Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Note: This feature may not be available in some browsers.
Kyllä näille pitäisi laittaa jauhot suuhun jo heti nuorena, muuten tällä menee meno hulluksi kun pennut hyökkii silmille. Tämä kuvan henkilö ei aiokkaan olla kunnollinen kansalainen.
Valitettavasti.Eikä ole valitettavasti edes ainoa laatuaan.
Oikeusministeri haluaa helpottaa epäillyn/ syytetyn vangitsemista. Lisäksi puhutaan kotiarestista vankiloiden ahtauden helpottamisessa. Linjahan muuttui viime vuonna KKO:n linjauksen vuoksi.
![]()
Rikokset | Vangitsemista on helpotettava, sanoo oikeusministeri Meri
Oikeusministeri haluaisi palauttaa niin kutsutun ylitörkeän rikoksen perusteeksi vangitsemiselle.www.hs.fi
Itse kannatan kotiarestia ennen kaikkea ehdollisen vankeuden korvaajana.
”Pitkällä aikavälillä olemme pohtineet, voisiko joihinkin lieviin rikoksiin soveltaa kotiarestirangaistuksia. Jos vankilat täyttyvät siten, että pitäisi saada nopeasti helpotusta.”
Nyt ei ollut puhe epäiltyjen vapaalla jalalla olemisesta vaan siitä, että rikoksiin syyllisiksi todetut ja ehdottomiin vankeusrangaistuksiin tuomitut henkilöt eivät lähde suoraan istumaan. Tämä johtuu osittain KKO:n linjauksesta, ja osittain vankilakapasiteetista.Tuosta epäiltyjen vapaalla jalalla olosta saa syyttää etusijassa ihan muita kuin KKO:ta.
Se, että tutkinnoissa, syytämisessä ja käräjille saamisessa kestää, johtuu toki suurelta osin resursseista. Varmaan esim poliisin tutkijat pääsääntöisesti haluaisivat keskittyä kunnolla juttuihin, ja lienee aika harvinaista että tutkija on tyytyväinen pöydällään olevaan kymmenien tai jopa satojen juttujen pinoon.Kun todennäköinen syyllinen on selvillä, niin ei pitäisi olla kovin pitkä homma suorittaa kuulustelut ja laboratoriotutkimukset ja paketoida ne esitutkintapöytäkirjaksi. Syyttäjä ja syytetty puolustuksineen saavat materiaalin pöydälleen, tutustuvat siihen ja sitten oikeussaliin. Tällä hetkellä asiat kusevat kai siinä, että kukaan ei keskity pitkäjänteisesti mihinkään, vaan kaikilla toimijoilla on auki kymmenittäin ellei sadoittain juttuja, joista jokaista työstetään rahtunen kerrallaan.
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta käräjäoikeus määrää käsittelypäivän, ja jos asianajaja ei ehdi hoitamaan juttua niin käsittääkseni ei voi ottaa juttua hoidettavakseen. Toki jotain pientä aikataulun sovittamista voi tapahtua, mutta ei asianajaja voi kuukausitolkulla viivyttää juttua omiin kiireisiinsä vedoten. Toisaalta, alle puolen vuoden päähän sitä käsittelypäivää tuskin muutenkaan saa.Ja viimeistään homma kusee siinä vaiheessa, kun syytetty valitsee asianajajakseen jonkun, jolla on puolen vuoden backlog ennen kuin voi alkaa juttua hoitaa. Ei ihme, jos ei tule lasta eikä paskaa näillä toimintatavoilla.
Ei varmaan, mutta se olisi mielestäni oikeansuuntainen toimenpide. Onhan se yleisesti tunnettua, että ehdollista ei pidetä oikein edes tuomiona.Kotiarestia ei taida tulla ehdollisen tilalle, kun se vaatisi enemmän resursseja, joita ei ole nytkään.
En minäkään lähtökohtaisesti kannata ehdottoman lieventämistä. Toki nk normaalille kansalaiselle vankila saattaa aiheuttaa syrjäytymistä ym. kun kotiaresti mahdollistaisi esim työssäkäymisen mutta kuitenkin rajoittaisi vapautta.Vankiloiden yliasutuksen takiakin odotellaan lainvoimaisen tuomion täytäntöönpanoa vapaalla jalalla. Ehdottoman muuttaminen pantarangaistukseksi toki auttaisi, mutta se taas johtaisi rangaistusten lievenemiseen (ellei kotiaresti sitten toimisi jollain sellaisella logiikalla, että 12 kk vankilassa tai 24 kk kotona panta jalassa).
Olen melko varma että tuolla ansioluettelolla kasarmin portit pysyvät kiinni kun kuitenkin tuota henkeen ja terveyteen kohdistunutta rikoshistoriaa silleen reilummin. Vaikea nähdä yhtään kutsuntalautakunnan jäsentä joka haluaisi ottaa riskin päästämällä tuollainen kilipää PV:n porttien sisäpuolelle. Jos jolla kulla on parempaa tietoa niin mielelläni muutan käsityksiäni tässä mutta oma mielikuva on että nykyisin pahimmat rosvot ei astu enää riviin kuten ehkä joskus ennen muinoin.Sakkojuttujahan noi ovat. Varmaan kaikille on parempi, että ei inttiin päädykään - ja toivon, että eivät ottaisi vaikka haluaisi mennä.
Korjatkaa jos olen väärässä, mutta käräjäoikeus määrää käsittelypäivän, ja jos asianajaja ei ehdi hoitamaan juttua niin käsittääkseni ei voi ottaa juttua hoidettavakseen. Toki jotain pientä aikataulun sovittamista voi tapahtua, mutta ei asianajaja voi kuukausitolkulla viivyttää juttua omiin kiireisiinsä vedoten. Toisaalta, alle puolen vuoden päähän sitä käsittelypäivää tuskin muutenkaan saa.
Ei varmaan, mutta se olisi mielestäni oikeansuuntainen toimenpide. Onhan se yleisesti tunnettua, että ehdollista ei pidetä oikein edes tuomiona.
En minäkään lähtökohtaisesti kannata ehdottoman lieventämistä. Toki nk normaalille kansalaiselle vankila saattaa aiheuttaa syrjäytymistä ym. kun kotiaresti mahdollistaisi esim työssäkäymisen mutta kuitenkin rajoittaisi vapautta.
Toinen on se, onko aresti rangaistus?
Kyse ei liene siitä, että juttuja ei haluttsisi saada eteenpäin. Osittain on myös kyse siitä, että erinäisissä lausunnoissa ym. saattaa kestää yllättävän kauan (myös sillä taholla jolta lausuntoa pyydetään, voi olla pinossa paljon lausuntopyyntöjä), ja esim kaikkien kuulusteltavien kanssa pitää saada sovittua kuulusteluajat jne. Epäiltyjen kiinniottamisen ja pidättämisen kriteereitä on myös tiukennettu; muistaakseni tämä johtuu myös KKO:n linjauksesta, ja tämä osaltaan voi hidastaa prosessia jos kyse ei ole nk yhden kuulustelun jutusta.
Niinpä, suuri osa väestöstähän elää kotiarestissa vapaaehtoisesti jo nyt.
Pitäisi pohtia, miten vankipaikoista saataisiin halvempia. Rahasta kun on aina puutetta.
Syöksyjätauluksi voisi ottaa, kys henkilöllä kun kerran on kokemusta tähtäinkuviona olemisestaOlen melko varma että tuolla ansioluettelolla kasarmin portit pysyvät kiinni kun kuitenkin tuota henkeen ja terveyteen kohdistunutta rikoshistoriaa silleen reilummin. Vaikea nähdä yhtään kutsuntalautakunnan jäsentä joka haluaisi ottaa riskin päästämällä tuollainen kilipää PV:n porttien sisäpuolelle. Jos jolla kulla on parempaa tietoa niin mielelläni muutan käsityksiäni tässä mutta oma mielikuva on että nykyisin pahimmat rosvot ei astu enää riviin kuten ehkä joskus ennen muinoin.
Kotiaresti tietysti edellyttää, että on esim koti jossa voi olla arestissa, mutta se toimisi myös kuntouttavana hoitona: asunnottomalle osoitettaisiin asunto/asuntolapaikka päihteettömästä asuntolasta.Tässä on ehkä kaksi asiaa pohdittavana. Ensinnä tietenkin se, onko rikollisella aineksella ylipäätään aineksia kotiarestiin? Valvontarangaistushan meillä on jo nyt, joskin sen 6 kk maksimipituus rajoittanee osaltaan käyttöä, mutta se on kai kuitenkin melko harvinainen rangaistusmuoto. Johtuneeko sitten siitä, että syytettyä ei pidetä sopivana vai eikö sitä jostakin muusta syystä haluta käyttää, en tiedä.
Jos olet joskus lapsena ollut kotiarestissa, niin tuntuiko se rangaistukselta? Minä olen ollut, ja kyllä tuntui.Toinen on se, onko aresti rangaistus?
Kotiarestissa olisi toki netti, mutta irtosuhteita olisi hankala harrastaa kun päivän kulku olisi säännelty siten että saat poistua kotoa klo 7.15 mennäksesi suorinta / määrättyä reittiä töihin, josta saat poistua työajan päätyttyä ja mennä suorinta reittiä tai korkeintaan kaupan kautta kotiin, missä on oltava viimeistään klo 18.15. Vapaapäivänä saat käydä lähikaupassa klo 9-11 välisenä aikana. Muuten pysyt kotona. Mitään päihteitä ei saa käyttää, ja tätä kontrolloitaisiin pistokokeilla.Vankilasta puhutaan vapaudenriistona, mutta todellinen rangaistus ei kai ole se pieni koppi ja ulkoilupihan kalseat seinät, vaan ne riistetyt vapaan maailman nautinnot. Ei internetiä, heteroseksuaalisia irtosuhteita, olutta ja seuraavana aamuna kebabia ovelle... Näiden ympärillähän se keskimääräisen rikoksentekijän elämä pyörii, ne on eri ihmiset ja rikoksentekijät, joille on rangaistus, kun ei pääsekään tällaisena päivänä purjeveneellä merelle eikä edes Audilla golfkentälle.