Tilanne sotilaiden ja poliisin välillä Tikkakoskella

Jos komisario on 40 v valokuvannut, on sitä ikäluokkaa että aliupseerikoulu oli edellytys poliisikouluun pääsemiselle. Ja komisarioksi ei päästä ihan heti.

Soveltuva korkeakoulututkinto nopeuttaa prosessia melkoisesti... eikä poliisikoulutuksessa ymmärtääkseni harjoiteta ikärasismia.

Joka tapauksessa pointti oli, että komisariolla ei automaattisesti ole mitään kokemusta sysäreistä vain koska on komisario - on heteronormatiivista kuvitella, että kaikki komisariot ovat asepalveluksen suorittaneita miehiä. Uutisointi ei asiaa kerro.

Sääliksi käy ressua, joka meni kertaamaan, suoritti tehtäväänsä varmaankin kuten oli parhaiten ohjeet ymmärtänyt, ja sai palkaksi tuomion ja tuhansien eurojen laskun. Ei jumal'auta, ei näin.

Saattaa reservinkieltäytyminen kiinnostaa kaveria? :unsure:
 
Lisäksi Yhdysvalloissa rikolliset maalaavat joskus aseitaan punaisella värillä luodakseen vaikutelman lelusta. Eli väristä ei voi tietää, että ase on vaaraton.

Emme muutenkaan tiedä, onko rynnäkkökivääri komisariolle tuttu ase. Eiväthän kaikki poliisit ole suorittaneet asepalvelusta, osa on naisia ja miespuolinenkin voi olla tätä nykyä vaikka sivarin käynyt.
Jos komisario tason poliisimiehelle ei ole rynnäkkökivääri "sysärillä" varustettuna tuttu, niin pikkuisen on rekrytointi kussut aikoinaan. Mulla olisi parikin tarinaa kun herrat poliisivirkamiehet puhuu (valehtelee) oikeudessa ja kaikki menee läpi, koska poliisi...
 
Rekrytointi kusee jatkuvalla syötöllä. Onhan se nähty ihan poliisiylijohtajastakin. Virassa ollessa puhutaan ties mitä paskaa ja puutaheinää, eläkkeelle jäätyä aletaan sitten avautua, vaikka leukojen louskutus ei siinä vaiheessa auta enää yhtään mitään.
 
Mielenkiintoinen keissi. Itse arvioisin että tämä tuntemattomaksi jäänyt päällikkötason poliisi meni oikeuteen valehtelemaan korvausten ja huomion toivossa.

Toisekseen 4000 euroa tilapäisestä haitasta vaatii ymmärtääkseni maksimikorvaukset uhkauksesta tappavalla voimalla ja keskiasteen PTSD:n johon psykiatrista hoitoa. Esim oulun saksiraiskauksen (emätin ja peräaukko yhdistettin keittiösaksilla joukkoraiskauksen yhteydessä) maksoi 6000e per tekijä.

Aarnio valehtelee, Paatero ja muu poliisijohto kiertelee ja nyt Jyväskyläinen komissario ilmeisesti valehtelee oikeudessa saadaakseen henkilökohtaista hyötyä. Todella heikko vuosi 2018 Suomen poliisipäällystölle.
 
Viikon päästä menossa kertaamaan ja just tuotahan meidänkin tukikohdassa tehdään ja harjoitellaan. Vieläkin asetetaan tukikohdan rajalle vartiopaikka ja juuri noin toimitaan, toinen tähtää aseella kun toinen tarkastaa. Tarkastettava voi olla kuka vaan sotku tädistä maalimieheen ... ja ihan ulkopuoliseen siviiliin. PV on kusessa jos tuomio jää voimaan, itse en harjoituksessa tule nostamaan asetta ennen kuin saan positiivisen vastauksen kysymykseen " kuulutku harjoitukseen" ehkä lisättynä saanko uhata aseella. Vaan entä jos tilanne onkin oikea ja laki kuitenkin sama, kyllä naapurin miestä naurattaa. Vaan minulla ei ole varaa riskeerata 5600 ekeä vegaanisafkalla.
 
Taitaa tulla aika paljon pienempi tuomio ja korvaukset jos suosiolla heti laittaa kohteen nippuun. Minkä sitä sille voi jos kohde on toiminut agressiivisesti ja vaatinut välittömiä rauhoittamistoimia...
 
Voiko tästä tapauksesta nyt päätellä että poliisilaitos on Putinistien valtaama ja operaatio puolustustahdon heikentämiseksi etenee?

Ei.

Siitä voi päätellä että Poliiseilla on johdon kriisi joka tarvitsee hoitaa. Jos uutisiin pääsee puolen tusinaa kusettavaa poliisipäällikköä samana vuonna pinnan alla kytevät ongelmat lienevät massiviisia. Vain murto-osa sekoilusta paljastuu ja marginaalisen pieni osa päätyy lehteen.
 
Viimeksi muokattu:
Viikon päästä menossa kertaamaan ja just tuotahan meidänkin tukikohdassa tehdään ja harjoitellaan. Vieläkin asetetaan tukikohdan rajalle vartiopaikka ja juuri noin toimitaan, toinen tähtää aseella kun toinen tarkastaa. Tarkastettava voi olla kuka vaan sotku tädistä maalimieheen ... ja ihan ulkopuoliseen siviiliin. PV on kusessa jos tuomio jää voimaan, itse en harjoituksessa tule nostamaan asetta ennen kuin saan positiivisen vastauksen kysymykseen " kuulutku harjoitukseen" ehkä lisättynä saanko uhata aseella. Vaan entä jos tilanne onkin oikea ja laki kuitenkin sama, kyllä naapurin miestä naurattaa. Vaan minulla ei ole varaa riskeerata 5600 ekeä vegaanisafkalla.

Te harjoittelette sen harjoitusporukan kanssa poikkeusoloja varten jolloin valtuuksia tulee lisää, ei se tarkoita sitä että ne valtuudet olisi teillä käytössä harjoituksessa.

"Sotilaspoliisikomppaniat ja maakuntakomppaniat koulutetaan kohteensuojaukseen ja yhteistoimintaan poliisin kanssa. Käytännössä toimintamahdollisuudet ovat nykylainsäädännöllä huomattavasti rajallisemmat kuin mitä koulutuksessa harjoitellaan .Viime kädessä siviilikohdetta suojaavan joukon toimivaltuudet perustunevat hätävarjeluun (rikoslain 4 luvun 4 §) ja yleiseen kiinniotto-oikeuteen (pakkokeinolain 2 luvun 2 §)"

Teillä ei ole siis yhtään sen kummallisempia oikeuksia kuin minulla joka ei edes harjoitukseen osallistu

Poiminta oli artikkelista joka käsittelee harmaatavaihetta.

Viranomaisten toimivaltuudet kohteiden suojaamisessa hybridiuhkia vastaan

https://journal.fi/ta/article/view/60630

sotilaslakimies Marika Järvenpää
 
Niin, tästä eteenpäin mitä vittua vartiospollet ja muut vartiosotilaat tekevät minkään kassun tai pressanlinnan ovella jos tämä näin menee? Voivat yhtähyvin lähteä himaansa vaikka jos eivät saa tehdä tehtäviään!

Palvelusohje.
https://puolustusvoimat.fi/document...LVO+2017/3684dac2-c7ac-4d93-b792-34649f6e2f5d

Voimakeinojen käyttö vartiotehtävissä 327. Järjestystä ja turvallisuutta tulee ensisijaisesti ylläpitää neuvoin, kehotuksin ja käskyin. Voimakeinojen käytön edellytyksenä on, että muut toimenpiteet ovat osoittautuneet riittämättömiksi. Voimakeinojen käyttö on 56 6 Turvallisuustoiminta suoritettava aiheuttamatta suurempaa vahinkoa tai haittaa kuin tehtävän suorittamiseksi on välttämätöntä.

335. Voimakeinojen käytön vaihtoehtoja ovat fyysiset kuljetus- ja hallintaotteet, patukka, sumutin, koira voimankäyttötilanteessa, muut hyväksytyt vaikutuksiltaan ja ominaisuuksiltaan ampuma-asetta lievemmät voimankäyttövälineet sekä ampuma-ase. Vaihtoehdot eivät ole hierarkkisessa tai ajallisessa järjestyksessä, vaan tilannekohtaisesti otetaan huomioon voimakeinojen käytön periaatteet ja valitaan käytettävä vaihtoehto.

Sitten vielä laki puolustusvoimista ttps://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2007/20070551#L2P23
Ampuma-aseen käytöllä tarkoitetaan ampuma-aselain (1/1998) 2 §:ssä tarkoitetulla ampuma-aseella ampumista, sen käytöstä varoittamista ja sillä uhkaamista. Ampuma-aseen esille ottaminen ja toimintavalmiuteen saattaminen eivät ole ampuma-aseen käyttöä.

Ei tuota voi tulkita muuten kuin että virhe on reserviläisen toimesta tehty.
"muut toimet osoittautuneet riittämättömiksi" Ei täyty, ei sitte millään.
 
Noh,näin äkkiseltään katsomalla laki puolustusvoimista sanoo näin:"Vartio- tai päivystystehtävää suorittava, rikoslain 45 luvun 27 §:ssä tarkoitettu sotilas voi käyttää ampuma-asetta vain silloin, kun kyseessä on välitöntä ja vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle aiheuttavan toiminnan pysäyttäminen eikä lievempää keinoa pysäyttämiseksi ole käytettävissä."

Ampuma-aseen käyttö:Ampuma-aseen käytöllä tarkoitetaan ampuma-aselain (1/1998) 2 §:ssätarkoitetulla ampuma-aseella ampumista, sen käytöstä varoittamista ja sillä uhkaamista.

Tämä siis viralliseen vartiomieheen,jolla on mahdollisuus asetta käyttää.Nämä ressut nyt harjoittelivat sotaharjoituksessa, joten toki eri tilanne. Silloin pitää olla harjoitusalueen rajat tiedossa ja muuten malttia.

Tässä on aukoton logiikka, jota oikeus ei lainkaan ole huomannut. Tuo lainkohta kieltäisi sotilaallisen harjoittelun. Mikäli päätös jää voimaan, kaikki pitää muuttaa. Aseella ei osoiteta tämän jälkeen koskaan intissäkään harjoitusmielessä, sysäyksen vahvistajien ja sormivarmistuksen kanssa tai ilman.

Jos harjoitustilanne on VOKS1 (syvä rauhan aika) aluepartiossa oleva vartiojääkäri toimii samalla tavalla kuin varuskunnan portilla. Seisoo kauempana piippulinja maahan, kun toinen tekee tarkastuksen. Kun harjoitustilanne on VOKS2 (harmaa vaihe), sabotööreistä ja vakoilijoista on jo ilmoitettu ja maalimiehet pidätetään. Henkilön tarkastukseen liittyy ampuma-aseen käyttö (suojamiehen toiminta). Tässä tapauksessa ensimmäinen partio on ilmoittanut hiipparista, joka ei tarkalleen kerro, mitä ja miksi + itsepuolustusvaltuudet. VOKS3 on sitten jo sotatilaskenaario eikä siinä aidalla bongaile yhtään kukaan, jolle henkikulta on kallis. Tällöin on rauhan ajan mallinnuksessa usein jaettu paukkupatruunat ja suojattu kuulo, koska aseistettuja maalimiehiä liikkuu alueella.

Nämä kaikki ovat harjoitustilanteita harjoitusalueella. Ongelma syntyy, jos harjoitusalue sisältää siviilialueen eli ei ole eristetty puhtaasti sotilaskäyttöön. Mutta mikäli alvapartiot liikkuivat kentän ulkoalueella, se myös oli sotaharjoitusaluetta, jossa toimittiin PV:n antamin harjoitusvaltuuksin ja juuri tuolla tavalla toimitaan, jos harjoitusskenaariossa valmiutta oli kohotettu.

Esittämäsi lainkohtien nojallahan sotilaallinen harjoittelu olisi todellakin olisi täysin kielletty.

Sysäyksenvahvistaja oli, sormi oli liipasinkaarella (sormivarmistus).

tilapäisen haitan osalta korvaussummaksi määrättiin 4000 euroa.

Täysin älytön keissi. Kerroin kai jo aikaisemmin, että me selvisimme vastaavasta erehdyksestä, kun annoin kiinni ottamallemme (aidolle) puhelinasentajalle sotkun pullakahvilapun ja pahoittelut.
 
Viimeksi muokattu:
Kerrassaan kummallinen tapaus. Tässä on nyt erotettava kaksi asiaa. Voi olla että kyseisellä sotilaalla on homma mennyt lievästi överiksi. En tiedä, kun kaikkia yksityiskohtia ei ole yleisesti tiedossa. Kiistatta poliisin reagointi on mennyt täysin överiksi. Ei voi olla mahdollista, että poliisin työtä tekevä aikuinen ihminen kokee henkeään uhattavan suomalaisessa sotaharjoituksessa. Jos näin kokee, on menettänyt jotenkin todellisuudentajunsa. Muutenkin käräjöiminen tuommoisesta asiasta on aivan lapsellista. Mitä taas tulee tuohon PV:n seisomiseen tämän reserviläisen tukena, mitä tuolla aiemmin kaipailtiin, niin en kyllä liikoja odottaisi siltäkään suunnalta. Suomalainen virkamies osaa kyllä vastuunpakoilemisen jalon taidon eikä intti liene siinä asiassa poikkeus. Toivottavasti toki olen tässä asiassa väärässä.
 
Palvelusohje.
https://puolustusvoimat.fi/document...LVO+2017/3684dac2-c7ac-4d93-b792-34649f6e2f5d

Ei tuota voi tulkita muuten kuin että virhe on reserviläisen toimesta tehty.
"muut toimet osoittautuneet riittämättömiksi" Ei täyty, ei sitte millään.
'

Edelleen muistutan, että tuo vartio-ohje ei sovellu harjoituskenaarioon sotaharjoituksessa, jossa mallinnetaan myös vihollista, joka harrastaa sabotaasia, vakoilee, tuhoaa ja tuhotaan. Tuo vartio-ohje on VOKS1:n perusohje ja sopii puomivartiomiehelle ja sotilaspoliisille rauhan aikana. Jos oli VOKS1, korpraali teki virheen.

Tässähän tämä on koko juttu. Mikä oli skenaario? VOKS1, VOKS2 vai VOKS3? Alvapartiot ovat harjoitelleet alueella, johon on ollut siviileillä vapaa pääsy. Mikä on ollut harjoitusskenaario? Minustakin tässä pitäisi tarkastella harjoituksen suunnittelijaa, harjoitusvalvojaa (MPK:n, PV:n) eikä tätä korpraalia, joka mahdollisesti edellisenä päivänä koulutettiin toimimaan suojamiehenä juuri noin. Kyllä kannatti tulla kertaamaan, voi vittu.

Ehkä se komisario haki juuri tätä. Piruko noista tietää.

Ja eihän oikeudelta voi edellyttää muuta, jos kerran täälläkin porukat lainaavat yleisen palveluohjesäännön vartio-ohjetta ilman minkäänlaista suhteuttamista harjoitusskenaarioon ja sen antamiin mielikuvitustoimivaltuuksiin (VOKS2 ja VOKS3). Niistähän noissa larpeissa on kyse. Nyt siinä seassa sattuikin seisomaan komisario posliinivarpaineen.
 
Viimeksi muokattu:
'

Edelleen muistutan, että tuo vartio-ohje ei sovellu harjoituskenaarioon sotaharjoituksessa, jossa mallinnetaan myös vihollista, joka harrastaa sabotaasia, vakoilee, tuhoaa ja tuhotaan. Tuo on VOKS1:n perusohje ja sopii puomivartiomiehelle rauhan aikana.

Tässähän tämä on koko juttu. Alvapartiot ovat harjoitelleet alueella, johon on ollut siviileillä vapaa pääsy. Mikä on ollut harjoitusskenaario? Minustakin tässä pitäisi tarkastella harjoituksen suunnittelijaa, harjoitusvalvojaa (MPK:n, PV:n) eikä tätä korpraalia, joka mahdollisesti edellisenä päivänä koulutettiin toimimaan suojamiehenä juuri noin. Kyllä kannatti tulla kertaamaan, voi vittu.

Ehkä se komisario haki juuri tätä. Piruko noista tietää.
Minä ymmärrän harjoittelun harjoitteluna jossa toimintaa ei kohdisteta siviileihin.

Esimerkkini ei sovellu yksi yhteen sotilasalueelle,mutta tähän keskusteluun yleisesti kyllä.

"Sotilaspoliisikomppaniat ja maakuntakomppaniat koulutetaan kohteensuojaukseen ja yhteistoimintaan poliisin kanssa. Käytännössä toimintamahdollisuudet ovat nykylainsäädännöllä huomattavasti rajallisemmat kuin mitä koulutuksessa harjoitellaan . Viime kädessä siviilikohdetta suojaavan joukon toimivaltuudet perustunevat hätävarjeluun (rikoslain 4 luvun 4 §) ja yleiseen kiinniotto-oikeuteen (pakkokeinolain 2 luvun 2 §)"

Eli siis harmaassa vaiheessakaan ei olisi mitään valtuuksia.
Lähde on mielestäni erittäin hyvä. sotilaslakimies Marika Järvenpää
 
Niin, tositilanteessa siviilikohdetta ja rauhan aikana rauhan ajan laeilla. Eihän rauhan ajan laki anna varusmiehilläkään mahdollisuutta osoitella toisia pyssyköillä (ampuma-aseen käyttöä) paitsi omissa bileissä suljetulla alueella.

Tässä edelleen on se juttu. Miksi larppi sisälsi siviilin?
 
'

Edelleen muistutan, että tuo vartio-ohje ei sovellu harjoituskenaarioon sotaharjoituksessa, jossa mallinnetaan myös vihollista, joka harrastaa sabotaasia, vakoilee, tuhoaa ja tuhotaan. Tuo vartio-ohje on Minustakin tässä pitäisi tarkastella harjoituksen suunnittelijaa, harjoitusvalvojaa (MPK:n, PV:n) eikä tätä korpraalia, joka mahdollisesti edellisenä päivänä koulutettiin toimimaan suojamiehenä juuri noin. Kyllä kannatti tulla kertaamaan, voi vittu.

.

Tästä olen samaa mieltä. Virhe voi siis olla muussakin kuin siinä korpraalissa.
 
Back
Top