Onko pahin uhka terrorismi vai Venäjä?

Henkilökohtaisesti minua on eniten häirinnyt, kun naapuri joskus alkaa grillaamaan kännipäissään kahdelta yöllä ja soittaa musiikkia kovalla. Kaipa tuotakin uhkaa torjumaan voisi perustaa jonkin poliittisen liikkeen ja täällä sitten keskustella sen maanpuollustuksellisesta merkityksestä?

Vertaat siis terroristeja grillaavaan naapuriin ja olet vielä mitä ilmeisimmin erityisen huolissasi siitä, että jotkut haluavat vastustaa terroristeja ehkäisemällä heidän saapumistaan. Mikäpä siinä. Kyllä jonkin verran Irja Askola -vertakin maailmaan mahtuu.
 
Venäjä ei ole pelkästään uhka vaan se toimii koko ajan ylläpitääkseen Suomen osana etupiiriään. Pyrkien jatkuvasti lisäämään Suomen riippuvuutta Venäjästä. Tässä toiminnassaan he ovat myös onnistuneet.
Suomi on reaalisesti etääntynyt länsimaiden yhteisistä turvallisuusjärjestelmistä. Vielä 10-15 vuotta sitten maamme poliittinen johto vakuutteli että meillä on koko ajan ovi auki NATO:n jäsenyyteen..meillä on optio. Liittyminen on täysin oman päätöksemme varassa.
Nyt tällaiset puheet optioista ovat loppuneet. Venäjä kykenee jo asettamaan Suomen poliittiselle johdolle rajat siihen mikä on mahdollista ja mikä ei. Tässä vaiheessa kysymys lienee poliittisesta ja taloudellisesta painostuksesta..Kovemmat keinot ovat vielä asia erikseen. Myös pakolaiskorttia on Venäjän toimesta jo vilautettu..ilmeisesti vain koemielessä.

Juuri näin..kysymys lienee vain siitä koska tällainen isku kyetään toteuttamaan. Erittäin suuri heikennys Suomen turvallisuuteen syntyi vajaa pari vuotta sitten kun meille päästettiin erittäin suuri määrä (jopa tuhansittain) sellaisia henkilöitä jotka ovat hyvin suurella todennäköisyydellä olleet mukana aseellisissa joukoissa, murhaamisessa sekä raaoissa sotarikoksissa kotimaissaan. Tällaisesta on tullut viitteitä/näyttöä jo useamman oikeudessa käsitellyn tapauksen myötä.

Tuossa Supon tiedoitustilaisuus 14.6.2017

Toimittajat lopussa kyselee tutkinnassa olevista tapauksista... Suosittelen koko tilaisuuden katsomista.
http://www.is.fi/kotimaa/art-2000005253968.html
 
Suurin osa tuntuu olevan sitä mieltä, että Venäjä on suurempi uhka. Siitä huolimatta keskustelu näyttää kääntyneen lähinnä terrorismia, maahanmuuttoa ja kotoutumista koskevaksi. Ehkä tämä johtuu siitä, mitä moni kirjoittaja sanoi: Venäjä on suurempi uhka valtiollisella tasolla, mutta terrorismi taas yksilötasolla. Se olisi mielenkiintoista tietää, että onko suomalaisten ajatusmaailma tässä suhteessa muuttunut. Onko valtio meille niin vieras käsite, että siitä ollaan jo vähän erkaannuttu.
 
Vertaat siis terroristeja grillaavaan naapuriin ja olet vielä mitä ilmeisimmin erityisen huolissasi siitä, että jotkut haluavat vastustaa terroristeja ehkäisemällä heidän saapumistaan. Mikäpä siinä. Kyllä jonkin verran Irja Askola -vertakin maailmaan mahtuu.

Minulle naapurin yöllisestä grillaamisesta on ollut huomattavasti suurempaa haittaa kuin terrorismista. Tai oikeastaan, terrorismista ei ole koskaan ollut minulle mitään suoranaista haittaa. Ainut haitta on ollut terrorismista hysteerisesti vouhottamisesta. Tietystikään se ei tarkoita, että terrorismia ei olisi olemassa, vain koska sitä ei ole koskaan kohdalleni osunut. Aika ihmeellisiä asioita pitäisi kuitenkin tapahtua, että terrorismista tulisi minulle suurempi uhka kuin vaikkapa rattijuopoista tai huonosti hiekotetuista kaduista.

En ole huolissani terrorismin vastustamisesta. Olen huolissani kansalaisten kriisinsietokyvystä ja sitä kautta reserviläisten kyvystä toimia sotatilanteessa. Tappionsietokyky pitäisi voida mitata kymmenissä tuhansissa siviileissä. Ei siitä tule mitään, jos parin pommin räjähtäminen ja jonkun kymmenen ihmisen kuoleminen koettelee kansan henkistä vakautta. Hieman kovempaa lujuuttaa vaaditaan ja uskoa itseen ja kansakuntaan.

Niin tai näin, poliisiasioitahan nämä ovat, eivätkä maanpuolustukseen millään tavoin liitty. Minusta on aina ollut vastenmielistä sotkea aatteita ja politiikkaa maanpuolustukseen, koska oman kokemukseni perusteella se säännönmukaisesti heikentää maanpuolustuskykyä.
 
Suurin osa tuntuu olevan sitä mieltä, että Venäjä on suurempi uhka. Siitä huolimatta keskustelu näyttää kääntyneen lähinnä terrorismia, maahanmuuttoa ja kotoutumista koskevaksi. Ehkä tämä johtuu siitä, mitä moni kirjoittaja sanoi: Venäjä on suurempi uhka valtiollisella tasolla, mutta terrorismi taas yksilötasolla. Se olisi mielenkiintoista tietää, että onko suomalaisten ajatusmaailma tässä suhteessa muuttunut. Onko valtio meille niin vieras käsite, että siitä ollaan jo vähän erkaannuttu.
Ei pidä antaa pelolle valtaa. Tässä keskustelussa hyvin näkee, kuinka suojaton on katujen tallaajat poliitikkojen ja kermaväen rinnalla. Mielipiteemme kääntyy omaan henkilökohtaiseen turvallisuuden tuntuisuuteen, joka on täysin loogista ja Maslowin tarvehierarkian mukaista.
Todellisuudessa meidän tulisi varustautua sisäisesti erittäin kiivaasti erilaisin suojin ja luolaratkaisujen kautta aktiiviseen puolustautumisen mahdollisuuksiin ja taata operatiivinen kykymme toimia tilanteen ollessa mikä hyvänsä. Eli varustautua kiivaasti!
Venäjä ja terrorismi ovat molemmat relevantteja vihollisia ja niitä vastaan tulee suojautua ja varustautua!
 
Viimeksi muokattu:
Suurin osa tuntuu olevan sitä mieltä, että Venäjä on suurempi uhka. Siitä huolimatta keskustelu näyttää kääntyneen lähinnä terrorismia, maahanmuuttoa ja kotoutumista koskevaksi. Ehkä tämä johtuu siitä, mitä moni kirjoittaja sanoi: Venäjä on suurempi uhka valtiollisella tasolla, mutta terrorismi taas yksilötasolla. Se olisi mielenkiintoista tietää, että onko suomalaisten ajatusmaailma tässä suhteessa muuttunut. Onko valtio meille niin vieras käsite, että siitä ollaan jo vähän erkaannuttu.

Venäjän ja terrorismin uhkat kytkeytyvät jossain määrin myös toisiinsa........

Sinällään perinteiden terrorismin kohdalla ollaan päästy tilanteeseen jossa potentiaaliset tekijät ovat jo asettuneet Suomeen. He ovat soluttautuneet meidän sosiaaliturvajärjestelmiimme (se ei ole ollut kovin vaikea tehtävä). Näin kustannamme heille kaiken mahdollisen taloudellisen ja sosiaalisen hyvinvoinnin vastikkeetta jotta he voivat täyspäiväisesti keskittyä suunnitelmiinsa.

Minun mielestäni jotain olisi voitu tehdä toisinkin..Vai onko joku sitä mieltä että suomalainen yhteiskunta tekee kaikkensa estääkseen terrorismin levittäytymisen maahamme?
.........
Venäjän osalta pitää sanoa hieman samaa. Putin itse on todennut että Venäjän kohdalta myös taloudelliset asiat ovat osa sodankäyntiä. Ei pidä kuvitella että hän tarkoittaa pelkästään länsimaiden asettamien pakotteiden vastustamista. Kaikkien entisten NL:n alusmaiden kohdalla Venäjän diktatuuri pyrkii edelleenkin sitouttamaan niitä vanhaan etupiiriinsä. Suomella on oma osansa tässä Venäjä pelissä. Keinot kattavat kaikki yhteiskunnalliset toiminnot. Viime kädessä jopa aseellisen toiminnan, kuten on päästy näkemään lähes kaikissa Euroopan puoleisissa Venäjän rajanaapureissa.

Esimerkiksi Suomessa esillä olleet lastensuojelukiistat, dosentin toiminta Suomea koskevissa asioissa, erilaiset venäläismielisen valhemedian/-propagandan levittäjät, venäjänmielisten järjestöjen tukeminen, ns. "pakolaisten" päästäminen Suomeen jne. ovat kaikki tietynlaista hybridivaikuttamista. Vastaavaa Venäjän tarkoituksellista sitouttamista voi tapahtua myös valtionyritysten keskinäisissä investointisopimuksissa jne.
Silloin kun tehdään sopimuksia/käydään kauppaa sotaa käyvän ja muutenkin väkivalloin hallitun diktatuurivaltion kanssa on aina syytä huomioida tarkkaan myös sellaiset tekijät joilla saattaa olla muutakin merkitystä kuin pelkkä liiketoiminta.
 
Viimeksi muokattu:
Viime vuonna terroristit saivat tapettua noin 143 ihmistä täällä Euroopassa, mutta Ukrainassa on kuollut tuhansia itänaapurimme toimien seuraksena + alas ammuttu matkustajakone.

Pieniä ovat Islamistien makkaraperunat kaikilla mittareilla: Air pollution is causing around 467,000 premature deaths in Europe every year, the European Environment Agency (EEA) has warned.
http://www.bbc.com/news/world-europe-38078488

Tämmöiset hommat pitää osata suhteuttaa järjellä eikä tunteilla.
 
Ketjun otsikko on huono. Jos uhkat ovat samaa tasoa, niin kumpi vaan on hetkellisesti "pahin". Lisäksi on vaikea verrata epämääräisiä aikakausia ja alueellisia laajuuksia. Sotakin voi olla paikallinen kuten kaikki sodat tällä hetkellä. Itä-Helsingissä terrorin uhka varmasti on eri tasoa kuin Pihtiputaalla.
 
Atlantic Councilin sivuilla julkaistiin sopivasti pari päivää sitten Ranskan USA:n suurlähettilään näkemys ketjun kysymykseen: Venäjä ei ole Neuvostoliiton kaltainen uhka, eikä politiikan pitäisi pohjautua anti- ja pro-Putin-jakolinjaan. Suurin uhka on terrorismi, piste. Muutama ote alla.

French President Emmanuel Macron would like to work with Russian President Vladimir Putin in an effort to seek mutually acceptable solutions to crises that have bedeviled ties between the West and Russia over the past few years, France’s ambassador to the United States, Gérard Araud, said in an Atlantic Council phone briefing on June 19.

Unlike the Soviet Union, Russia “is not an existential threat” to Europe, said Araud.

“Russia has done things that we don’t accept, but at the same time Russia has its own legitimate interests, so let’s talk with the Russians to see whether we reach compromise deals which are mutually acceptable,” he said.
...
“The major threat that we are facing is terrorism. Period,” said Araud.

Macron’s meeting with Putin in Versailles was motivated by a desire to tackle terrorism—the war in Syria is seen as a root cause for many of the recent acts of terror carried out in Europe.

However, Russian meddling in elections in the United States and Europe have diminished a willingness on the part of politicians to engage Moscow. “Unfortunately, considering what has happened in the US, but also in the French elections, people are defining policy in terms of pro- or anti-Putin,” said Araud. “That is really not the way in which we should think.”
 
Minulle naapurin yöllisestä grillaamisesta on ollut huomattavasti suurempaa haittaa kuin terrorismista. Tai oikeastaan, terrorismista ei ole koskaan ollut minulle mitään suoranaista haittaa. Ainut haitta on ollut terrorismista hysteerisesti vouhottamisesta. Tietystikään se ei tarkoita, että terrorismia ei olisi olemassa, vain koska sitä ei ole koskaan kohdalleni osunut. Aika ihmeellisiä asioita pitäisi kuitenkin tapahtua, että terrorismista tulisi minulle suurempi uhka kuin vaikkapa rattijuopoista tai huonosti hiekotetuista kaduista.

En ole huolissani terrorismin vastustamisesta. Olen huolissani kansalaisten kriisinsietokyvystä ja sitä kautta reserviläisten kyvystä toimia sotatilanteessa. Tappionsietokyky pitäisi voida mitata kymmenissä tuhansissa siviileissä. Ei siitä tule mitään, jos parin pommin räjähtäminen ja jonkun kymmenen ihmisen kuoleminen koettelee kansan henkistä vakautta. Hieman kovempaa lujuuttaa vaaditaan ja uskoa itseen ja kansakuntaan.

Niin tai näin, poliisiasioitahan nämä ovat, eivätkä maanpuolustukseen millään tavoin liitty. Minusta on aina ollut vastenmielistä sotkea aatteita ja politiikkaa maanpuolustukseen, koska oman kokemukseni perusteella se säännönmukaisesti heikentää maanpuolustuskykyä.

Tässä on selkokieltä. Terrorismi ei ole vakaalle valtakunnalle mikään kohtalokas juttu, kärpästen surinaa verrattuna todella suureen onnettomuuteen, kuten sota. Minunkaan kohdalleni ei ole osunut terrorismia, mutta puolisotilaallinen attentaatti kyllä.

Maanpuolustuskyvylle huono ja jakolinjoja täynnä oleva politiikka on haitaksi, mutta keskustelemalla näitä voi myös tasoittaa.
 
Atlantic Councilin sivuilla julkaistiin sopivasti pari päivää sitten Ranskan USA:n suurlähettilään näkemys ketjun kysymykseen: Venäjä ei ole Neuvostoliiton kaltainen uhka, eikä politiikan pitäisi pohjautua anti- ja pro-Putin-jakolinjaan. Suurin uhka on terrorismi, piste. Muutama ote alla.

Tässä on kysymys suurlähettilään tietämättömyydestä tai sitten uutinen on täyttä puppua..

Nykyinen Venäjä on pyrkii kaikin keinoin palauttamaan Neuvostoliiton aikaista mahtiasemaansa (=saamaan takaisin hallintaansa kaikki NL:sta irtaantuneen valtiot ja kansallisuudet). Viime kädessä myös sotavoimiensa avulla. Siinä on ihan riittävästi uhkaa kaikille näille NL:n alaisuudesta itsenäistyneille valtioille.

Totta on ettei Venäjä pyri samalla tavalla levittämään kommunismia maailman kansoille kuin aikoinaan Neuvostoliitto. Tästä huolimatta Putinin johtama diktatuuri muodostaan vakavan uhka kaikille naapurimaille sekä viime kädessä koko maailmalle. Tässä mielessä on merkitystä myös sillä hallitseeko Venäjällä (putinin)diktatuuri tai demokraattinen monipuoluejärjestelmä. Tällä seikalla on (ja pitää olla) todellista merkitystä länsimaiden poliittisille suhteille Venäjään.

Totta kai nykyisen Venäjän aiheuttama uhka kohdistuu eri tavalla Ranskaan, verrattuna esimerkiksi tilanteeseen Ukrainassa. Ranska on ollut varsin hyvin suojattuna niin NL:a kuin Venäjää vastaan. Tässä ei ole tapahtunut kovin suurta muutosta. Vaikka kenties Putinin johdolla Venäjä on sekaantunut aktiivisemmin Ranskan sisäpolitiikkaan kuin Neuvostoliitto aikoinaan.
 
Atlantic Councilin sivuilla julkaistiin sopivasti pari päivää sitten Ranskan USA:n suurlähettilään näkemys ketjun kysymykseen: Venäjä ei ole Neuvostoliiton kaltainen uhka, eikä politiikan pitäisi pohjautua anti- ja pro-Putin-jakolinjaan. Suurin uhka on terrorismi, piste. Muutama ote alla.

Olen aikaisemmin kirjoitellut täällä siitä, että läntisessä euroopassa tuota Venäjän uhkaa ei nähdä ongelmana ja ehdottomasti suurin ongelma länsieurooppalaisten mielestä on terrorismi.

Yllätyksenä tuon näkökulman ei pitäisi tulla, jos säännöllisesti seuraa läntisiä tiedotusvälineitä.

Horst, Tommy, Luigi ja Pierre pelkää lastensa puolesta kun ne menee futismatsiin. Itä-Euroopan täivaltioiden pelot jostain venäjä invaaasiosta ovat pelkkää kärpäsen surinaa, kun veri jo virtaa omilla kaduilla ja yhteiskuntien sisäinen koheesio ja turvallisuustaso laskee kuin lehmän häntä.
 
Viime vuonna terroristit saivat tapettua noin 143 ihmistä täällä Euroopassa, mutta Ukrainassa on kuollut tuhansia itänaapurimme toimien seuraksena + alas ammuttu matkustajakone.

Pieniä ovat Islamistien makkaraperunat kaikilla mittareilla: Air pollution is causing around 467,000 premature deaths in Europe every year, the European Environment Agency (EEA) has warned.
http://www.bbc.com/news/world-europe-38078488

Tämmöiset hommat pitää osata suhteuttaa järjellä eikä tunteilla.

Jos ajatellaan uhrimääriä niin varmasti on noin tällä hetkellä.
Mutta kun pienestäkin kipinästä voi tulla iso palo.

Ilmansaasteet ovat ennakoitu ja tiedetty uhka.
Venäjä on uhka jonka suomalaiset tunnistavat ja tietävät.

Entäpä islamistit ja terrorismi?

Mihin ne haluaisivat kyetä? Hiukan taitaa olla ennakoimatonta.
 
Viimeksi muokattu:
Horst, Tommy, Luigi ja Pierre pelkää lastensa puolesta kun ne menee futismatsiin. Itä-Euroopan täivaltioiden pelot jostain venäjä invaaasiosta ovat pelkkää kärpäsen surinaa, kun veri jo virtaa omilla kaduilla ja yhteiskuntien sisäinen koheesio ja turvallisuustaso laskee kuin lehmän häntä.

Tämä on nimenomaan se syy, miksi itse uskon Venäjällä olevan näppinsä pelissä kaikessa, mitä tapahtuu terrorismin nimissä Euroopassa. Tarpeeksi kun tapahtuu omalla etupihalla, ei paljoa kiinnosta mitä jossain tuhansien kilometrien päässä tapahtuu - Suomi, Viro, Liettua, Latvia, Valko-Venäjä, Ukraina jne.
Syyrian tilanne on jo niin sekava liittolaisuussuhteinensa, etten edes lähde sitä puimaan...
 
Juuri näin..

Se että Venäjä mm. rahoittaa Euroopan ääriliikkeitä ei tapahdu siksi että Putin haluaisi tukea EU:n yhtenäisyyttä.

Pitää aina muistaa että Venäjä on yhden puolueen diktatuuri. Euroopan Unioni, länsimainen monipuoluejärjestelmä, demokratia/oikeusvaltio jne edustavat Putinille henkilökohtaista vaaraa/uhkaa. Siksi kaikki sellainen kähmintä joka hajottaa EU:n yhtenäisyyttä on Venäjän vallanpitäjille mieluisaa.
 
Ikävintä tässä on, että Venäjästä nykyisin on tullut normaalitila. Jenkkien yksittäisiä sotilaitakin häiritään ja mm somessa harhautetaan paljastamaan ammattinsa asioita. Euroopassa Venäjä tukee ääriliikkeitä ja syöttää disinformaatiota. Vaaleja käydään nykyään miettien mikä on Venäjän rooli niissä. Lähi-idässä ja Afrikassa Venäjä pahentaa pakolaistulvaa ja käyttää sitä keinovalikoimassaan. Samaan aikaa Venäjä varustautuu ja käyttää Natoa kaikkeen viholliskuvaansa ja täysin totuudenvastaisesti ja vielä omien kansalaistensa etujen vastaisesti.

Jos tämä tapahtuisi kerrasta normaalidemokratiasta siirtymänä nykyvenäjäksi niin tuo valtio jyrättäisiin niin kaupallisesti, diplomatia saralla kuin sotilaallisestikin. Nyt kuitenkin tuo häirikkö otetaan kuin välttämättömänä kummajaisena ja sitä yritetään ymmärtää ja hoivata. Keskustellaan ja tuumataan, että miltä se maailma mahtaa heistä tuntua. Krimikin on uusi normaalitila.

Ranskan puolustuspudjetti vahvistettuna Espanjan budjetilla on samaa kokoluokkaa kuin Venäjän oma. Jos tuon häirikön annetaan nostaa epäsuhtaista voimantunnettaan niin tuo Venäjä luulee vielä itsestään liian paljon ja liian isoa. Ja siitä virheestä saa sitten maksaa joku muukin kuin Venäjä. Siitä maksaa myös nyt asiassa niin vastentahtoinen Eurooppa ja Nato. Ja yksi keskeinen jarru on viimesodan jäljiltä vastuuta väistelevä Saksa joka ei millään tahtoisi irrottautua rauhan ja taloudellisen hyvinvoinnin paratiisistaan vaikka se ei vaatisi maalta kuin ihan pienen mutta hieman niin vastentahtoisen militanttisen ponnistuksen.
 
Sanoisin että Saksan sotilasvarustelu on ollut sellainen asia jota on jouduttu länsimaiden poliittisesti korrektissa ilmapiirissä välttelemään aivan liikaa - vain siksi ettei maailmoja haliville ihmisille pääse muodostumaan epämiellyttäviä mielleyhtymiä Aatun aikaiseen Saksaan.

Noin kuukausi sitten Merkelin antamat kannanotot ovat mielestäni kuitenkin antaneet toivoa siitä, että Saksa olisi itse aktiivisesti muuttamassa sotilaallista varautumistaan. Merkel sanoi että "Ajat, jolloin saatoimme luottaa täysin muihin, ovat ohi. Olen kokenut sen viime päivinä." ja "Meidän eurooppalaisten on todella otettava kohtalomme omiin käsiimme".

Jos, ja toivottavasti kun, Saksa alkaa panostamaan omiin sotilasvoimiinsa tulemme todennäköisesti saamaan tiiviin ja puhtaasti eurooppalaisen puolustusunioinin. Tämän unionin tiiviys ja vahvuus perustuu mielestäni pitkälti siihen että olemme jo pitkään jakaneet samat länsimaiset arvot ja olemme vahvasti sidoksissa toisiimme. Lisäksi pitää muistaa että kyllä Saksaakin kiinnostaa sen takapihalle, Puolaan, hyökättäisiin vaikka siellä tavankansalaiset eivät välttämättä tätä huolenaiheena jaakaan.

Euroopan vakaus on varmasti kaikkien Euroopan maiden yhteinen intressi, ja sitä ei pidä unohtaa.
 
Back
Top