Ukrainan konflikti/sota

En nyt tiedä oikein, että mitä tällä on haettu. Tuo mobilisaatioasia on varsinainen ikiliikkuja. Tuossa asiassa minä en ainakaan osaa sanoa kokonaiskuvassa ukrainan kannalta järkevintä ratkaisua. Mobilisaatioasia ei ole niin yksinkertainen, kuin se helposti mielletään olevan. Jotta yhteiskunta jollain tavalla pyörisi, on sotilaille maksettava jotain. Miten sotilaiden perheiden asumiskulut katetaan? Googlella jokainen löytää helposti ukrainan sotilaille maksettavat korvaukset.

Mutta paljonko ukrainalla on miehiä, naisia ja muunsukupuolisia aseissa? Näissä mobilisaatioviesteissä en ikinä ole nähnyt mitään arvioita todellisesta miesmäärästä. Viimeisimpien arvioiden perusteella aseissa olisi noin miljoona miestä

Epäilen että jos tuollaiseen lukemaan on päädytty, niin se sisältää kaikki siviilirintamallakin armeijan kanssa yhteistyössä toimivat toimijat. Tuskin rintamalla on tuota määrää ns. aseissa. Oli miten hyvänsä niin mies pulaa joka tapauksessa valitetaan niin monesta lähteestä, ettei se mistään tuulesta ole temmattu. Ja samalla maan sisäinen mobilisaatio kuulostaa vain teoriassa pakolliselta, erittäin outo tilanne Suomalaisten lasien lävitse katsottuna. Hyvin erikoinen oli myös jonkun kansanedustajan toive/ehdotus että rahalla pitäisi houkutella vapaaehtoisia värväytymään :oops: Sotataloudessahan maan pitäisi tuossa tilanteessa pyöriä ja lailla määrätä riviin juuri sen verran kuin katsotaan tarpeelliseksi.
 
Näin pitkän tauon jälkeen voinee olettaa että ensimmäisenä toimitetaan niitä artikkeleita, joita Ukraina on erityisesti toivonut eli tämä lista kertonee paitsi siitä mistä on pulaa niin myös siitä, millä on suurin vaikutus tämän kaltaisessa sodassa:

A list of the first US military aid package for Ukraine worth $1 billion has appeared

It included:

🔹 Ammunition for HIMARS
🔹 "Bradley" IFVs
🔹 HMMWVs
🔹 TOW missiles

and other equipment.


1713973167060.png


-

Lähde listalle:

Official list of equipment included in the new US military aid package for Ukraine. With an estimated value of $1 billion.

Official webpage:


https://defense.gov/News/Releases/R...nificant-new-security-assistance-for-ukraine/

 
Näin pitkän tauon jälkeen voinee olettaa että ensimmäisenä toimitetaan niitä artikkeleita, joita Ukraina on erityisesti toivonut eli tämä lista kertonee paitsi siitä mistä on pulaa niin myös siitä, millä on suurin vaikutus tämän kaltaisessa sodassa:

A list of the first US military aid package for Ukraine worth $1 billion has appeared

It included:

🔹 Ammunition for HIMARS
🔹 "Bradley" IFVs
🔹 HMMWVs
🔹 TOW missiles

and other equipment.


Katso liite: 96843


-

Lähde listalle:

Official list of equipment included in the new US military aid package for Ukraine. With an estimated value of $1 billion.

Official webpage:


https://defense.gov/News/Releases/R...nificant-new-security-assistance-for-ukraine/

Kiinnostavinta bulkkitavaran lisäksi tietenkin sisältyykö HIMARS -kohtaan ATACMS. Todennäköisesti. Aikaisemminkaan niitä ei ole eritelty. Lisäksi Bradleyden määrä.. veikkaan että tässä tulee jotain lisätietoa / vuotoa vielä. edit. Listalla ei ole Patriotiin tavaraa mikä on hiukan outoa.
 
Viimeksi muokattu:
Näin pitkän tauon jälkeen voinee olettaa että ensimmäisenä toimitetaan niitä artikkeleita, joita Ukraina on erityisesti toivonut eli tämä lista kertonee paitsi siitä mistä on pulaa niin myös siitä, millä on suurin vaikutus tämän kaltaisessa sodassa:

A list of the first US military aid package for Ukraine worth $1 billion has appeared

It included:

🔹 Ammunition for HIMARS
🔹 "Bradley" IFVs
🔹 HMMWVs
🔹 TOW missiles

and other equipment.


Katso liite: 96843


-

Lähde listalle:

Official list of equipment included in the new US military aid package for Ukraine. With an estimated value of $1 billion.

Official webpage:


https://defense.gov/News/Releases/R...nificant-new-security-assistance-for-ukraine/

Ukrainalaiset itse hehkuttavat, että Himarssiin tulee ensi aallossa nimenomaan ATACMSia. Kunhan nyt tulisi täydellä rangella, niin nähtäisiin mitä lierovin haukkuma länsimaalainen sodankäynti oikeasti on.
 
Housuun aikuisiällä paskova, pietarissa opiskellu toimittaja aloittaa jutun kritisoimalla mediaa asiantuntijoiden valitsemisesta, ja valitsee itse dosentin kenraalin sijasta.
"Sotahulluus" sanavalintana jo paljastaa kommunistin. Se on ollut noiden tuholaisten leimasin jo 30-luvulla ja muistan sitä heitellyn paljon kasarillakin. Erityisesti Reaganin hallinnon toimet Euroopan puolustuksen vahvistamiseksi oli sitä huonoa sotahulluutta. Afganistanin operaatio ei tietenkään ollut.

Hyvä että tulevat esiin, vaikka viisautta olisi olla hiljaa.
 
Epäilen että jos tuollaiseen lukemaan on päädytty, niin se sisältää kaikki siviilirintamallakin armeijan kanssa yhteistyössä toimivat toimijat. Tuskin rintamalla on tuota määrää ns. aseissa. Oli miten hyvänsä niin mies pulaa joka tapauksessa valitetaan niin monesta lähteestä, ettei se mistään tuulesta ole temmattu. Ja samalla maan sisäinen mobilisaatio kuulostaa vain teoriassa pakolliselta, erittäin outo tilanne Suomalaisten lasien lävitse katsottuna. Hyvin erikoinen oli myös jonkun kansanedustajan toive/ehdotus että rahalla pitäisi houkutella vapaaehtoisia värväytymään :oops: Sotataloudessahan maan pitäisi tuossa tilanteessa pyöriä ja lailla määrätä riviin juuri sen verran kuin katsotaan tarpeelliseksi.
Minkäkokoiseksi arvioisit ukrainan rintamalla olevat joukot? Tästä on hyvin vaikkea löytää arvioita. Tuommoista about miljoonan arviota löytyy monesta lähteestä armeijan koko pääluvuksi, niin minkälaisen osuuden tästä arvioisit olevan rintamajoukkoja.
 
Tuosta USA paketista. Siinä on aika vähän suoraa sotilaallista apua. 7,8 miljardia suoraa sotilaallista tukea, mikä siis voitaisiin ottaa suoraan varastosta (ajoneuvot,ammukset yms). Sitten on se 13.8 miljardia jolla voidaan ostaa aseita muualta ja osallistua mm. Tsekin ja Viron kranaattien hankintaan (sehän ei rahoitukseltaan ole lähimaillekaan vielä täysi,vaikka ehkä jossain luultu) Tämä kaikki jaettuna monelle kuukaudelle. Kyllä venäjä tuolla edelleen tulee olemaan kalustoltaan ja ammusmääriltään suurempi tämän vuoden. Tämä on tekohengitystä, loppujen lopuksi kuitenkin.

Sitä en tajua miten yli 60 miljardista "häviää" rahaa noin paljon, Kaikkea kehitystä ja tuotannon kasvatusta kyllä, mutta suurin osahan tuosta paketista on ihan oikeasti yritystukea US:n asetehtaille. Vaikutus näkyy ehkä joskus ensi vuonna, mutta siihenkin sitten silloin pitää löytyä taas rahaa niiden tuotteiden ostamiseen, uudella paketilla. Toki osa tuosta on myös suoraa rahallista tukea Ukrainalle, joka tulee varmasti tarpeeseen.

EU maiden on pakko alkaa rahoittamaan yhä agressiivisemmin, jos halutaan tuolla Ukrainassa jotain oikeasti tapahtuvan. Ja sehän tapahtuu valitettavasti suoraan maiden pakettien kautta ja niihinhän ei kaikki maat käytännössä oikein edes osallistu. EU:llahan ei ole mitään"EU rahaa" laitettavaksi mihinkään suoriin aseostoihin. Rahallista tukea yms sieltä tulee mutta, se ei välttämättä näy taistelukentällä laisinkaan.

Korona paketti oli EU:ssa se 700 miljardia ja se oli sinällään EU:n rahaa jossain mielessä vaikka rahoittajina tietysti toimi kansallisvaltiot. Mutta sen takana oli saajien puolella isoja EU-maita, jonka takia se tietysti saatiin runnottua läpi. Tässä Ukrainan tapauksessa sellaista yksimielisyyttä tuskin tulee. Ei taida reunavaltioilla riittää poliittinen pääoma isojen Ukrainan tukipakettien saamiseen EU:n puolelta lävitse. Saatikka että ne sisältäisi aseellista tukea, jos joskus olisi edes jotain antaa..
Toki jos nyt menee läpi EU päätös, että päätöksille ei tarvitse olla jokaisen maan tukea (case Unkari), niin helpommaksi tuollaisten pakettien läpiajaminen saattaa tulla. Hidasta ja vaikeaa kaikki vaan tuntuu olevan ...

Minun mielestä ne venäjältä jäädytetyt rahat, pitää saada jollain kikkailulla nyt hyötykäyttöön ja osa niista on pakko alkaa käyttämään myös sotimiseen. Tämä juttu ei muuten tule maaliin. venäjähän toki on jo takavarikoinnut kaiken läntisen omaisuuden omassa maassaan. Taisi mennä ne Fortumin voimalatkin siellä , huomenlahjana putinin tukijoille. Noin vain, yhdellä napsauksella.
Minulle ei ole täysin selvää mikä osa tuosta summasta menee puhtaasti aseapuun. Esim. tuo yli 20miljardin kohta, joka on merkitty korvaamaan yhdysvaltojen varastojen täydentämisen. Tarkoittaako se aikaisempien luovutettujen tavaroiden täydennystä vaiko että tulevaisuudessa voidaan antaa Ukrainaan tuon verran ja se korvataan? Jossain oli varmaan vielä tarkempi erittely jos joku löytää. Hesarin kuva osviittana mutta voi olla väärinkin.
paketti.png
https://www.hs.fi/ulkomaat/art-2000010383411.html
 
Latvian käynnistämä drone-koalitio on kerännyt jo lähes 500 miljoonaa euroa Ukrainan asevoimille.
Asiasta ilmoitti Latvian puolustusministeri Andris Spruds, Censor.NET raportoi.
Hänen mukaansa Tanska ja Hollanti ovat nyt ilmoittaneet yhteisostosta 400 miljoonalla eurolla.
Lisäksi Kanada investoi 70 miljoonaa euroa, 3 miljoonaa - Liettua ja vähintään 10 miljoonaa - Latvia.
"Ja tämä on vasta alkua. Aktiiviset neuvottelut jatkuvat muiden Drone Coalitionin maiden kanssa", Sprudes lisäsi.
👍
 
Politicon ja Reutersin mukaan Ukraina on jo viime kuussa saanut pitkän matkan (300km) ATACMS-ohjuksia salaa ja niitä on käytetty maaleihin kaksi kertaa. Lisää tulee myös tässä miljardin paketissa.


WASHINGTON, April 24 (Reuters) - The United States in recent weeks secretly shipped long-range missiles to Ukraine for use in its battle to fight off Russian invaders, and Ukraine last week used them for the first time, a U.S. official said on Wednesday.

The missiles were contained in a $300 million military aid package for Ukraine that U.S. President Joe Biden approved on March 12, said the U.S. official, speaking on condition of anonymity. The official would not say how many of the missiles were sent.

The missiles were used for the first time in the early hours of April 17, launched against a Russian airfield in Crimea that was about 165 km (103 miles) from the Ukrainian front lines, the official said.

Whether to send the Army Tactical Missile Systems (ATACMS) with a range up to 300 km was a subject of debate within the Biden administration for months. Mid-range ATACMS were supplied last September.

Juttu jatkuu.
 
Jos tässä ei ole tarpeeksi rautalangasta väännettynä, niin kirjastosta löytyy talousaiheen oppikirjoja. Niitä tavaamalla pitäisi alkaa tajuta, miten hemmetin riippuvaista kaikesta kaikki nykyään on. Taloudesta ei vaan voi ottaa miehiä pois samalla tavalla kuin 30-luvun lopun Suomen pelloilta ilman valtavia ongelmia. Ongelmia jotka olisivat vielä enemmän haitaksi Ukrainan ponnistelulle kuin sotamiesten puute.
Jatkosodan alussa Suomessa pistettiin about 10% väestöstä rintamalle, ja siihen meinasi kaatua koko korttitalo. Niitähän tulikin sitten kiire kotiuttaa. Yleisesti ottaen maailmanhistoriasta ollaan opittu, että n. 5% alkaa olla siinä rajoilla minkä jälkeen tulee ongelmia. 10% pystyy tilapäisesti mobilisoimaan mutta niistä pitäisi sitten kanssa äkkiä päästä eroonkin.
 
Politicon ja Reutersin mukaan Ukraina on jo viime kuussa saanut pitkän matkan (300km) ATACMS-ohjuksia salaa ja niitä on käytetty maaleihin kaksi kertaa. Lisää tulee myös tässä miljardin paketissa.


WASHINGTON, April 24 (Reuters) - The United States in recent weeks secretly shipped long-range missiles to Ukraine for use in its battle to fight off Russian invaders, and Ukraine last week used them for the first time, a U.S. official said on Wednesday.

The missiles were contained in a $300 million military aid package for Ukraine that U.S. President Joe Biden approved on March 12, said the U.S. official, speaking on condition of anonymity. The official would not say how many of the missiles were sent.

The missiles were used for the first time in the early hours of April 17, launched against a Russian airfield in Crimea that was about 165 km (103 miles) from the Ukrainian front lines, the official said.

Whether to send the Army Tactical Missile Systems (ATACMS) with a range up to 300 km was a subject of debate within the Biden administration for months. Mid-range ATACMS were supplied last September.

Juttu jatkuu.
New York Timesin artikkelin mukaan Biden hyväksyi yli 100 pitkän matkan ATACMS:n lähettämisen helmikuussa. Ne olivat osa 300 miljoonan dollarin pakettia joka toimitettiin maaliskuussa.

"In a major policy shift, President Biden secretly approved the decision to send more than 100 of the longer-range missiles in mid-February, the senior U.S. official said, as well as more of the cluster munition variant. They were part of a $300 million shipment of weapons to Ukraine in March, the first new aid package for the country since funding ran out in late December."
 
Ukrainalainen OSINT-ryhmä vishun_military on julkaissut tuoreen artikkelin jossa on tarkasteltu ryssän varastotukikohtia.

Julkaisivat 11.4.2024 artikkelin jossa keskityttiin panssarivaunuja varastoiviin tukikohtiin ja niiden tuoreisiin satelliittikuviin. Sen artikkelin tekstin voi lukea tästä viestistä: LINKKI

Nyt he ovat tehneet saman tarkastelun mutta AFV-ajoneuvoja (käännös ukrainasta englanniksi tuottaa BBM) varastoivien tukikohtien osalta (BMP- BMD-, BTR- ja BRDM-2 sekä MT-LB vaunut).

Telegramissa julkaistun yhteenvedon käännös (lihavoinnit alkuperäisen lähteen): LÄHDE

https://t.me/vishun_military/4044

⚡Military Fortune Teller

🗡The rate of deconservation of BBM is falling: what is happening at the Russian bases for storing armored vehicles? When will equipment supplies run out?

➡️Vishun military team prepared a study of the state and process of deconservation of the fleet of armored combat vehicles by the Russian army during the invasion. Our research is based on the analysis of satellite images of storage bases, as well as information from open sources, the Jompi analyst also participated in the research .

You can get acquainted with the full results of the study on the website ➡️

https://www.vishchun.com/post/tempy...idbuvaietsia_na_rosiiskykh_bazakh_zberihannia


Summary. In the study, we compared snapshots of 6 major storage bases for 2024 and 2021. We divided the cars into two categories: relatively good and dismantled.

▶️what happened
As of 2021, the Russian Federation had 14,000 units of BBM in storage .

▶️Russia has already deconserved 40% of BBM. That is why endless columns are currently storming the positions in the east every day, which after such losses will sooner or later have to take a long operational pause.

▶️What now? According to Vishchun's conservative estimate , as of 2024, the Russian Federation has 3,617 BBMs in storage (at 5 analyzed bases), of which 23% are in dismantled condition . According to Jompy's liberal estimate, there are 3,821 (53%) of them, respectively , that is, the vast majority of equipment at these bases is not "liftable" and must undergo major repairs at the armored repair plants.

▶️25-50% of the remains of the technique are unsuitable for restoration (depending on how conservatively you perceive the analysis). The rate of de-conservation of equipment has dropped significantly over the past 6 months.

▶️How much BBM is produced per year? From 1,670 units - the enemy's ability to manufacture/repair per year. Repair is not manufacturing. Factory output statistics also include repaired units of equipment.

▶️When will BBM end? 12-24 months - the period in which the enemy will run out of BBMs. Depletion of "lifting" reserves is expected closer to 2026 if current average annual loss rates are maintained.


If you liked the results of the work and our cooperation, be sure to write about it in the comments so that we know the need.

Telegram
⚡Military Fortune Teller

⚡🔰Military Vishun is an intelligence and analytical platform that collects and analyzes data about the armies of the world and Ukraine, including their military potential

@vishun_military_platform_bot - contact

t.me/vishun_military/4044
12.8Kviewsedited Apr 24 at 19:32

Tässä varsinainen artikkeli (julkaistu 24.4.2024):

https://www.vishchun.com/post/tempy...idbuvaietsia_na_rosiiskykh_bazakh_zberihannia

    • 1 годину тому

    • Read 6 min

The rate of deconservation of BBM is falling: what is happening at Russian storage bases​



After a large study of the tank potential of the Russian Federation, it is also worth looking at armored combat vehicles , the role of which has significantly increased in the tactics of the Russian offensive.

In this study, we will focus more on the processes that take place at the largest storage bases, because we do not have fresh satellite images of all the bases, where before the war there were as many as 14,000 units of BBM and special equipment based on BBM.

We analyzed the 2024 winter images and compared the number of cars with the 2021 count. This time we paid attention to the condition of the machines and divided them into two categories, because very interesting things are happening there.

The calculation of equipment was carried out by the analysts of " Military Fortune Teller " and Osinter Jompy , so we got two sources of information, which has the most positive impact on research.


The Fortune Teller's Count

We approached the calculation very conservatively. Machines with a whole body without visual signs of cannibalization were classified as " relatively good" , machines that have visually undergone or are undergoing the process of cannibalization (machines without turrets, with partially or completely disassembled mechanics) were classified as "disassembled into parts" . Empty bodies without tracks in disposal areas were not counted.

The calculation error is 5-7% plus or minus due to weather conditions, image quality and human factor.

Base2021 (High Marsed)01-02.2024 (relatively good)01-02.2024 (disassembled into spare parts)Total 2024The percentage of cannibalized BBM
22 (Buy)1220700307304,11%
1295 (Arsenyev)2751032312618,25%
111 (Halgaso)103269421290623,40%
769 (Vagzhanova)98913746460177,20%
6018 (Kamishlov)1194545606059,92%
2455 (Kozulka)1118596536498,17%
Together58282775842361723,28%


Jompy count

Jompy did a much more extensive calculation and analyzed the equipment not only by suitability (bad/good), but also identified the types of machines. To begin with, a summary table with the number of bad/good cars.

BaseWorking vehiclesBroken hullsTotalcannibalized %
3018th/6018th37931769645.55%
769th8057265287.73%
111th19675695279.41%
1295th10310120449.51%
2544th633486817.05%
22nd41721963634.43%
Total18082013382152.68%


And counting by types:

Jompy count




Jompy count


Jompy's count is more liberal with regard to unusable machinery. These are visually intact (not disassembled for parts) machines that are in terrible condition: they are located in remote areas of bases where there is no trace of activity, they are rusted, they have not moved for a decade, some have bushes and trees growing on them.


What the analysis showed

Despite small discrepancies in the numbers, the overall result of the count (the number of all machines at the bases) at the strategic level coincided with a small error.

As a result of the analysis, we saw two main events:
  • The pace of equipment deconservation over the past 6 months has dropped significantly;
  • 25-50% of the remains of the technique are unsuitable for restoration (depending on how conservatively you perceive the analysis).
In total, at these 6 bases, the number of de-conserved BBMs during the two years of the war amounted to almost 40%. And now in detail.

(jätän lainaamatta artikkelin osan jossa käsitellään yksityiskohtaisesti varastotukikohtia yksi toisensa jälkeen - sen voi käydä lukemassa artikkelista linkin takaa - lainaan sitä seuraavat osuudet kokonaisuudessaan tähän jatkoksi)


What's next?

Although the Russians have a large number of BMP-1 and BTR-70/60 in stock, the capacity of repair plants is limited, which is why they are trying to restore the equipment directly at the storage bases by cannibalization.

The Russians are in a hurry and trying to squeeze the most out of their offensive, so in 2023 they used quick decisions to supply equipment to the army "here and now", exchanging quality for speed and quantity. That is why now, every day in the east, the positions are being stormed by endless columns of lured Päpelatians, who, after such losses, will sooner or later have to take a long operational break.

If you look at the calculation not so conservatively, then the vast majority of the equipment at these bases is not "liftable" and must be overhauled at the armored repair plant. Theoretically, everything can be restored, practically it will stretch for a long period of time.


Assessment of the pace of repair and production of BBM

This topic has always been difficult, and the exact numbers can be named for sure only by intelligence. We only have pre-war production figures, information from open sources about the processes at enterprises, the increase in staff and the figures of the increase in production declared by the Russians: "2 times more than last year", "we produced the same amount in one month as in the previous year" quarter" etc.

We can extract some figures from open sources, understand how the number of employees has increased and how production can increase at the same time, comparing with pre-war production. The figures are indicative and cannot reflect a complete and accurate picture.


InstitutionModelEstimated annual amount
Arzamas Machine-Building PlantBTR-82A/BTR-82AM (production)480
Shcheglovsky ValBMP-2/BMD-2 (repair/modernization)120
KurganmashzavodBMP-3/BMP-2M (production and repair/modernization)360
Rubtsovsky Machine-Building PlantBMP-1AM (modernization)120
103 BTRZBMP-2/BRDM-2M (repair/modernization)70
163 BTRZBMP-1/BMP-2 (repair)200
560 BTRZBMP-2/BMD-2 (repair)160
81 BTRZBTR-82AM (modernization of BTR-80)160 (?)
103 arsenalBMP-1/2?
71-72 BTRZ??
Together-from 1670 units


Some samples of equipment are not included, as the exact numbers are not known. We are talking about armored cars, MRAPs, BMD-4, BTR-D, etc. They are not so numerous, but they must be taken into account.


Repair is not manufacturing

And let's decipher a little some numbers that may seem overestimated to someone. Let's take BMP-3 and Kurganmashzavod as an example. Someone will say that the plant cannot ship as many as 360 cars a year, but they do not take into account that they include repaired units of equipment.

In September 2023, there were a hundred units of BMP-3 with different camouflage on the Kurganmashzavod site. That is, these are previously produced BMP-3 at different times for different military units. It is likely that these vehicles undergo repairs and receive an additional set of 688M-SB3KDZ armor, after which

“Kurganmashzavod has already shipped the second batch of BMP-3 infantry fighting vehicles to the Russian Ministry of Defense this year.”


Kurganmashzavod



This is also explained by the graph , on which you can see a significant increase in the losses of BMP-3 688M-SB3KDZ. The root of this growth is pictured above. To take a car from the army and add armor to it is not to be made from scratch.


BMP losses



I would also like to draw attention to the fact that the figures of the increase in production announced by the Russians should be treated with extreme skepticism, since these figures are primarily based on propaganda.


BMP-1 at site 560 BTRZ

BMP-1 at site 560 BTRZ


The propagandist of the "Military Acceptance" program pokes his finger at one of the BMPs and wonders how much time should be spent on restoring such a vehicle?


“Military acceptance” of the armored fighting vehicle



Further, the propagandist's off-screen voice explains that if it used to take months to restore such a car, now cars in this condition are restored in a matter of days. Shall we do a little fact check?

Here is this very site in June 2022:


560 BRTZ - June 2022

June 2022


And here is the same site on March 29, 2024:


560 BTRZ - March 29, 2024

March 29, 2024


Were all cars repaired in "a matter of days"? Is it a piece of junk that hasn't even been touched? The situation is the same at another site. Only a small number of tanks were repaired.


storage base



1e0643_e306cd9bccba46a78dafdbf75bb5cd6c~mv2.png


In general, work is carried out primarily on cars in better condition from storage bases. Also, the factories are charged with equipment that was damaged at the front, which then goes to the general column of "manufactured machines".


Result

As with tanks, the Russians still have enough material to restore BBM.

Depletion of "lifting" reserves is expected closer to 2026 if current average annual loss rates are maintained.

-

Varastotukikohtia seuraava ja satelliittikuvista ajoneuvoja laskeva Jompy avusti vishun_military ryhmää yllä lainatun artikkelin teossa.

Hän kommentoi sitä näin:

Awesome article written by @Vishun_military!

If you want to check BMP cannibalization rates in the main Russian storage bases this is the best source right now.

It's been a pleasure working with them.

LINKKI

I'll publish my own analysis ASAP, although I might not have time until tomorrow.



-

Muistutan myös että Jompy kommentoi tätä laskelmaa twitterissä 21.4.2024, lainasin hänen kommenttinsa tässä viestissä: LINKKI

Sanoisin että hänen kommenttinsa tiivistyvät pitkälti näihin lauseisiin:

I just finished counting @Vishun_military 's footage of all major storage bases they bought to help them with AFVs. Without revealing anything, Russian storage situation is a lot more dire than I thought. Many bases are close to depletion and other still hold hundreds of armored vehicles, but they have been thoroughly cannibalized.

I always feared I was a bit optimistic with my 1,5-2 years until depletion of Russian stored equipment estimate, but now I think I'm being a bit conservative.

-

Footage is either from January, February or March 2024.

-


Kysymys: If you can say, what is your revised estimate of how much longer they have? Thanks for all the work you do!

Johon Jompy vastasi näin: 1-1,5 years, without accounting for external factors such as buying foreign equipment from friendly countries or managing to increase domestic production, and also considering Russia staying kinda close to their current attrition rate.
 
Viimeksi muokattu:
Sitä en tajua miten yli 60 miljardista "häviää" rahaa noin paljon, Kaikkea kehitystä ja tuotannon kasvatusta kyllä, mutta suurin osahan tuosta paketista on ihan oikeasti yritystukea US:n asetehtaille. Vaikutus näkyy ehkä joskus ensi vuonna, mutta siihenkin sitten silloin pitää löytyä taas rahaa niiden tuotteiden ostamiseen, uudella paketilla. Toki osa tuosta on myös suoraa rahallista tukea Ukrainalle, joka tulee varmasti tarpeeseen.

Terve, tuota boldattua kohtaa on vaikea ottaa heti totena ilman lisäselvitystä, eikö "tuki" USA:n omalle aseteollisuudelle ole kuitenkin vastikkeellista, eli tilataan vaikkapa x määrä ohjuksia ukrien suuntaan laitettavaksi, eikä esim. tuotekehitys- tai investointitukea, jolla ei vielä tarvisi tuottaa mitään konkreettista Ukrainaan saakka joko suoraan tai sitten niin että U.S. "warehousesta" (tämän sodan keskeisin termi ja asia) annetaan ukreille käsiin vanhentuvaa ammusta ja otetaan U.S. varastoon uudenkarhea tilalle?

Mitään tietoa asiasta minulla ei ole mutta voitaisiinhan mekin sitten tällä logiikalla ilmoittaa "Ukrainan tueksi" kaikki puolustusteolliset ponnistelut, vaikkapa Suomessa tapahtuva 6x6 investoinnit ja tuotanto?
 
Juoruja Shoigun läheisen pidätykseen liittyen:

So many stories floating around surrounding this high level arrest but this one is interesting, according to Istories

“Two unrelated sources of IStories close to the FSB said that the real reason for the arrest of Deputy Defense Minister Timur Ivanov is state treason.”

There were rumors yesterday that FSB counterintelligence were involved. This high level arrest is a big deal as Ivanov is very close to Shoigu. I’m sure more info will come out soon enough

““Shoigu personally called Yuriev [head of the Military Counterintelligence Directorate of FSB — DVKR FSB] and profanely berated him for the FSB going after his close one,” the investigator of the Investigative Committee said.”



-

Kenties totta, kenties ei.

Ehkä hän vain varasti enemmän kuin oli sallittua hänen asemassa olevalle? Tai ehkä astui väärän miehen varpaille?
 
Back
Top