Uutta tieto venäläisten maakaupoista Suomessa

Media ylläpitää pientä asiaan liittyvää pöhinää!

Satelliittikuva: Venäläisyhtiöllä ”hämmentävää” kalustoa Turun saaristossa
Jaa artikkeli:
Facebook147Twitter11WhatsApp
bp8h1098_0.png

Teppo Ovaskainen
Luotu:
9.2.2015 15:14
  • Kuva: Google Maps
    turunsaaristo-gm.jpg

    Kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) on huolissaan venäläistaustaisten yritysten tonttikaupoista muun muassa Turun saaristossa. Oheinen Google Mapsin satelliittikuva yhdestä Airiston Helmen saaristotontista täsmää yhteen mediassakin julkaistujen, kyseistä tonttia esittävien valokuvien yksityiskohtien kanssa.
  1. 1
  2. 2
Kotimaa
Venäläisomisteisen matkailu- ja kiinteistöyhtiön tonttikaupat Turun saaristossa ovat kuohuttaneet suomalaisten mieliä. Keskustelua ovat herättäneet myös Suomen merivoimilta ostetut alukset venäläistaustaisen yhtiön rantatontin laiturissa saariston pääkaupungissa Paraisilla.

Puolustusvoimien poistohuutokaupoista ostetut alukset, joista toinen on Kampela- tai Kala-luokan kuljetuslautta ja toinen Iltalehden mukaan rannikkotykistön yhteysvene, näkyvät muun muassa oheisessa Google Mapsin satelliittikuvassa kesältä 2014. Vielä vuonna 2011 napatussa satelliittikuvassa tontti oli käytännössä tyhjä.

Lisäksi laiturissa näkyy pienempiä veneitä, ja rantakiinteistön varustukseen kuuluu myös naapureita melun vuoksi närästänyt helikopterin laskeutumispaikka.


– Kyllähän tuo on hyvin havahduttava kuva, kommentoi kansanedustaja Suna Kymäläinen (sd.) satelliittikuvaa, josta Uudelle Suomelle vinkattiin.

Kymäläinen on tehnyt aloitteita EU- ja EFTA-maiden ulkopuolisten tahojen maa- ja kiinteistökauppojen rajoittamisesta Suomessa, viimeisimpänä näistä pian allekirjoitettavaksi tuleva kansalaisaloite. Käytännössä aloitteen tähtäimessä ovat lähinnä venäläisten kiinteistö- ja tonttiostot.

Kymäläinen viittaa ”havahduttavalla” arvioihin venäläisten tontti- ja saarikauppojen mahdollisista motiiveista. Nimetön sotilaslähde kuvasi tammikuussa Iltalehdessä Airiston Helmi Oy:n maahankintoja strategiseksi toimeksi, joka kuuluu Venäjän valtion rauhanaikaiseen varautumiseen. Iltalehden sotilaslähteiden mukaan yhtiön tonttihankinnoista voi päätellä, että tavoitteena on Suomelle tärkeiden saaristomeren pääväylien saattaminen venäläisten valvontaan kriisiaikojen varalta.

Suna Kymäläinen korostaa, ettei hän Ukrainan sodan valossakaan halua pelotella konflikteilla tai liioitella tonttikauppojen merkitystä. Silti hän yhtyy arvioihin, joiden mukaan kyse voi olla Venäjän valtion rauhanaikaisesta varautumisesta tiedustelua ja mahdollisia konfliktitilanteita varten.

– En usko siihen, että nämä toimet olisivat jotain sodan rakentelua. Mutta nämä voivat olla varautumista tuntemattomaan, Kymäläinen sanoo Uudelle Suomelle.

– Jos tilanteet kriisiytyisivät, niin tässä voisi olla meille [Suomelle] haitallisia piirteitä.

Kymäläinen kertoo saaneensa runsaasti asiaan liittyviä yhteydenottoja Paraisilta ja muualta Turun saaristosta, mistä Airiston Helmi on hänen mukaansa ostanut useita tontteja ja saaria. Paraisilla naapurit ovat riidelleet Airiston Helmen ja kunnan kanssa helikopterimelusta ja rakennusluvista, mutta Kymäläisen mukaan myös yhtiön omistamat entiset Puolustusvoimien alukset aiheuttavat ihmetystä.

”En usko siihen, että nämä toimet olisivat jotain sodan rakentelua. Mutta nämä voivat olla varautumista tuntemattomaan”
– Airiston Helmen tapauksessa hämmentävää on se miinalaiva [muun muassa miinantorjuntaan soveltuva Kampela-lautta] ja yhteysalus, jotka ovat myöskin heidän omistuksessaan ja jotka liikennöivät tuolla Suomen merivoimien keskellä ja Suomen väreissä. Jos spekulaatioita haluaa rakennella, niin olisi mahdollista miinoittaa ja niin pois päin, Kymäläinen sanoo.

– Puolustusvoimat on edellyttänyt kaupantekohetkellä, että alusten maalaus tai väritys tulisi muuttaa, mutta näinhän ei ole tapahtunut.

Merivoimista onkin aiemmin kerrottu, että se aikoo tutkia huutokauppojen kauppakirjoja ja selvittää, voiko uudet omistajat velvoittaa muuttamaan alusten väriä ja poistamaan Puolustusvoimiin viittaavat tunnukset.

Merivoimien tiedotuspäällikkö Annele Apajakari kertoo nyt Uudelle Suomelle, että Puolustusvoimien tunnuksen, kielekkeisen valtiolipun, käyttäminen on kiellettyä kaikilta muilta toimijoilta eli myös Merivoimien vanhojen alusten uusilta omistajilta. Tunnuksen käytöstä ei Apajakarin mukaan olekaan ainakaan ”ensikäden havaintoja” Airiston Helmen tapauksessa.

Sen sijaan alusten väriin on hankala puuttua. Apajakarin mukaan kauppakirjan ehdoissa sanotaan, että uusi omistaja on velvollinen muuttamaan veneen ulkonäköä siten, että sekaantumiseen vaaraa ei ole, ”mutta tätä ehtoa on äärettömän vaikea valvoa”.

– Ei ole mitään trademark-harmaata, joka olisi yksinoikeudella puolustusvoimien käytössä, Apajakari sanoo Uudelle Suomelle.

– Emme ole lähdössä prosessiin ulkonäön muuttamisesta, mutta toki kielekkeisen valtiolipun kanssa ajeluun pitää puuttua jos sellaista havaitaan.

Venäläisyrityksen maahankintoja koskeviin kysymyksiin Apajakari ei voi vastata, koska tonttiasiat eivät Merivoimille kuulu. Puolustusvoimat seuraa yleisesti toimintaympäristöään mutta ei tiedota havainnoistaan.

–Mitään laitonta ei ole tapahtunut, Apajakari sanoo vastauksena tonttihankintoihin liittyviin kysymyksiin.

Satelliittikuvaa katselleen kansanedustaja Kymäläisen mielestä ei ole ihme, jos ”raskasrakenteinen” laituri ruoppauksineen on ihmetyttänyt paikallisia. Paraisten kaupunginjohtaja Folke Öhman sen sijaan kertoo, etteivät Airiston Helmi tai sen laiturit ja veneet ole paraislaisille suuri keskustelunaihe: kaupunginjohtaja ainakaan ei tällaiseen keskusteluun ole törmännyt helikopterimelua lukuunottamatta.

Kymäläisen mukaan suurin ongelma tonttiasiassa on epätietoisuus. Hänen mukaansa viranomaisilta puuttuu kiinteistö- ja tonttihankintojen valvonnassa ”yhteiskoordinaatti, josta näkyisi, miltä se kokonaisuus näyttää Suomen kartalla”.

–Suomessa on tällä hetkellä selkeä ongelma siinä, että meillä ei ole minkäänlaista yhteistä viranomaisrekisteriä siitä, kuinka paljon, kenellä ja missä omistusta on. Tiedot Turun saariston omistuksistakin pohjautuvat vain ja ainoastaan kansalaisaktiivien keräämään tietoon, Kymäläinen sanoo.

Suna Kymäläisen mielestä aiheesta täytyy keskustella paitsi turvallisuusnäkökulmasta myös muun muassa verotuksellisten asioiden vuoksi. Kansalaisaloitteessaan hän esittelee myös tätä näkökulmaa.

– Kyseinen yritysrypäs ostaa koko ajan uusia saaria ja rantatontteja, mutta vuosittaiset tappiot kasvavat. Silti on jostain rahaa investoida näinkin huomattavia omaisuuksia. Kyllä siinä täytyisi jollain hälykellot soida, että eihän nyt kaikki näytä edes ulospäin siltä, että homma olisi kunnossa, Kymäläinen sanoo.

Airiston Helmen yritysrekisteriin merkitty johto on toistuvasti jättänyt vastaamatta suomalaismedian yhteydenottoihin. Myöskään Uudelle Suomelle ei luvattu haastattelua, vaikka eräästä yhtiön numerosta vastattiinkin. Puhelimeen vastannut henkilö ei antanut nimeään. Ennen Iltalehteä Airiston Helmen toimista Turun saaristossa on raportoinut muun muassa Ilta-Sanomat.


Henkilöt:
Suna Kymäläinen
Yritykset:
Airiston Helmi
Muut asiasanat:
Kotimaa
 
Voihan noita selvittää jos haluaa... Palotarkastus, työterveystarkastus, maaperän säteilymittaus, rakennustarkastus jne.
 
Ohessa paras toistaiseksi löytämäni perustelu venäläisten tonttikaupoille (Uusi Suomi)).

Merivoimien käytöstä poistunut yhteysvene tai kuljetuslautta eivät ole mitään "sotakalustoa". Venäläisten liikeideana on selvästi ollut hankkia jonkinlainen saaristoalue, jonne voi tuoda liikemiehiä leikkimään sotaa hyvää korvausta vastaan. Vanhat armeijan välineet tuovat "uskottavuutta". Onhan vastaavia paikkoja pitkin poikin Suomea, sekä saaristossa että pitkin korpia suomalaistenkin omistamina. Tietynlaiset äijät tuntevat vetoa tuollaiseen puuhasteluun.

Heh, heh, pienet vihreät liikemiehet "leikkimässä sotaa". En kuitenkaan usko, että heille annettaisiin "vanhoja armeijan välineitä" vain priima olisi kyllin hyvää! Tietynlaiset poliitikot tuntevat vetoa tuollaiseen puuhasteluun.
 
Samalla minäkin voisin mennä sinne harjoittamaan jokamiehenoikeuksiani. Koska pelkään villieläimiä, otan norsukiväärin mukaani. Jos havaitsen matkalla maahantunkeutuneita, vierasta kieltä puhuvia, tunnuksettomia, aseistettuja, maastopukuisia miehiä, teen johtopäätöksen että Suomi on välittömän hyökkäyksen alla, ja alan toteuttamaan maanpuolustusvelvollisuuttani ja sotilasvalaani. Tervetuloa kauniiseen Turun saaristoon ...mutta vain jos pukeudut uskottavasti turistiksi. Loput varokoot messinkikärpäsiä - purema sattuu joko ihan vitusti tai sitten ei ollenkaan.
 
Voihan noita selvittää jos haluaa... Palotarkastus, työterveystarkastus, maaperän säteilymittaus, rakennustarkastus jne.

Ja mitä kaikkea voikaan tehdä tavan kansalainen, jos ryssä koettaa rakentaa saarellaan jotakin. Ei muuta kuin valitusta vetämään, sillä tavalla kaikkea muutakin rakentamista haitataan.
 
Tuntuu että maanjohto & puolustusvoimat jne eivät näin rivikansalaisen näkökulmasta ole tarpeeksi perillä tästä haltuunottoprojektista.
 
Tuntuu että maanjohto & puolustusvoimat jne eivät näin rivikansalaisen näkökulmasta ole tarpeeksi perillä tästä haltuunottoprojektista.
 
MISSÄ tämä tarkkaan ottaen sijaitsee tuolla? Voiko joku pistää suoraa linkkiä GoogleMapsiin? Olisi kiva tietää tarkka paikka. Ihan näin niinkuin kansalaisuusakt...kansalaisuteliaisuussyistä.
 
Miten tulikin mieleen tämä vanha uutinen maakaupoista ja Alakurtista. Lehmänkauppoja, mutta mitä vastikkeeksi?

http://www.talouselama.fi/uutiset/s...adan+kilometrin+etupiirin+itarajalle/a2083083

Salattu kartta: Hallitus antoi Venäjälle sadan kilometrin etupiirin itärajalle
Talouselämä
21.11.2011 07:36päivitetty 21.11.2011 08:35

Mahtaakohan nuo verkot olla rakennettu siten, että niiden lähettimet ovat vain säädetty toimimaan pienemmällä teholla? Ja siis tarvittaessa ne saataisiin toimimaan täydellä teholla!
 
En ole perehtynyt aiheeseen oikeastaan ollenkaan ja nopeasti selasin talouselämän artikkelin, mutta jutussa TAAS haiskahtaa median osaamattomuus, ryssäviha/pelko tai vain halu uutisoida asia niin että ihmisille ei selviä mistä todellisuudessa on kyse.

Sopimus koskee ilmeisesti vain 800 MHz taajuutta? Jos koskee niin entäs 1800 ja 2600 MHz. Suurin osa 4G-verkoista toimii 1800 MHz taajuuksilla. Taajuushallinta/jako on aivan normaalia toimintaa eli kaikki taajuudet on etukäteen määritetty eli mitä taajuutta mihinkin käyttötarkoitukseen saa käyttää ja millä tehoilla jne. EUn alueella taajuuksien käyttö on yhtenäistä, mutta muilla alueilla se eroaa (USA, Aasia, Venäjä). Meillä ongelma on että olemme tämän yhtenäisten toimintatapojen raja-alueella. Edelleenkin voi olla että suurin osa 4G-tukiasemista voidaan rakentaa (jopa 800MHz) eihän kyse ollut kuin että verkkoja suunniteltaessa tulee olla yhteydessä Venäläisiin. TÄMÄ TIETYSTI EDELLYTTÄISI VASTAVUOROISUUTTA!

Viestintäministeriön dokumentissä mainitaan ilmailun radionavigointijärjestelmät ja sitten juttuun se on jotenkin saatu muutettua tutkiksi (ilmavalvontatutkat?). Jos olisi haluttu tehdä vedenpitävä lehtiartikkeli olisi otettu vähän selvää (OSINT) käyttääkö mikään venäläisten tutka kyseistä 800 MHz taajuutta. Alempia taajuuksia on käytössä ja myös korkeampia mutta juuri 800 MHz taajuudella? Jos kyseessä radionavigointi (vaikka RYS ilmavoimien) niin eikö niiden toimivuus ole tietyllä tapaa meidän etu (ilmatilaloukkaukset).

Jos joku tietää tarkemmin korjatkoon.
 
Suomen valtion uusin säästökohde; rajavalvonta ulkoistetaan venäläisille?

IL paljastaa: Rajavartioasemia myyty venäläisomistukseen
Lauantai 28.2.2015 klo 06.13

Iltalehti selvitti valtion myymien raja- ja merivartioasemien kohtalon.


Leinon entisellä rajavartioasemalla sijaitsee nykyään venäläisomisteinen Leinon apartments. (KIMMO METSÄLÄ)

Valtion kiinteistöomaisuutta hallinnoiva Senaatti-kiinteistöt on myynyt vuoden 2006 jälkeen kaikkiaan 33 raja- ja merivartioasemaa.

Neljä Senaatin myymistä rajavartioasemista on päätynyt jatkokauppojen seurauksena venäläisomistukseen. Venäläisten suoraan omistamat asemat sijaitsevat Lappeenrannassa, Imatralla, Parikkalassa ja Kiteellä.

Iltalehden soittokierros vartioasemien omistajille paljastaa, että moni Senaatin suomalaisomistukseen myymistä raja-asemista on kauppojen jälkeen ollut itäostajien kiinnostuksen kohteena. Omistajat kertovat myyntihalukkuuden tunnustelusta ja pihaan saapuneista sijoittajaryhmistä. On kysytty hintaa ja luvattu maksaa mitä pyydetään.

Rajavartiolaitos alkoi karsia rajavartioasemaverkostoaan 2000-luvulla ja vanhat kiinteistöt myytiin pois. Senaatti-kiinteistöt ja Rajavartiolaitos eivät näe ongelmaa kiinteistöjen päätymisessä ulkomaalaisomistukseen.

Digilehdessä ja viikonvaihteen (28.2.-1.3.) painetussa Iltalehdessä tuhti paketti rajavalvonta-asemien kaupoista.
 
Back
Top