Koittakaa kiirehtia hakua viela aiti taalla on oikeasti vaarallista olla.


KIRJE on päivätty al-Holin leiriin huhtikuun 17. päivälle. Se on kirjoitettu kuulakärkikynällä kierrevihosta repäistylle sivulle. Kirjoitettuaan kirjeen Doris otti siitä kännykkäkuvan ja lähetti sen äidilleen Vantaalle.

Haluamme tulla takaisin Suomeen, Doris kirjoittaa. Hän kertoo, että hänellä on Syyriassa viisi lasta. Omien lastensa lisäksi Doris huolehtii kahdesta orpolapsesta.

Pyydämme teitä.

Te-sanalla hän tarkoittaa Suomen viranomaisia. Isoäiti on toimittanut kirjeen Suomen ulkoministeriöön.

Ensi kerran isoäiti otti ulkoministeriöön yhteyttä jo yhdeksän kuukautta sitten. Silloin Syyriasta saapui avustusjärjestön välityksellä paperinen kirje.

Kirjeessä yksi Doriksen pojista kertoi olevansa Syyriassa al-Horin pidätyskeskuksessa. Se on alaikäisille tarkoitettu laitos, jossa Isisin alueella olleita nuoria autetaan irtautumaan ääriajatuksista.

Olen vankilassa, minulla on kaikki hyvin, mitä teille kuuluu? nuorukainen kirjoitti.

Kirjeessä oli myös puhelinnumero keskukseen. Isoäiti on muutaman kerran puhunut pojan kanssa.

Nyt isoäiti on pettynyt. Hänen mukaansa ulkoministeriö ei ole yhdeksään kuukauteen tehnyt mitään auttaakseen poikaa, vaikka olinpaikka ja yhteystiedot ovat tiedossa.

KIINNIOTETTUINA on nyt kolmenlaisia Isisiin liittyviä ihmisiä.

On taistelijat tai sellaisiksi epäillyt. Heitä on Syyrian ja Irakin vankiloissa ja leireillä tuhansia. Ei ole tiedossa, onko näiden Isis-vankien joukossa suomalaisia.

On Isisin alueella eläneet naiset. Syyriassa heitä pidetään al-Holin ja al-Rojin telttaleireillä.

Ja on lapset. Lapset eivät ole itse valinneet menevänsä konfliktialueelle. He ovat kansainvälisen oikeuden kannalta uhreja.

Suomessa tilanteesta tehtiin poliittinen linjaus. Päätöksen teki joukko ministereitä. Heihin kuuluivat sisäministeri Kai Mykkänen (kok) ja ulkoministeri Timo Soini (sin). Linjauksen mukaan Suomen viranomaiset eivät auta Isis-taistelijoita tai heidän puolisoitaan pois Syyriasta.

Lasten osalta pohdinta on kesken. Eri viranomaiset ovat yhteistyössä tehneet valmisteluita lasten auttamiseksi.

Konsulipalvelulain mukaan Suomen edustustojen kuuluu auttaa hädänalaisia kansalaisia ulkomailla. Lain perusteella autetaan esimerkiksi sairastuneita, rikoksen kohteeksi joutuneita tai itse rikoksen tehneitä suomalaisia ulkomailla.

Syyriassa leirillä olevien osalta Suomi tulkitsee nyt, että heitä ei ole velvollisuus auttaa, koska he ovat muuttaneet konfliktialueelle jo useita vuosia sitten. Näin ollen heidän ei voida katsoa joutuneen hätään tilapäisen ulkomailla oleskelun yhteydessä.

”Meidän työtämme ohjaava lainsäädäntö ei anna mahdollisuuksia avustamiseen. Jos Suomi päättäisi toimia, se olisi laajempi viranomaisponnistus, johon voidaan ryhtyä vasta päätöksen jälkeen”, sanoo ulkoministeriön konsuliasioiden yksikön päällikkö Antti Putkonen.

Ulkoministeriö myös sanoo, että sillä ei ole toimivaltaa alueella. Suomi sulki lähetystönsä Syyriassa vuonna 2012. Al-Holin leiri sijaitsee Pohjois-Syyrian kurdien itse julistamalla itsehallintoalueella, jota mikään valtio ei tunnusta.

Leiriltä on mahdollista hakea ihmisiä.
Joitakin kansalaisiaan ovat auttaneet pois Venäjä, Kosovo, Kazakstan, Indonesia ja Ranska. Ne ovat olleet yhteydessä suoraan kurdiviranomaisiin, ei Syyrian hallitukseen.

Norja on päättänyt hakea leiriltä orpolapsia. Ruotsiin pääsi palaamaan seitsemän orpolasta, joiden isä oli tunnettu Isis-taistelija Michael Skråmo.Lapset auttoi pois leiriltä heidän isoisänsä, joka matkusti itse paikan päälle.

ISIS on väkivaltainen terroristijärjestö. Se on tehnyt joukkomurhia, kiduttanut, siepannut, raiskannut. Se alisti jopa kahdeksan miljoonaa ihmistä Syyriassa ja Irakissa hirmuhallintonsa alle.

Suomesta lähti aikuisia ihmisiä vapaaehtoisesti Isisin riveihin tai elämään sen alaisuuteen.

Ja nyt pohditaan näiden ihmisten oikeuksia. Se voi monista tuntua kohtuuttomalta.

Oikeusvaltiossa laki on kuitenkin sama kaikille. Poliitikkojen ei kuulu päättää, ketä lait koskevat. Ja kaikki ovat syyttömiä, kunnes oikeudessa toisin todistetaan. Juuri nämä asiat erottavat oikeusvaltion terroristeista ja diktatuureista.

Juridisesti tilanne on monimutkainen, sanoo tutkijatohtori Sanna MustasaariHelsingin yliopistosta. Suomen valtiota velvoittavat sekä omat lait että kansainväliset sopimukset ihmisoikeuksista ja lastensuojelusta. Mustasaaren mukaan niiden perusteella Suomen kuuluisi auttaa kansalaisia, jotka ovat joutuneet vankileirin kaltaisiin oloihin.

”Erityisen pakottava velvollisuus toimia on, kun uhrit ovat lapsia tai muuten erityisen haavoittuvassa asemassa olevia henkilöitä”, hän sanoo.


Al-Holin leirillä on lapsia, jotka ovat syntyneet Syyriassa suomalaiselle äidille. Kansalaisuuslain perusteella he ovat oikeutettuja Suomen kansalaisuuteen. Valtiolla on velvollisuus rekisteröidä heidän olemassaolonsa. Lasten henkilöllisyys pitää kuitenkin tunnistaa, mikä tarkoittaisi esimerkiksi DNA-testejä.

Lait asettavat kansalaisille myös velvollisuuksia. Huoltajalla on vastuu lapsistaan. On mahdollista, että suomalaiset äidit ja isät ovat syyllistyneet kaltoinkohteluun tai jopa rikokseen viedessään lapsiaan konfliktialueelle.

”Lapsen saattaminen epäinhimillisiin olosuhteisiin viemällä hänet toiseen maahan tulee ymmärtää kaltoinkohteluksi tai hyväksikäytöksi”, Mustasaari sanoo.

Hän kommentoi asiaa yleisellä tasolla. Jokaisen aikuisen ja lapsen tilanne pitäisi selvittää erikseen.

Vanhemmat ovat voineet rikkoa lastensa oikeuksia myös, jos lapsia on käytetty taistelijoina, heitä on altistettu väkivallalle tai lapsia on naitettu alaikäisinä.


KUN SANNA antoi pari kuukautta sitten videohaastattelun CNN-uutiskanavalle, hän kertoi 13-vuotiaan tyttärensä olevan naimisissa.

Sitten on vielä mutkikkaampia kysymyksiä. Jos huoltaja vaarantaa lapsen turvallisuuden, julkisen vallan kuuluu turvata lapsen hyvinvointi. Se on lastensuojelun perusta.

Jos suomalaislapsia haetaan leiriltä, voidaanko — tai kuuluuko — heidät erottaa äideistään? Otetaanko lapsi Suomessa huostaan? Näitä kysymyksiä ovat pohtineet myös leirillä olevat naiset. Yksi kirjoittaa:

Äiti, jos multa viedään lapset, niin en ole sinne tulossa. Jään sitten tänne vankilaan loppuelämäkseni.

TERRORIJÄRJESTÖÖN kuuluminen ei ole Suomen lain mukaan rikos. Ei edes Isisiin. Sen sijaan rikoksia ovat esimerkiksi terroristiset murhat, niiden suunnittelu, terrorismin rahoittaminen tai siihen värvääminen.

Isisissä naiset eivät pääsääntöisesti osallistuneet taisteluihin. Tästä tiedetään vain joitain poikkeuksia sodan loppuvaiheesta. Naisten rooli ei kuitenkaan ollut pelkästään perheestä huolehtiminen. Jotkut naiset tukivat aktiivisesti taistelijoiden toimintaa. Naisia osallistui Isisin propagandan levittämiseen ja uusien tulijoiden houkutteluun.

Isisin toimintamalliin kuului, että perheet levittivät ideologiaa myös lapsiinsa. Nyt leirillä olevilla naisilla voi myös olla yhteyksiä yhä aktiivisiin Isis-taistelijoihin, esimerkiksi aviomiehiinsä. Siksi viranomaiset Suomessa suhtautuvat leirillä oleviin myös turvallisuuskysymyksenä.

Syyriassa SDF-joukon tiedottaja Mustafa Bali sanoo, että myös Isisissä toimineet naiset pitäisi viedä oikeuteen miestaistelijoiden lisäksi. Valtiot ovat pohtineet kansainvälisen tribunaalin perustamisesta Isis-epäiltyjä varten. Sen toteutuminen vaikuttaa epärealistiselta jo pelkästään siksi, että mahdollisia syytettyjä olisi tuhansia.

Syyrian ja Irakin sota-alueella toimineita suomalaisia voitaisiin viedä oikeuteen myös Suomessa. Käytännön hankaluus on, miten saada todisteita ja todistajia rikostutkintaan ja mahdolliseen oikeudenkäyntiin.

SUOMESSA omaiset ovat turhautuneita. Heidän mukaansa ensisijaista olisi auttaa naiset ja lapset turvallisiin oloihin ja ratkaista muut asiat sitten.

”Leiri on humanitaarinen katastrofi. He eivät selviä siellä pitkään”, sanoo eräs äiti.

Toinen omainen luettelee tahoja, joilta on pyydetty apua: ulkoministeri, sisäministeri, sosiaali- ja terveysministeri, tasavallan presidentti, THL, SPR, ICRC, OCHA, WHO, Pelastakaa lapset, Suomen Syyrian-kunniakonsulit, kansanedustajia, piispa, arkkipiispa, lastensuojelu.

Konkreettista apua hän kertoo saaneensa vain kirkolta. Se järjesti omaisille kriisikeskustelua.

Isoäiti Vantaalla sanoo, että jos Doris lapsineen autetaan Suomeen, tämän kuuluu vastata teoistaan.

”Jos aihetta on, hänet pitää laittaa oikeuteen tuomiolle. Totta kai.”

TÄSTÄ on puhuttu vähemmän: Suomeen on jo palannut ihmisiä Syyrian ja Irakin sota-alueelta. Heitä on vähintään 35 henkilöä.

Myös Isisin alueelta on palannut suomalaisia viiden viime vuoden aikana. Kukaan heistä ei ole joutunut oikeuteen.

Syyrian-kävijöistä ainoat terrorismisyytteet ovat saaneet neljä miestä, jotka menivät alueelle ennen Isisin valtaa. Heistä kolme oikeus totesi syyttömiksi, ja yksi on vielä Syyriassa.

Suomessa jotkut palaajista ovat irtautuneet radikaalipiireistä. Toisia suojelupoliisi tarkkailee.

Palaajat elävät tavallista elämää.
Suomessa on myös Kirsi, se kantasuomalainen nainen, jonka vaikutuspiirissä olleita naisia on nyt al-Holin leirillä.

Kirsi elää pääkaupunkiseudulla ja osallistuu paikallisen muslimiyhteisön toimintaan. HS ei saanut häneltä kommenttia tähän kirjoitukseen.

Isisin alueelle matkustaneiden ihmisten nimet on muutettu Sannaa lukuun ottamatta. Kirjoitusta varten on haastateltu Syyriaan matkustaneiden suomalaisten omaisia ja lähipiiriä sekä viranomaisia Suomessa ja Syyriassa. Asiantuntijoina on haastateltu myös radikalismintutkijoita Karin Creutz ja Juha Saarinen. Kirjoittaja on matkustanut tänä keväänä kahdesti Syyriaan.
 
Viimeksi muokattu:

Ottoville

Ylipäällikkö
Lahjoittaja
Seitsemän sisarta
Asemiesten vartioimalla leirillä Syyriassa on kymmeniä suomalaisia naisia ja lapsia, jotka elivät Isisin kalifaatissa sen loppuun asti. HS:n toimittaja Sami Sillanpää selvitti seitsemän leirille päätyneen suomalaisen taustoja. Naiset kutsuvat toisiaan ”siskoiksi”, ja monet heistä ovat ystäviä tai sukulaisia. Naiset lapsineen ovat vankileirin kaltaisissa oloissa, joissa ihmisiä on kuollut tauteihin ja aliravitsemukseen.
Tilaajille
Sami Sillanpää HS
Julkaistu: 24.5. 18:16 , Päivitetty: 25.5. 7:04


Syyriassa al-Holin leirillä on kiinniotettuina yhteensä kymmeniä suomalaisia naisia ja lapsia. (KUVA: ALI HASHISHO / REUTERS)
VIESTIT ovat tulleet Syyriasta.

Lapset ovat nälkäisiä.

On paljon ripulia.


Viestien lähettäjä on keski-ikäinen nainen, Suomen kansalainen Vantaalta. Kutsumme häntä tässä kirjoituksessa Dorikseksi.

Doris lähettää viestejä aavikolle perustetulta leiriltä. Sitä ympäröi rautalanka-aita. Asemiehet vartioivat.

Vantaalaisnainen on leirillä viiden lapsen kanssa. He asuvat teltassa. Syyrian aavikolla on kesä. Leirissä on kuuma. Ruokaa on niukasti.

Lapset ovat laihtuneet.

Vantaalla viestejä lukee Doriksen äiti, lasten isoäiti. Hän asuu pienessä kerrostalo-asunnossa. Ikkunasta näkyy hiirenkorvilla olevia puita.

Isoäiti on käynyt tapaamassa Suomen ulkoministeriön edustajia. Hän on pyytänyt apua.

Hakevatko he meidät pois täältä? Mitä he ovat sanoneet?

Ne ovat vaikeita kysymyksiä. Doris lapsineen on pahassa paikassa.

Paikkaa kutsutaan Isis-leiriksi.



Jihadistiliike Isisin alueelta paenneet naiset pukeutuvat kaikin peittäviin huntuihin myös al-Holin leirillä. (KUVA: ALI HASHISHO / REUTERS)


SUOMALAISIA on lähtenyt sotimaan ulkomaille ideologisista syistä vaikka kuinka kauan.

30-vuotisessa sodassa hakkapeliitat päätyivät Prahaan asti. Toisessa maailmansodassa suomalaisia oli sekä natsi-Saksan että Neuvostoliiton riveissä. Myöhemmin suomalaisia on liittynyt muun muassa Bosnian sotaan, Ranskan muukalaislegioonaan tai asejoukkoihin Ukrainassa.

Syyrian sotaan lähti poikkeuksellisen paljon ihmisiä Suomesta.

Keväällä 2013 heitä oli Pohjois-Syyriassa jo kymmeniä. Sota oli kestänyt kaksi vuotta. Kapinalliset sotivat presidentti Bashar al-Assadin armeijaa vastaan. Kapinallisissa oli myös ääri-islamilaisia joukkoja, jotka sanoivat käyvänsä uskonsotaa.

Kaikki Suomesta lähteneet eivät kuitenkaan olleet muslimeita, eivätkä kaikki lähteneet taistelemaan. Suomalaisia toimi myös esimerkiksi avustustyössä.

Tuossa vaiheessa joidenkin suomalaisten yhteyshenkilönä Syyriassa oli turkulainen mies, kutsutaan häntä Abduliksi. Toinen hänen vanhemmistaan oli alun perin eräästä eteläisen Afrikan maasta. Abdul oli Suomessa ollut vaikeuksissa huumeiden kanssa ja istunut vankilassa. Syyriaan hän matkusti kantasuomalaisen vaimonsa Paulan ja lastensa kanssa.

Abdul kuului Syyrian hallintoa vastustavaan kapinallisryhmään. Mutta sodassa oli jo satoja eri aseryhmiä.

Oli sekavaa, kuka oli kenenkin puolella ja kenenkin vihollinen.
Abdulin tuttavia matkusti Syyriaan. Heidän tiensä olivat törmänneet Helsingissä Roihuvuoressa muslimien rukoushuoneella. Siellä kävi paljon myös kantasuomalaisia, jotka olivat kääntyneet islamiin.

Abdulin taival Syyrian sodassa jäi lyhyeksi. Hänet ammuttiin taistelussa Aleppossa kesällä 2013. Vaimo Paula ja lapset jäivät Syyriaan.

Myöhemmin myös Abdulin pikkuveli Samir matkusti Turusta Syyriaan. Mukana meni kantasuomalainen vaimo Virve. Heillä oli kolme lasta.

ISISIN juuret ovat Irakissa. Yhdysvallat miehitti Irakin vuonna 2003 ja telkesi diktaattori Saddam Husseinin turvallisuuspalveluihin kuuluneita miehiä vankiloihin kidutettaviksi.

Vapauduttuaan heitä liittyi radikaaliin jihadistiryhmään. Siitä muodostui sunnimuslimien ääriliike Irakin islamilainen valtio (ISI). Vuosia myöhemmin lyhenteeseen tuli mukaan yksi kirjain lisää. S eli sham eli Suur-Syyria.

Isis oli ennennäkemätön. Se valtasi kymmeniä kaupunkeja ja satoja kyliä kahden valtion alueelta. Isisin vallan alla joutui elämään noin kahdeksan miljoonaa syyrialaista ja irakilaista.

Isis itse kutsui aluettaan nimellä dawla, valtio. Se julistettiin perustetuksi kesäkuussa 2014.

Islamilainen valtio esitti itsensä muslimien luvattuna maana. Se oli paikka, jossa maalliset lait oli kumottu ja hallinto perustui äärimmäiseen tulkintaan Koraanista ja sharia-laista.


Tiukat säännöt määräsivät pukeutumisesta ja käytöksestä. Ihmisiä valvoivat Isisin omat moraalipoliisit ja Hyvään kehottamisen ja pahasta kieltämisen neuvosto.

Rikkeiden tekijöitä ruoskittiin. Vihollisia tai pettureiksi epäiltyjä ristiinnaulittiin. Kauloja katkottiin julkisissa tilaisuuksissa. Mestauksia kuvattiin huolellisesti videolle ja julkaistiin internetissä.

Mustat liput liehuivat.

Monille Isisin äärimmäisyys oli liikaa. Syyrialaisia ja irakilaisia pakeni sen alueelta. Moni vierastaistelija ei halunnut tekemisiin Isisin kanssa ja lähti pois. Myös suomalaisia palasi Syyriasta, kun Isis alkoi levittäytyä.

Toisia Isis nimenomaan veti puoleensa.

Syksyllä 2014 oli kiihkein vaihe. Raja Syyrian ja Turkin välillä oli vielä auki. Väkeä lappasi sisään. Isisiin liittyi lopulta yli 40 000 taistelijaa eri puolilta maailmaa. Monet toivat mukanaan perheitään.

ITÄ-HELSINGISSÄ oli jo 2000-luvun alkuvuosista toiminut piiri, joka koostui kantasuomalaisista islamiin kääntyneistä naisista. Monella oli ulkomaalaistaustainen muslimimies.

Ryhmän keskeinen vaikuttaja oli Kirsi. Tosin hän vaihtoi etunimensä arabiankieliseksi.

Kirsi piti Vuosaaressa tapaamisia, joissa puhuttiin islamista. Hän toimi ylläpitäjänä suomenkielisellä islamtieto.com-sivustolla. Sinne hän kirjoitti yhteensä 1 586 viestiä.

Kirsin näkemykset olivat tiukkoja. Vuonna 2010 hän kirjoitti pitkän artikkelin hijran käsitteestä. Se viittaa muslimin velvollisuuteen muuttaa ”epäuskovaisten maasta” (Dar al-Kufr) ”islamin maahan” (Dar al-Islam).

Sama ajatus oli vuosia myöhemmin Isisin propagandan ytimessä. Isis kutsui muslimeita valtakuntaansa ja piti vihollisina niitä, jotka eivät tulleet.

Kirsin käännynnäispiiriin kuului toinen keski-ikäinen kantasuomalainen, Sanna. Se on hänen oikea nimensä. Sanna tuli julkisuuteen tänä keväänä, kun uutiskanava CNN haastatteli häntä Syyriassa.


Sanna oli muuttanut Helsinkiin Kotkasta. Hänellä oli marokkolaistaustaisen miehensä kanssa kolme lasta. Mutta sitten marokkolaismies otti toisen vaimon – Kirsin. Ja vuonna 2013 Kirsi ja mies lähtivät Syyriaan. Kakkosvaimoksi jäänyt Sanna matkusti myöhemmin perässä lastensa kanssa.

Sanna päätyi Isisin pääkaupunkiin Raqqaan. Silloin Kirsi oli jo palannut Suomeen. Kirsi kuitenkin jatkoi radikaalien ajatustensa levittämistä ja ilmeisesti vaikutti joidenkin päätökseen lähteä Isisin maille.

”Hän on aiheuttanut paljon pahaa monessa perheessä. Hän lähetti ihmisiä sinne lihamyllyyn”, sanoo erään Isisin alueelle lähteneen naisen läheinen.

Kolmas keski-ikäinen nainen kantasuomalaisten käännynnäisten porukassa oli Laura. Häntä kuvailtiin tavalliseksi lenkkeilyä harrastavaksi suomalaisnaiseksi. Lauran somalitaustainen mies, bussikuski Harun, oli joutunut Helsingissä pitkälliseen oikeusjuttuun. Miestä syytettiin Somaliassa toimivan al-Shabaab-terroristiliikkeen rahoittamisesta.

Vuosien jälkeen maaliskuussa 2016 hovioikeus totesi Harunin ja muut tuomiolla olleet syyttömiksi. Harun ei ollut kuulemassa päätöstä. Hän oli jo lähtenyt Lauran ja perheen lasten kanssa Isisin kalifaattiin.

Siellä odotti muitakin suomalaisia.


VANTAALLA isoäiti aavisteli, että hänelle ei kerrottu kaikkea. Tytär Doris kyllä lähetti Whatsapp-viestejä kännykkään.

Turkkiin muuton isoäiti jotenkin vielä ymmärsi. Doris oli ollut vakavasti sairas ja sanoi haluavansa lähteä lämpimään toipumaan. Mukaan lähti neljä lasta, joista vanhimmat olivat teini-ikäisiä.

Perhe oli muuttanut Suomeen eräästä sotaa käyvästä maasta. Lapset olivat käyneet suomalaiset koulut. Kaikki olivat Suomen kansalaisia.

Istanbulissa Doris eli vuoden. Sitten keväällä 2015 Doris lähetti isoäidille yllättävän viestin. Vanhin poika oli lähtenyt Syyriaan. Ja Doris aikoi mennä perässä muiden lasten kanssa.

Sitä isoäiti vastusti. Doris sanoi, että hänen täytyy mennä poikansa perään.

Syyriastakin Doris viestitteli. Se oli poikkeuksellista. Monet Syyriaan lähteneet eivät pitäneet mitään yhteyttä omaisiinsa.

Doris kertoi, ettei perhe elä sota-alueella ja että lapset viihtyvät. Isisiä hän ei maininnut koskaan. Mutta Doris kertoi, että siellä missä hän on, naiset eivät saa liikkua yksin ulkona. Kun isoäiti kysyi viestissä, mikä tämä paikka oikein on, Doris kivahti. Älä edes kysy sellaista!

Myöhemmin kävi ilmi, että Doris oli Raqqassa. Siellä hänelle syntyi lapsi.

Sitten Doris alkoi viestitellä pommituksista. Isisiä vastaan oli perustettu kansainvälinen liittouma. Länsimaista pommituksiin osallistuivat muun muassa Yhdysvallat, Britannia ja Ranska.

Isoäiti pyysi Dorista palaamaan. Tämä vastasi, että se on mahdotonta. Joka puolella sodittiin, raja Turkkiin oli suljettu.

Sitä Doris ei kertonut isoäidille, että Isisin hallitsemista kaupungeista oli vaarallista yrittää poistua. Pakoa yrittäneitä Isis piti pettureina. Pettureiden rangaistus oli teloitus.

RAQQA on laajalle levittäytyvä teollisuuskaupunki Pohjois-Syyriassa. Paljon tasakattoisia kerrostaloja, tiheästi toistensa vieressä. Kaupungin halki kulkee Eufrat-joki.

Kaupungin valtasi kuoleman kultti.
Isis teki Raqqasta keskuksensa. Se esitti, että näin täyttyy lopun aikojen ennustus Koraanissa.

Raqqassa toimivat kalifaatin hallinnon keskusvirastot. Hallinto muun muassa pyöritti omia kouluja, hallinnoi öljykauppaa ja leimasi syntymätodistuksia ”valtion” lapsille.

Toisella puolen jokea, hedelmäpuulehdossa, toimi koulutuskeskus, jossa Isis opetti lapsia ampumaan.

Kaikki Isisin alueelle Suomesta lähteneet ihmiset eivät välttämättä koskaan tavanneet toisiaan. Mutta monien tiet kohtasivat Raqqassa.

Isis järjestäytyi myös kieliryhmien mukaan. Pääkieli oli arabia. Venäjänkielisiä oli paljon, samoin ranskankielisiä. Monet suomalaiset liitettiin englanninkielisten joukkoon.

Vuoden 2015 loppuun mennessä Suomen viranomaiset olivat tunnistaneet 70 ihmistä, jotka olivat matkustaneet Syyrian ja Irakin sota-alueelle. Kaikki eivät olleet menneet Isisin alueelle, mutta useimmat kyllä. Suomesta lähteneistä 62 prosentilla oli Suomen kansalaisuus. Joukossa oli ainakin yhdeksäntoista eri etnisen ryhmän jäseniä.

Kaikkiaan suomalaisia arvioidaan menneen Syyrian ja Irakin konfliktialueelle tähän mennessä lähes sata.

Kaksi ryhmää erottuu: kantasuomalaiset ja suomensomalit. Islamiin kääntyneitä kantasuomalaisia on Suomessa vähän. Siihen nähden heitä on Isisin maille lähteneiden joukossa on huomattavan paljon.

Suomalainen Isis-yhteisö linkittyi toisiinsa monilla tavoin. Monet olivat keskenään sisaruksia, puolisoita, kavereita – tai lapsia ja vanhempia.

Tampereelta kotoisin oleva suomensomalialainen Leyla matkusti Syyriaan alun perin miehensä kanssa ennen Isisin valtakautta. He erosivat, ja Leyla palasi Suomeen. Mutta myös Leyla tutustui kantasuomalaiseen Kirsiin, joka oli vetänyt Helsingin radikaalipiiriä. Leyla muuttui. Muutaman kuukauden päästä hän palasi Syyriaan, nyt Raqqaan.

Leyla alkoi pitää kiivaskielistä Twitter-tiliä, jossa hän ylisti Isisin väkivaltaisuuksia.

RAQQASTA Isis myös johti tehokkainta asettaan: mediaa.

Isis tuotti ammattimaisesti kuvia, tarinoita ja videoita levitettäväksi omissa lehdissään, verkkosivuillaan ja sosiaalisen median tileillään. Viestit tavoittivat miljoonia ihmisiä eri puolilla maailmaa ennen kuin internetyhtiöt alkoivat blokata niitä.

Isisin verkkopropagandassa näkyi myös suomalaisia naisia.

Englanninkielisessä Dabiq-lehdessä julkaisiin heinäkuussa 2016 kirjoitus Umm Khaledin eli Khaledin äidin nimissä. Kalifaatissa kaikki käyttivät kunyaa, arabialaista nimeä, jonka ensimmäinen osa on isä (abu) tai äiti (umm) ja toinen osa vanhimman pojan nimi.

Umm Khaled -nimeä käytti helsinkiläinen Laura, jonka miestä oli syytetty al-Shabaab-oikeudenkäynnissä. Kirjoituksessa hän kertoo, että perhe päätti lähteä Suomesta sen jälkeen, kun mies pidätettiin terrorismista epäiltynä.

”Kun kalifaatti julistettiin, tiesimme minne mennä.”
Maaliskuussa 2017 ilmestyi toinen suomalaisen nimissä julkaistu kirjoitus, nyt Isisin toisessa lehdessä Rumiyahissa. Kirjoittaja oli Umm Musa Al-Finlandiyaah.

Sitä nimeä käytti nuori pohjoissuomalainen nainen Jonna. Hän oli kokenut nopean elämänmuutoksen. Jonna oli kirjoittanut ylioppilaaksi, kääntynyt muslimiksi ja muuttanut Helsinkiin. Pian hän oli jo Syyriassa.

Rumiyahin kirjoituksessa Umm Musa esittää, että Isis edustaa todellista islamia.

”Koska olen muuttanut Suomesta, tiedän, kuinka vaikeaa on suojella itseään vääräuskoisuudelta.”

Ei ole varmaa, kirjoittivatko Laura ja Jonna tekstit itse, vai julkaistiinko ne heidän nimissään.

POMMITUKSET kiihtyivät. Yhdysvaltain johtaman liittouman pommikoneet ja hävittäjät lensivät Syyrian taivaalla. Kauko-ohjatuista lennokeista ammuttiin ohjuksia.

Raqqa ammuttiin tohjoksi. Vuonna 2017 liittouman pommituksissa kuoli 1 600 siviiliä neljässä kuukaudessa.

Vantaalla isoäiti sai Dorikselta viestin. Mies ja yksi pojista olivat kuolleet. Poika oli kuulemma ollut autossa, johon iski ohjus. Pian Doris sai uuden miehen. Hänestä isoäiti sai kuulla yhtä vähän kuin edellisestä.

Isisin valtakunnassa naiset eivät saaneet liikkua ulkona ilman miespuolista saattajaa ja silloinkin vain kaiken peittävään mustaan niqab-huntuun pukeutuneena. Jokaisen naisen piti kuulua jollekin miehelle. Jos aviomies kuoli, nainen siirrettiin asumaan naimattomien naisten taloon. Uusi avioliitto järjestettiin yleensä muutaman viikon sisällä.

Avioliitot solmittiin Isisin määräämän islamin tulkinnan mukaisesti. Niiden juridinen merkitys muualla on häilyvä. Miehellä sai olla monta vaimoa ja usein olikin.


Kalifaatin suomalaisten verkosto kytkeytyi toisiinsa myös Syyriassa solmittujen avioliittojen kautta.

Twitterissä kiivaillut Leyla sai Raqqassa uuden miehen. Hän myös synnytti Syyriassa kaksi lasta. Syyriassa oli myös hänen veljensä Abdullah. Tämä otti vaimokseen nuoren suomalaisnaisen Safiyan, joka oli tullut Syyriaan teini-ikäisenä vanhempiensa kanssa. Äiti on helsinkiläinen Laura, niitä Kirsin ja Sannan kavereita.

Myös Sanna sai uuden miehen. Hänkin synnytti Syyriassa lapsen.

Suomesta lähti alueelle vajaat 20 naista. Lapsia vietiin yli 30. Monien kohtalo on epäselvä.

Molemmat Turusta lähteneet veljekset kuolivat Syyriassa. Nuoremman veljen vaimon Virven kohtalo ei ole tiedossa. Facebookissa hänen viimeinen toimintonsa on viime syksyltä. Silloin hän tykkäsi Happy Muslim Family -sivusta.

Vanhemman turkulaisveljeksen vaimo Paula jäi Syyriaan. Hänet otti vaimokseen espoolainen Aziz, joka oli toisen espoolaisen, Hadin, serkku. Myös Hadin vaimo Farah oli kalifaatissa. Serkukset kuolivat Isisin alueella.

Paula siis menetti Syyriassa kaksi miestä. Hänen ja hänen lastensa olinpaikkansa ei ole tiedossa.

Erääseen avioliittoon liittyy kiinnostava yhteys. Miehensä kuoltua suomalainen nainen meni Syyriassa naimisiin portugalilaistaustaisen lontoolaismiehen kanssa. Hän oli Nero Saraiva, taistelijanimeltään Abu Yakub. Useat suomalaiset tutustuivat Saraivaan Syyriassa jo vuonna 2013.

Saraiva nousi merkittäväksi hahmoksi Isisin riveissä. Aluksi hän toimi muiden lontoolaisten kanssa. Yksi näistä miehistä oli Jihadi-John. Hän on se, joka Isisin tunnetuimmilla propagandavideoilla leikkaa länsimaisten panttivankien päitä irti.

Siihen aikaan, vuonna 2014, Saraiva oli Jihadi-Johnin oikea käsi. Sosiaalisessa mediassa hän viestitti teloitusvideoista etukäteen. ”Kiitos näyttelijöille”, Saraiva kirjoitti ironisesti panttivangeista.

Suomalaisen vaimon nykyisestä olinpaikasta ei ole varmuutta. Saraivan uskotaan toimineen merkittävässä asemassa Isisissä ainakin vielä viime syksynä.

ISISILLÄ oli raskaitakin aseita, jopa panssarivaunuja. Mutta ilmavoimia sillä ei ollut. Pommitusten alla kalifaatti alkoi rapistua.

Myös maataisteluissa vastustaja järjestäytyi. Pääosan Syyrian kaupunkitaisteluista Isisiä vastaan kävi SDF-joukko. Sen ydinryhmä koostuu Pohjois-Syyrian kurditaistelijoista, joille tiedusteluapua antaa Yhdysvallat.

Kesällä ja syksyllä 2017 Isis menetti tärkeimmät keskuksensa, Mosulin Irakissa ja Raqqan Syyriassa.

Sen jälkeen Isis on ollut pakosalla. Kylästä ja kaupungista toiseen.

Suomalaisia on kulkenut mukana.
LOPULTA kalifaatista oli jäljellä yksi pieni kaupunki. Isisin viimeiset aktiiviset taistelijat saarrettiin viime talvena Baghouziin, joka sijaitsee Itä-Syyriassa aivan Irakin rajan tuntumassa.

SDF-joukko teki rajun hyökkäyksen, liittouma pommitti ilmasta. Isis-taistelijoita tapettiin, heitä antautui ja osa pakeni. Jotkut räjäyttivät viimeisenä tekonaan itsensä.

Lähes viiden vuoden jälkeen Isisin kalifaatti julistettiin kukistetuksi 23. maaliskuuta tänä vuonna. Aavikolle pakeni naisia ja lapsia hyvin heikossa kunnossa.

Sieltä he tulivat: Sanna Helsingistä, Jonna Pohjois-Suomesta. Helsinkiläisen Lauran tytär Safiya. Leyla Tampereelta, Doris Vantaalta ja Farah Espoosta sekä Ruotsissa asunut Suomen kansalainen Asma.

He kuuluivat siihen joukkoon, joka eli Isisin kalifaatissa aivan sen loppuun asti.


SDF:N taistelijat ohjasivat naiset al-Holin kylän lähelle perustetulle leirille Itä-Syyriassa. Sinne heidät suljettiin.

Helsingin Sanomien tietojen mukaan leirillä ovat nyt ainakin edellä mainitut seitsemän naista, jotka ovat Suomen kansalaisia. Heillä on leirillä lapsia. Yle kertoi torstaina, että suomalaisnaisia on kaikkiaan yksitoista ja lapsia yhteensä 33.

Leiri on täyteen ahdettu. Kaikkiaan sinne siirrettiin yli 70 000 ihmistä, lähes kaikki naisia ja lapsia. Useimmat heistä ovat syyrialaisia tai irakilaisia.

Muunmaalaisille, Isis-perheiden omaisiksi epäillyille naisille ja lapsille on leirillä oma sektorinsa. Heitä on yli 11 000. He ovat kotoisin yli 40 valtiosta. Heistä lapsia on noin 7 000.

Lisää naisia ja lapsia on suljettuna toiselle leirille al-Rojissa.

Leirejä hallinnoiva SDF-asejoukko haluaa päästä naisista ja lapsista eroon. Se vaatii, että ulkomaat, myös Suomi, ottavat vastuun kansalaisistaan.


Kännykät toimivat, mutta niiden käyttäminen on vaarallista.

Naiset ja lapset ovat al-Holissa vankileirin kaltaisissa oloissa. Heitä vartioivat SDF:n sotilaat. Leiriltä ei saa poistua. Yhteydenotot ulkomaailmaan on kielletty.

Siskot ostaa vaan salaa puhelimia ja jos jaa kiinni voi joutua vankilaan.

Niin kirjoittaa yksi leirillä olevista suomalaisnaisista. HS on saanut haltuunsa joukon Whatsapp-viestejä, joita suomalaiset ovat lähettäneet al-Holin leiriltä. Leirillä kärsitään puhtaan veden puutteesta ja ripulista.

Vessojahan meilla ei ole. Lähin vessa puolen kilsan paassa. Jos olis vahan parempi maha ehkä paasis sinne asti mutta mullakin aikalailla ripalina.

Naisten viesteissä ei ole ä- tai ö-kirjaimia. Ilmeisesti heidän paikallisissa puhelimissaan ei ole näitä kirjaimia. Monet naiset ovat huolissaan lapsiensa sairastelusta.

Safiyalla taas kova vesiripuli ollut nyt varmaan 5pv ja eilen alkoi kuume ja oksentaa kaiken heti mita juo. Samanlainen mita aikasemmin kun oli kuolla… voi, inshaAllah paranee pian. On niin heikossa kunnossa.

Eräällä suomalaisnaisella on puolitoistavuotias poika. Äiti kertoo pojan saaneen leirin klinikalta matolääkkeitä.

Mutta kun lahdin dawlasta niin silla on ollu koko ajan ripuli eli 4kk. Eilen punnitsin niin se oli 8,5 kg, Ja en mitannut mutta ei oo kasvanu yhtään.

Viesteissä naiset viittaavat Isisin kalifaattiin sanalla dawla, valtio. Toisiaan he kutsuvat siskoiksi.


Kuvakaappaus viesteistä, joita leirillä olevat suomalaiset ovat lähettäneet omaisilleen.
NAISIA ja lapsia tuli leirille heikossa kunnossa ja haavoittuneina, koska he olivat asuneet piiritetyssä kaupungissa taisteluiden keskellä. Leirillä on kuollut aliravitsemukseen ja tauteihin jo yli 200 lasta. Siitä kertovat paikalla toimivat avustusjärjestöt.
 
Top